Soundissa 9/2012 Neljän Ruusun Ilkka Alanko ja Kode Koistinen kertovat viiden vuoden taukoon johtaneet syyt, tauon aikaiset tunnelmat ja paluun tuoman uuden innostuksen. Lehden haastattelussa puhutaan myös siitä, kuinka tärkeässä roolissa The Rolling Stones oli uuden Katkera Kuu -albumin synnyssä.
Pyysimme Katkera Kuu -albumin jokaisesta sävellyksestä vastaavaa Kodea nimeämään kolme suosikkiaan Ilkan teksteistä. Vastaavasti Ilkan piti nimetä kolme suosikkisävellystään.
– Ensimmäisenä tulee mieleen Yöelämä, Kode aloittaa. – Aina kun tekee melodiaa, niin tietenkin mielessä pyörii ajatuksia ja ehkä jotain sanojakin. Tässä ne meni niin yksi yhteen – se maailma, mikä mulla oli pyörinyt mielessä, ja Ilkan tekstin maailma. Diggaan siitä tarinasta, se on niin ironinen.
– Joo, helppoa kuvitella joku meidän ikäinen sika menemässä yli-ikäisenä johonkin parikymppisten paikkaan, Ilkka hörähtää.
Seuraavaksi Kode valitsee Tähtisilmän.
– Kun kuulin sen laulettuna, niin tuli kyynel silmään. Se on niin hieno tarina, Kode hehkuttaa.
Tähtisilmässä Ilkka kertoo tarinan nuoresta ja lahjakkaasta tytöstä, joka vanhempana päätyy nettiin esittelemään sulojaan livenä kameran edessä.
Voitko suositella jotain livekamerasivustoa, Ilkka?
– No en ainakaan Live Jasminia, kun se pomppaa aina esiin joka puolelta!, Ilkka nauraa, mutta vakavoituu pian. – Mun on helvetin vaikea kuvitella edes meneväni mihinkään tuollaiseen, missä on joku vieras nainen virtuaalisesti. Se on outo idea, eikä kiihota mua ollenkaan.
– Itse asiassa tämä oli biisin kolmas teksti, Ilkka paljastaa. – Eka oli sellainen homodisko, koska biisissäkin on vähän Pet Shop Boysia. Siitä tuli liian kevyt ja yksioikoinen. Sitten mä tein hautausurakoitsijatekstin, joka toimi jollain tasolla mutta oli liian omituinen. Sitten tämä Tähtisilmä tuli vaan jostain.
Kolmanneksi suosikkitekstikseen Kode valitsee levyn avaavan Tyhjä pää -tekstin.
– Siinä on sellaista yksinkertaista, mutta helvetin hienoa vedättelyä. Ja kun se toimii myös omaan nykyiseen elämäntilanteeseen. Mä olen muuten huomannut, että kun on soitellut selvinpäin, niin pään tyhjäksi saaminen on paljon helpompaa. Kännissä se on sellaista vitun selviytymistä.
Onko pään tyhjäksi saaminen ja nollaaminen teille helppoa?
– No, onneksi meillä on tämä ammatti. Rokki on paras tapa nollata, Ilkka sanoo.
Vaikka se on työtä?
– Siltikin. Siinä on se fyysisyys mukana, kun saa huutaa ja mesoa.
– Ja leikkiä rokkitähteä, se on sellaista aikuisten leikkiä, Kode huomauttaa virnistäen.
Tyhjä pää osoittautuu myös yhdeksi Ilkan suosikkisävellyksistä albumilla.
– Se kitarariffi on helvetin hyvä, siitä tulee jopa vähän Stooges-henkeä. Hyvien rokkiriffien keksiminen kitaralla ei ole näinä päivinä helppoa, kun sitä kaulaa on veivattu niin paljon edes takas. Ja joka kerta kun sitä saa itsekin keikalla Telecasterilla soittaa, niin se on juhlaa!
Toisena Ilkka nostaa esiin albumin nimibiisin Katkera Kuu.
– Sitä on hieno laulaa, kun kertsissä on niin äärimmäisen hieno melodia. Ja jos on The Beatles -vaikutteita, niin ei voi olla huono!
– Nuo on kaksi ihan erilaista esimerkkiä, Ilkka vertaa. – Katkera Kuu on melodisesti hieno, ja Tyhjä pää -biisissä ei ole melodisesti mitään hienoa, mutta siinä on hyvä riffi ja hyvä meininki.
– Minullahan on säveltäjänä se hieno puoli, että pystyn tekemään melodioita, joita vain harva osaa laulaa. Että on sellainen laulaja, joka pystyy ne vetämään, Kode kehaisee vokalistia.
– Kolmanneksi mä nostan Kurjuuden kartanon, koska siinä on niin makea kertsi, Ilkka valitsee. – Mun lempparikohta on se slide-soolo, siinä tulee aina karvat pystyyn kun sitä treenataan.
Kode, mikä on sinun mielestäsi Ilkan vahvuus tekstittäjänä?
– Ilkka pystyy aina löytämään jonkun tietyn kulman. Se ei tee sitä ilmeisintä juttua, ei mitään harmaata mattoa. Siellä on aina pieni perverssi virne takana, Kode pohtii.
Nostan levyltä esiin yhden itseäni hämmentäneen rivin. Katkera kuu -biisissä lauletaan: ”Alfa, macho ja inter / mahtava seuramies, kaiken center.” Ilkka, voitko selittää?
– Mä en tajua, että mikä sua siinä eniten hämmästyttää? Ensin siinä on alfauros ja machomies. Mikä voi olla machon vastakohta? Sellainen henkinen interseksuaalisuus. Ja kaiken keskellä seuramies, kaiken center. Mä diggaan just tuollaisesta, kaipaan aina jotain pientä, joka pomppaa esiin ja herättää kysymyksiä.
Taidat olla riimimies henkeen ja vereen?
– En henkeen ja vereen, mutta mä olen sitä sukupolvea, joka kuunteli lapsena Eppu Normaalia. Diggasin Mikko Saarelan ja myöhemmin Martti Syrjän teksteistä. Niissä oli nasakoita riimejä ja muutenkin tosi hauskoja tekstejä, Ilkka muistelee ja alkaa latoa ulkomuistista pikanopeudella Eppujen Jäähyväiset Rock’n’Rollille -tekstiä: ”Jos ydinsotaan tämä maailma joutuu / Niin rockkulttuurikin kyllä tuhoutuu / Jo luopuu Dylanikin hommista / Jos päähän saisi ydinpommista.”
Etkä taida myöskään vierastaa naiiveja tekstejä?
– Sekin johtaa juurensa juuri tähän mun uuden aallon suomirock -diggailuun. Pieniä koukkuja, jotka on monesti naiiveja mutta tietoisesti sellaisia. Mun mielestä siellä pitää olla sellaisia ”Yksin olit vain mono, teimme yhdessä stereon” (Seitsemän päivää selvinpäin) -tyyppisiä täkyjä.