”Quuppa suuttui jostain niin, että nakkeli rumpunsa ikkunasta pihakoivuun” – Dingo-miehet muistelevat Autiotalo-singlen syntyä ja menestyslevyn sävellysprosessia

Dan Tigerstedt katsoi ulos studion ikkunasta ja näki laumoittain nuoria tyttöjä. Jotkut heistä istuivat hänen autonsa päällä. Oli lokakuu 1984, eikä sosiaalista mediaa keksittäisi vielä aikoihin. Siitä huolimatta hysteeriset fanit tiesivät aina tasan tarkkaan, missä Dingo milloinkin oli.

Juuri nyt Suomen suosituin rock-bändi oli Takomolla tekemässä singleä äänittäjä–miksaaja Tigerstedtin ja tuottaja Pave Maijasen kanssa. Studio sijaitsi Helsingin Pitäjänmäessä omassa rakennuksessaan. Myös Dingon läpimurtole­vy, sata tuhatta myynyt debyyttialbumi Nimeni on Dingo (1984) oli tehty lähes samalla porukalla samassa paikassa.

Dan: – Fazer satsasi Takomoon neljä miljoonaa markkaa. Studion suunnitte­li tunnettu amerikkalainen studioarkki­tehti Tom Hidley. Olin aikoinani ihan innoissani, kun pääsin duuniin sellai­seen huippumestaan.

Laulaja ja laulujen tekijä Pertti Neu­mann, kitaristi Jouni ”Jonttu” Virta, ba­sisti Pertti ”Pepe” Laaksonen, kosketin­soittaja Veli­Pekka ”Pete” Nuotio ja rumpali Juha ”Keijo Q” Seittonen olivat valinneet A­-puoleksi Autiotalon. Sitä oli jo soitettu keikoilla ja yleisö oli ottanut biisin omakseen.

Jonttu: – Autiotalo oli ainoa Kerjäläisten valtakunnan biisi, jota me soitettiin livenä ennen levyn ilmestymistä. Se oli mu­kana vuoden 1984 Nimemme on Dingo -­livevideollakin, jossa sovi­tus on vähän erilainen kuin myö­hemmin levyllä.

Dingon hoviäänittäjä Dan Tiger­stedt muistelee Autiotalon tulleen valituksi singleksi, koska fanit pitivät siitä niin paljon. Dingolla oli tapana tes­tata potentiaalisia sinkkubiisejä yleisön edessä, eikä Autiotalon vastaanotto jät­tänyt tulkinnanvaraa.

Keikoilla sisään ajetun biisin äänittä­minen ei tuottanut bändille ongelmia, ainoastaan tuottaja Pave Maijasen ehdottaman erikoisen triolifillin sisäistä­minen otti hetken aikaa.

Päivän tai pari kestäneistä sessioista kitaristin mieleen jäi erityisesti soolon äänittäminen.

Jonttu: – Danu pani nauhan pyö­rimään, ja vedin treenioton alkuun. Sanoin sitten, että ”pist uudestaan”, mutta Danu pyysikin kuuntelemaan sitä treeniottoa. Olin ihan ihmeissäni, että soitinko mä tuon. Danu teki siihen vielä jotain hienoja kaikukikkailuja.

Tigerstedt kertoo tajunneensa Autio­talo-­sessioiden aikana, miten laajaksi Dingon suosio oli kasvanut.

Dan: – Me käytiin äänitysten aikana syömässä jossain ravintolassa, ja ihmi­set alkoivat parveilla meidän pöydän ympärillä ja ojennella papereita nimma­reita varten. Siinä oli ihan kaikenikäisiä. Dingosta tuli koko perheen bändi.

Kun soitto ja laulu oli saatu talteen, alettiin kehitellä tunnelmaa.

Dan: – Me mietittiin Paven kanssa, millaisia ääniä autiotalossa voisi kuulua. Saranoiden ääni äänitettiin Takomon vessan ovesta, joka narisi ihan perke­leesti. Vesipisaroiden äänet tehtiin niin, että mikitettiin vessanpönttö, ja Pave tiputteli sinne vettä läpimärästä vessa­paperimytystä. Naukuva kissa taas oli Marjo­Riitta Kervinen, Ernos­-yhtyeessä aikoinaan vaikuttanut laulaja, joka sattui kävelemään studion ohi juuri oikealla hetkellä.

Autiotalo / Nimeni on Dingo julkaistiin marraskuussa 1984. Siitä tuli listaykkö­nen ja Dingon menestynein single.

Seuraava askel Kerjäläisten valtakunta -­albumin teossa oli simppeli demo­kasetti, jonka Neumann lähetti Pave Maijaselle.

Neumann: – Se oli riisuttu ja aneemi­nen mies ja akkari ­-äänitys uusista bii­seistä. Laitoin kasetin mukaan viestin, jossa luki, että tässä on nippu sotalaulu­ja. Pavella oli musta kirja, jota se käytti vuosikymmeniä. Kuultuaan biisit Pave kirjoitti kirjaansa, että ”hyvällä maulla toteutettuna tämä levy tulee lyömään kaikki ennätykset”.

Suurin osa Kerjäläisten valtakunnan kappaleista oli vuoden 1984 satoa. Tuu­len viemää ja Nahkatakkinen tyttö ovat biiseistä vanhimmat.

Neumann: – Ne kaksi mä sävelsin ja sanoitin 1981 tai 1982. Me äänitettiin niistä kelanauhurilla varhaiset versiot Laaksosen Pepen kanssa, Pepelle taivaa­seen terveisiä. Nahkatakkinen tyttö oli alun perin reggae.

Dingo sovitti ja treenasi Kerjäläisten valtakunnan kappaleet Porin Pinomäes­sä Keijo Q:n eli Quupan kotona.

Jonttu: – Me oltiin viikko Quupan vintillä, bändi ja Pave. Lainattiin mei­dän miksaajalta Ossi Ruususelta pienet laulukamat sinne ja treenattiin vähän niin kuin puoliakustisesti. Quupan äiti piti meistä hyvää huolta. Oli karjalan­ piirakoita ja lihapullia ja karjalanpaistia.

Keijo Q:llä oli tässä vaiheessa jalka kipsissä, koska hän oli pudonnut laval­ta. Rumpali ei antanut sen haitata.

Jonttu: – Pave ehdotti Quupalle, että jos soittaminen ei onnistu, hän voi pyytää Miri Miettisen tuuraamaan. Quuppa sanoi, että kyllä hän hoitaa ja opetteli polkemaan basaria vasemmalla jalalla.

Tämä työvaihe sujui jouhevasti, mitä nyt hermot vähän välillä menivät.

Neumann: – Jossain vaiheessa sitä viikkoa Quuppa suuttui jostain niin, että nakkeli rumpunsa ikkunasta pihakoivuun. Siellä ne saivat tuulettua vähän aikaa.

Tällainen oli Dingolla lähestulkoon tapana. Aikakirjoista löytyy sellainenkin tapaus, että Jonttu heitti kitaransa jokeen, eikä sitä enää löydetty. Se ei ole ollut ainakaan yrittämisestä kiinni.

Neumann: – Yksi kovan luokan Dingo-mies hankki sukellusvarusteet ihan sitä varten, että etsii Jontun kitaran.

Jonttu: – Ei ole vielä löytynyt vanhaa Gibson Marauderia Kokemäenjoesta.

Pienistä purkauksista huolimatta esituotantovaihe sujui mallikkaasti. Loppuvaiheessa Maijanen kuitenkin totesi, että albumille tarvittaisiin vielä yksi biisi.

Jonttu: – Neumann sitten kaiveli siinä taskujaan ja löysi ryppyisen paperin, jossa oli sanoitus. Nipalla oli jotain sointuja ja vähän melodiaa mielessään, mutta muuten se oli ihan alkutekijöissään.

Biisin nimi oli Kerjäläisten valtakunta.

Teksti: Ari Väntänen
Koko haastattelu julkaistu Soundissa 10/24.