Hypätäänpä vuoteen 2005, jolloin julkaisit Suspended Animation -soolodebyyttisi. Albumi tuli kieltämättä puun takaa, sillä sinulla oli hieman tekemistä myös Dream Theaterin kanssa.
– Jos muistan oikein, Dream Theater julkaisi näinä vuosina neljä mittavaa studiolevyä, ja toki memyös kiersimme koko ajan. Mistä hemmetistä minä löysin aikaa soololevylle? En edelleenkään tiedä.
Mistä ylipäänsä sait idean soololevyn julkaisuun näiden ruuhkavuosien aikana?
– Se oli pitkä projekti, ja koko homma alkoi melkein kuin varkain. Aloin nimittäin tehdä kitaraklinikoita jo 90-luvulla, enkä halunnut soittaa niiden aikana pelkkiä Dream Theaterin biisejä. Päätin sitten kirjoittaa muutamia uusia aihioita näitä klinikoita varten. Ne olivat soololevyni ensimmäinen siemen, vaikka en tätä tuolloin tiennytkään.
– Vuonna 2001 taas kävi niin hienosti, että Joe Satriani kutsui minut G3-kiertueelle. Kolmantena pyöränä oli Steve Vai, ja koko juttu oli tietenkin täysin uskomaton. Mietin ihan oikeasti, että mitä ihmettä minä teen samalla lavalla näiden kahden legendan kanssa? Jotakin hauskaa piti siis keksiä, ja kirjoitin sitten tätä rundia varten uutta materiaalia. Kun kiertue aikanaan päättyi, minulla oli käsissäni tunnin verran levyttämätöntä materiaalia. Silloin päätin julkaista sooloalbumin.
– Seuraavaksi perustin Sound Mind Music -levymerkin vaimoni kanssa, ja julkaisin Suspended Animationin omakustanteena. Se oli opettavainen prosessi monin tavoin, ja esimerkiksi jakelusysteemimme oli varsin mielenkiintoinen… Nimittäin kun levyt saapuivat painosta, varastoin ne kotiini, ja jos paikalle sattui ilmestymään joku ostajaehdokas, käväisin noutamassa kopion autotallissa olleesta pinosta. Se oli vähintäänkin kotikutoista meininkiä!
Mennäänpä sitten sen yhden Dream Theater -uutispommin äärelle. Millaisia ajatuksia nousee mieleesi, kun muistelet Mike Portnoyn lähtöä yhtyeestä vuonna 2010?
– Mike oli ollut bändin näkyvä puuha- ja puhemies kahdenkymmenenviiden vuoden ajan. Kun hän sitten ilmoitti lähtevänsä omille teille, olimme lievästi sanoen hämmentyneitä. Kukaan ei odottanut, että hän poistuisi takavasemmalle perustamastaan yhtyeestä.
– Minulle oli silti täysin selvää, ettei Dream Theaterin taru pääty tähän. Onneksi löysimme pian Mike Manginin, sillä häntä kovempaa rumpalia ei taida ollakaan. Fanit olisivat tietenkin voineet suhtautua uuteen rumpaliin kylmäkiskoisesti, mutta mitä vielä: ”uusi Mike” sai DT-diggareilta todella lämpimän vastaanoton.
– Toki muistan myös sen, että tiedotusvälineet yrittivät melkein väkisin luoda sellaista mielikuvaa, että Portnoy poistui porukasta riitaisasti ja ovet paukkuen. Niinhän siinä ei suinkaan käynyt. En ollut kauhean paljon tekemisissä Miken kanssa heti hänen lähtönsä jälkeen, mutta ystävyytemme ei silti katkennut missään vaiheessa. Itse asiassa se ei voinut katketa, sillä minun ja hänen vaimonsa soittavat yhdessä Meanstreak-yhtyeessä, ja tämän lisäksi meidän perheidemme lapset ovat hyviä ystäviä keskenään. Näemme siis toisiamme tuon tuostakin joka tapauksessa.
Ensimmäinen Dream Theaterin levytys ilman Mike Portnoyta taisi silti olla haastava tapaus.
– Olihan se! Kun kirjoitin A Dramatic Turn Of Events -levyn (2011) materiaalia, Mike Mangini ei ollut vielä mukana. Ohjelmoin biisiaihioiden rummut itse, ja Mangini soitti myöhemmin studiossa omat osuutensa näiden demojen päälle. Olihan se vähintäänkin huvittavaa… Nimittäin jos nyt vähän liioitellaan, niin minä siis ikään kuin näytin Manginin kaltaiselle gurulle, millaisista rumpujutuista nämä biisit koostuvat.
Kirjoittamisesta puheen ollen: oletko koskaan törmännyt ”valkoisen paperin kammoon”?
– Enpä juuri. Joskus sävellän juttuja ”uudelleen”, ja muut bändin jätkät sitten naureskelevat, että mehän teimme tämän biisin jo kymmenen vuotta sitten. Mutta niin, yleisellä tasolla täytyy sanoa, että ideoista ei ole minkäänlaista pulaa. Tämä asia tulee kaikille selväksi viimeistään sinä päivänä, kun me julkaisemme ”unreleased ideas” -boksin… Se laatikko tulee nimittäin olemaan todella kookas!
Puhutaan vielä hieman Mike Portnoysta. Julkaisit toisen soololevysi Terminal Velocityn vuonna 2020, ja sen rumpuosuuksista vastasi muuan herra Portnoy.
– Se oli ensimmäinen kerta kahteentoista vuoteen, kun minä ja Mike soitimme yhdessä. Ja arvaapa mitä? Se oli aivan mahtavaa. Erittäin hienoa oli sekin, että ihmiset – ja tiedotusvälineet – taisivat viimeinkin tajuta, että minä ja Mike olemme elinikäisiä ystäviä.
– Muistan elävästi Terminal Velocityn suunnitteluvaiheen. Kun aloin miettiä levyn muusikoita, Portnoyn nimi nousi esiin. Kun lapseni kuulivat tästä ideasta, he suorastaan vaativat ”Mike-sedän” mukaan pyytämistä. Silloin tajusin itsekin, että totta kai minun pitää kysyn hänen mielipidettään. Ihan oikeasti: jos minulla on mahdollisuus saada Mike Portnoy soolobändini rumpaliksi, miksi en tekisi niin?
Uusi yhteistyönne jatkui myös vanhan superkokoonpanonne äärellä. Liquid Tension Experiment 3 -albumi (2021) teki seuraa 22 vuotta aiemmin ilmestyneelle kakkoslevylle.
– Kun pandemia sulki kaiken, meillä oli aikaa. Haluaisimme toki tehdä myös LTE-neloslevyn, mutta nyt maailma on taas auki, ja kaikilla on kova kiire. Saapa siis nähdä.
Teksti: Timo Isoaho
Lue koko haastattelu Soundista 6/23.
