Vaarojen laulut on sekä musiikiltaan että teksteiltään kunnianhimoinen teema-albumi, jolla Jukka Takalo pohtii suomalaisuutta niin kansamme ominaispiirteiden kuin kansallisaarteemme luonnonkin kantilta. Tavoitimme Takalon vastaamaan muutamaan polttavimmin kielen päällä pyörineeseen kysymykseen.
Jukka Takalo, uudella albumillasi on virkistävästi aiemmasta tuotannostasi
erottuvat sovitukset – siis runsaasti jousia, torvia ja muuta koristetta. Onko tällainen tuotantotapa ollut haavena jo kauankin ja miksi se toteutui juuri nyt?
– Tuottaja Pentti Amoren kanssa lähdettiin jo esituotantovaiheessa, vuosi sitten Pallas-tunturin juurella siitä, että nyt keskiössä on lauluntekijä Takalo kitaran ja kaikkien tunnistettavien maneeriensa kanssa. Laulujen maisema oli kuitenkin iso, laaja ja aikaperspektiivi ulottui pitkälle. Laulujen kuplettiin ja poppiin oli tullut kirpeitä mutta kansallisromanttisia piirteitä. Albumikokonaisuutta pitäisi tehdä kuin elokuvaa! Soundin olisi oltava laajakangasta! Morriconea suomalaismetsissä, vaaroilla ja ostarien takapihoilla! Ja sekaan aitoa suomifilmisoundia.
”Keskiössä on lauluntekijä Takalo kitaran ja kaikkien tunnistettavien maneeriensa kanssa”
– Jo edelliselle albumille puhallinsovituksia tehnyt Vesa Pisto saatiin muilutettua tekemään orkesterisovituksia. Mies tuli ja saatiin vielä basistiksi vetten päällä näitä lauluja esittäneeseen Kajakkiorkesteriinkin. Muutenkin tuntui, että löysimme tuottaja Amoren kanssa juuri oikeat ihmiset oikealla hetkellä toteuttamaan näitä lauluja. Luulisin että sen kuulee.
Toinen albumista esiin nouseva asia on sen toistuvat teemat: ainakin luonto ja suomalaisuus tuntuvat olevan vahvasti läsnä. Oliko selkeä teemalevy tähtäimessä heti alusta alkaen?
– Teemalevyä alettiin tehdä isolla pensselillä. Halusin tutkia suomalaisuutta ihan mytologiasta ja kansanrunoudesta saakka, kupleteista piti jatkaa kauemmas. Tästä tuli jonkin sortin metsämanifesti, jossa viisaus löytyy vanhoista metsistä ja suomalaisen onnen ydin kesäiltana järvenrannalta.
”Mahtavaa olisi jos ihmisillä olisi aikaa kuunnella tämä levy rauhassa, kokonaan.”
– Idyllin kääntöpuolta piti tietenkin maalata mukaan. Ziggy Stardust Pohjanmaalla -kappaleessa lauletaan niille, jotka eivät tunteneet kuuluvansa tänne, ja Kuin kekäleitä -biisissä metsästä ei löydykään mielenrauhaa. Karhutytönkin minähahmo taitaa laulaa
tarinaansa lopulta arkusta käsin. Mutta ennen kaikkea tehtiin kokonaisuutta. Mahtavaa olisi, jos ihmisillä olisi aikaa kuunnella tämä levy rauhassa, kokonaan.
– Ympäristö on toki tärkeä. Pyörin jatkuvasti joka puolella Suomea, reuna-alueilla ja keskuksissa keikoilla, ja näen monenlaista. Koen että minun laulettava niistä asioista, joista kukaan muu ei muuten kertoisi. Lisäksi harrastan hiihtoa ja melontaa, joka vie joille, vanhoille vesireiteille, entisaikojen moottoriteille.
– Ympäristö on se kysymys, joka ratkaisee omien ja naapurin lasten kohtalon. Muutenkin olen sitä mieltä, että maassamme iso jakolinja ei mene esimerkiksi oikeiston ja vasemmiston välillä, vaan suhtautumisessa ympäristöön. Siis että onko ympäristö ihmiselle annettu resurssi vai onko sillä arvo sinänsä? En halua kuitenkaan paasata, tämä on musaa ja tarkoitus on saada aikaiseksi tunnelma ja kertoa tarinoita.
”Maassamme iso jakolinja ei mene esimerkiksi oikeiston ja vasemmiston välillä, vaan suhtautumisessa ympäristöön.”
Mikä levyn lauluista on itsellesi tärkein ja miksi?
– Ehkä se juuri nyt on Ziggy Stardust Pohjanmaalla. Siinä on puhdistavaa voimaa ja iloa, vaikka laulussa on kipeitäkin aiheita Pohjanmaan levyisellä rintamalla. Siinä on se rock’n’rollin löytämisen riemu, se kun pienenä tajuaa eka kertaa että ”onko jotain tämmöistäkin olemassa!” ja tajunta meinaa räjähtää.
– Laulun taustalla on kirjoittamani elokuvasynopsis, joka elokuvan tai kirjan sijasta alkoi muotoutua biisiksi, kun mietin Bowien kuoltua milloin ja missä olin hänet ensimmäistä kertaa havainnut tai hän oli tullut tajuntaani; Kuusamossa serkkujen luona vinttihuoneessa. Naapurin lapsetkin olivat katsomassa salakuljetetusta telkkarista Ziggy Stardustin keikkaa. Olin siihen aikaan päiväkodissa, ja kaikkien kavereiden isosiskojen seinillä oli kuvia Bowiesta, joka halusi poikien mielestä olla nainen. Sillä oli kuulemma tekopimppikin. Ja jotkut miehet olivat kuulemma yrittäneet sitä.
”Naapurin lapsetkin olivat katsomassa salakuljetetusta telkkarista Ziggy Stardustin keikkaa.”
Uusista tuulista huolimatta laulusi kuulostavat tietenkin heti erehtymättömästi Jukka Takalolta. Onko näin pitkän uran ja näin monien laulujen jälkeen helppoa tahi vaikeaa keksiä uusia tapoja ilmaista itseään musiikin keinoin – ja koetko asiaa edes oleelliseksi?
– Kyllähän sitä joka kerta yrittää löytää tai keksiä itsensä uudestaan – joku uusi näkökulma tai metodi. Mutta ei väkisin. Ihmiset haluaa kuulla mun biisejä, koska ne on mun biisejä ja kuulostavat mun biiseiltä.
– Biisinteko on kyllä mahtavaa hommaa. Se on kuin syntymän ihme, kun oivaltaa että nyt syntyy oikeasti uusi laulu jolla oma juttu ja oma sielu. Olen tehnyt viime aikoina biisejä stand up -koomikko Matti Patrosen kanssa. Olemme laittaneet videokameran päälle ja alkaneet tehdä uutta laulua ihan nollasta. Viime sessioissa syntyi ihan mahtava biisi. Koko sessio löytyy Youtubesta.
Helsingin G Livelabissa alkaa 5.9. sinun isännöimäsi ”Kansallinen lauluklubi”. Mistä siinä on kysymys ja miten illoissa kuultava ohjelmisto on rajattu?
– Klubi on jatkoa isännöimilleni Yksinäisten illat -klubeille, jotka jalostuivat muuan vuosi sitten Kansalliseksi lauluklubiksi. Klubilla on tarkoitus pureutua tarinoihin laulujen taustalla. Kun Pate ja Costello olivat Oulussa klubin vieraina, he vetivät jopa pari julkaisematonta Popedan demobiisiä 70-luvulta. Erittäin viihdyttävää meininkiä siis luvassa ja ennenkuulumattomia tarinoita. Iltamat eivät ole kuitenkaan pelkkää höpötystä, vaan illan tähti vetää myös ihan oikeaa keikkaa kun loppua kohti mennään.
Jukka Takalo julkaisi keväällä esikoisromaaninsa Kuoleman nimi on Saab 96. Syyskuussa Takalo suuntaa yhteiskiertueelle Kaarle Viikatteen kanssa – lue aiheesta lisää täältä.