Kun kitaristi Miitri Aaltonen huomasi Kotiteollisuuden uuden albumin ennakkomyynnin alkaneen, nauroi hän vaimolleen, että levyn nimi on näköjään Jumalattomat.
– Mie en paljon jätkiltä kysellyt, myöntää laulaja kitaristi Jouni Hynynen.
Jumalattomat on osuva otsikko, olihan Hynysellä usko koetuksella.
Lappeenrannan kovaäänisten levy numero 17 syntyi hyviksi havaituissa merkeissä: Hynysen, basisti Janne Hongiston, rumpali Jari Sinkkosen ja 2014 viralliseksi jäseneksi vihkityn Aaltosen toimesta, tuottaja äänittäjä miksaaja Mikko Karmilan huomassa Finnvox-studiolla.
Mutta Hynystä hirvitti. Ei ollut mitään sanottavaa.
– Miulla oli laulumikki edessäni jo kesän treeneissä. Jotain koitin lauleskella, mutta tajusin, ettei ole rivin riviä laulettavaksi. Jätkät kyseli, että kai siulla on sanat näihin. Vastasin, että kun ei ole. Ajattelin, että ukko on yli viisikymmentä ja kaikki on jo sanottu.
Jumalattomat ei ole varsinainen teemalevy, mutta Hynynen käänsi epäuskonsa sen kantavaksi sisällöksi: Jos muutkin olisivat hänen laillaan vailla sanottavaa, vailla uskoa, vailla välittämistä, olisivat he kuin jumalattomia.
Kysymys, mistä laulaa kun ei ole mitään laulettavaa, on selkeimmin läsnä Kaikki on pyhää kappaleessa, jota voi kutsua lukuohjeeksi koko levylle.
– Hieno huomio, arvostan. Se on nimenomaan lukuohje. Kuten biisissä laulan, jengi voi tulkita tekstimme miten haluaa. Kotiteollisuuden perusongelmahan on aina ollut, että meidät on otettu liian tosissaan. Me emme pelleile, mutta onhan sanoitusten ahistuksessa ynnä muussa huumoria, pilkettä. Ei miulla oikeasti ole niin huono olo. Jengi ei välttämättä tajua sitä, mutta kenen ongelma se on? Ei miun ainakaan.
Hynynen on hyvillään, että Aaltonen puuttuu sanoituksiin. Hongisto ja Sinkkonen eivät mistään hätkähdä, kun ovat yhtyetoverinsa lyyriseen antiin 1990-luvulta saakka tottuneet.
– Joskus kysyn, meinaatko pitää tuon ja tuon jutun. Demosanoissa kun voi olla vaikka Klamydialta kalskahtavia ilmaisuja. Jouni vastaa ”meinaan” tai ”en”. Jää nähtäväksi, löytyvätkö jutut lopullisista teksteistä, Aaltonen kertoo.
”Tämä on pikkasen ahistava”
Kaikki on pyhää oli ehdolla levyn avaajaksi. Kokonaisuus tarvitsi kuitenkin räväkämmän alun, Menestyksen.
Jos jotkut eivät edelleenkään tunnista huumoria osana Kotiteollisuutta, saattavat he pähkäillä Menestyksestä, että ovatpas nämä törkeitä jätkiä.
– Biisihän nauraa, että mikä vitun menestys. Lopun ”Ohi meni” on vaimon idea. Hän ehdotti, että vetäisin sen sinne, menisi ainakin jakeluun ettei tätä vakavasti kannata ottaa, Hynynen sanoo.
Menestyksen retostelu on sukua kimalteisemman rap-musiikin setelitukkoja pursuavalle lesoilulle.
– Totta! En ole ajatellut noin, kun en rapin kuuntelija ole. Biisi voi kertoa yhtä hyvin poliitikosta kuin rokkarista tai räppäristä. Tai ”julkisuuden henkilöstä”, mikä ei tarkoita yhtään mitään vaikka jengi luulee, että tarkoittaa.
Saatanan työmaa -biisissä lippu on puolisalossa ristiäisissä ja kusi tulee housuun ennen lähtöä uuteen nousuun. Biisi lainaa nimen Youtube-hitiksi nousseesta metsätyöläisen manauksesta. Kansanmusiikkimaista melodiaa tukevat mandoliini ja urkuharmoni.
– Biisi on Miitrin syöte. Koetin päivittää tekstiin aika törkeälläkin tavalla Eppujen Murheellisten laulujen maata. Alkuun tarvittiin Rintamäkeläisiä, eli urkuharmoni kehiin, Hynynen toteaa.
– Karmila totesi, että intro pitää saada. Sanottiin Bromanin Illille, että valitse sävellaji ja tempo ja soita kertsimelodia harmonilla. Intro liitettiin biisiin pienillä höysteillä, Finnvoxin polkuharmonin polkimien äänillä. Myös maniska on Mikon idea, Aaltonen kertoo.
Hynynen korostaa tunnistavansa, mikä kulloisellakin työn alla olevalla levyllä on oleellista. Saatanan työmaa oli alusta saakka Jumalattomien olennaisin biisi.
– Jos tästä ei tule isoa biisiä meille, kyseessä on vääryys, hän lohkaisee.
– Se jakaa mielipiteitä, niin kuin hyvät biisit jakavat. Jotkut on tykänneet paljon. Monitorimiksaajamme Salon Pete sanoi, että se on ihan kauhea, Aaltonen nauraa.
– Esittelin sen levy-yhtiölle ekana sinkkuna. Ne sanoivat, että tämä on Jouni pikkasen ahistava, joku nopeampi biisi ekaksi, jooko. Suostuin, kun kuohuviinillä pehmittivät. Mutta toka sinkku tästä tulee, Hynynen sanoo.
Ei kai tuo levylle tule?
Ensimmäiseksi singleksi valikoitui Herttarouva, Aaltosen syöte sekin. Naiseuden ylistys muistuttaa, ettei ukkojen valitus ja ahistus ole koko totuus.
– Lopullisen kortin iskee rouva pöytään, oli asia mikä hyvänsä. Me miehet ollaan altavastaajia. Vai onko se väärä termi? Hynynen tuumaa.
– Ollaanko me oppositiossa? Aaltonen heittää.
– Ehkä. Välikysymyksiä voidaan heittää. Niihin ei välttämättä reagoida, tokaisee Hynynen.
Karmila reagoi Herttarouvaan. Ei positiivisesti. Äänityksissä hän tiedusteli, ettei kai biisi levylle pääse.
– Meikä teki ”Kultalusikka kakkosta”, samankaltaisella riffillä, hyvän meiningin biisiä jota on kiva soittaa. Ja Mikko meinasi, että helvettiin koko biisi, Aaltonen päivittelee.
– Mikko ei tykännyt miun tekstistä, tuli huumoriraja vastaan. Vähän tapeltiin, kun väänsin että tämähän on vetävä biisi, Hynynen sanoo.
Vetäväksi sen koki myös levy-yhtiö. Hynynen meni kauhuissaan Finnvoxille kertomaan, että Herttarouvasta tulee single.
– Mikko totesi, että no voi jumalauta.
Äiti kuolema osoittautui haastavaksi kappaleeksi sekä sovitukseltaan että sanoitukseltaan. Molemmissa avainsanaksi muodostui uskallus. Sovituksessa tärkeää oli uskaltaa pitää biisi pienenä, ilman turhaa kasvattelua.
– Ainoa ajatus soundimaailman suhteen oli Soundgardenin 4th Of July. Vai onko se Limo Wreck, missä rupsutellaan hiton alhaalta? En soittanut biisiin kuin pari raitaa rapsutusta oktaaverin kanssa, Aaltonen sanoo.
Hynysen ajatuksena oli ensin kirjoittaa muistobiisi viime vuonna menehtyneelle Kotiteollisuuden keikkabussikuskille Heikki ”Hese” Toloselle.
– Mutta tajusin, ettei miulla riitä taidot sellaiseen. Se ajatus feidautui taustalle ja teksti lähti eri suuntaan. Kirjoitin tekstin kolme–neljä kertaa, lauloinkin parikolme. Koitin keventää, kysyä tarviiko kaiken tässä yhdessä elämässä olla niin haudanvakavaa.
Teksti: Jukka Kittilä
Lue koko haastattelu Soundista 4/21.
