Mitkä ovat Blind Guardianin tärkeimmät levyt? Hansi Kürschin valinnat saattavat yllättää

Somewhere Far Beyond on tietysti alansa merkkipaalu, mutta Kürschin toinen valinta on aika tuore tapaus. Timo Isoaho jututti laulajaa Soundiin 8/22.
26.9.2022 09:34

Power- ja speed-vaikutteisen heavy metalin parissa pioneerityötä tehneen saksalaisen Blind Guardianin juuret ulottuvat 80-luvun puolivälin tietämille, ja pitkän matkan varrelta löytyy useita genren merkkipaaluja.

Kun Soundi tiedustelee laulaja Hansi Kürschilta bändin uran virstanpylväitä, esiin nousee muutamia teoksia.

– Palataanpa 90-luvulle! Monikansallinen Virgin Records kiinnitti meidät talliinsa Tales From The Twilight World -levyn (1990) yllättävän menestyksen jälkeen, ja saimmekin varsin mukavan budjetin uuden albumin tekemistä varten. Reippaan ahkeroinnin jälkeen käsissämme oli levy Somewhere Far Beyond (1992), ja monet pitävät sitä edelleen Blind Guardianin parhaana, sanoo Kürsch.

– Rakastan albumia itsekin, ja niiden aikojen muisteleminen tuo mieleen monia mahtavia tarinoita. Somewhere Far Beyond nosti Blind Guardianin siiville, eikä meidän ole koskaan tarvinnut palata maan pinnalle.

– Seuraavaksi voisin nostaa esiin Somewhere Far Beyondin jälkeen nauhoitetun Tokyo Tales -livelevyn (1993). Olimme tuolloin nuoria kavereita, ja mittavalle Japanin-kiertueelle pääseminen oli jotakin aivan uskomatonta. Monet omista suosikeistamme – Deep Purple, Judas Priest ja niin edelleen – olivat purkittaneet konserttialbumin Tokiossa, ja totta kai me halusimme seurata esikuviemme askelmerkkejä. Tokyo Tales onnistui todella hienosti, ja monet raskaan musiikin ystävät pitävät sitä yhtenä kaikkien aikojen kovimmista livekiekoista.

– Hypätäänpä sitten lähemmäs nykypäivää, sillä julkaisimme Blind Guardian Twilight Orchestran nimellä Legacy Of The Dark Lands -albumin vuonna 2019. Tein levylle lauluosuudet, mutta muut bändin jäsenet eivät soita tällä albumilla lainkaan vaan instrumenttiosuuksista vastaa Prahan filharmoninen orkesteri. Miksi albumi on sitten niin merkittävä? No, ainakin sen vuoksi, että olemme hahmotelleet tällaista sinfonista kokonaisuutta 90-luvun lopulta lähtien. Täytyy siis sanoa, että Legacy Of The Dark Landsin julkaiseminen tuntui todella helpottavalta!

Legacy Of The Dark Lands toimi myös suunnannäyttäjänä uudelle The God Machine -studioalbumille.

– Useat Blind Guardianin levyt tarjoavat runsaita orkestraatioita, mutta Legacy Of The Dark Lands vei sinfonisuuden kokonaan uudelle tasolle. Kun sitten aloimme suunnitella The God Machinea, halusimme ehdottomasti palata perusasioiden äärelle. Kollektiivinen fiilis oli sellainen, että tehdäänpä seuraavaksi bändilevy, ja jätetään ulkopuoliset mausteet huomattavasti vähemmälle, kertoo Kürsch.

– Ja voi hemmetti soikoon… Vaikka planeetta pyristeli pandemian kourissa, Blind Guardianin maailmassa palaset olivat viimeisen päälle kohdallaan. Menimme pitkästä aikaa treenikämpälle, ja aloimme rakentaa kappaleita yhdessä – ensimmäistä kertaa todella, todella pitkään aikaan.

Lämmin bändifiilis ja huolellinen työskentely todellakin paistavat läpi The God Machinesta. Ei siis ole mikään ihme, että levy on niittänyt todella hyvää palautetta.

– Tiesimme toki tehneemme varsin kovatasoisen Blind Guardian -albumin, mutta kommentit ovat silti olleet odotuksiakin ylistävämpiä. Joidenkin mielestä levy on jopa koko uramme paras. Aika hyvin pian nelikymppiseltä bändiltä!

Teksti: Timo Isoaho
Haastattelu on julkaistu Soundissa 8/22.

Lisää luettavaa