Robin: ”Huh, mitä touhua!”

PÄIVÄ MUSIIKKITEOLLISUUDESSA | Sarjassa tekijät kertovat, miten elämänsä kokevat

Meillä oli sovittuna esiintyminen Puoli seitsemän -ohjelmassa, mutta se jouduttiin jättämään väliin, koska mulla oli kuumetta ja hirveä kröhä, ja seuraavana päivänä olisi Hartwall Areenan keikka. Olimme suunnitelleet Hartwallin show’n niin, että siinä on paljon energiaa ja joudun liikkumaan lavalla tosi paljon. Lavalla on trampoliineja, joissa mun pitää vetää keikan aikana voltteja sekä juosta lavan kolmen tason välillä useita kertoja. Tässä hommassa tarvitaan hyvää kuntoa, jota mulla nyt ei oikein ollut.

Tunsin, että yleisöstä saa ihan mielettömästi voimaa.

Hotellihuoneessa yritin ottaa iisisti. Katselin telkkarista Puoli seitsemän -ohjelman. Tuuli oli laulamassa siellä ja ohjelman lopussa juontaja Maria Hintikka toivotti mulle paranemisia ja vilkutti ruudusta. Totesin, että nyt tuntuu vähän oudolta. Äiti ja iskä repesivät ihan täysillä.

Lauantaiaamuna heräilin hiljalleen hotlassa. Syötiin aamupala ja sen sellaista. Hartwallilla katselin lavalta tyhjää areenaa ja ajattelin, että huh mitä touhua.
Harjoitukset meni ihan ok. En vielä uskaltanut laulaa juuri mitään, ettei ääni petä. Onneksi lauluopettajani Aija Puurtinen tuli antamaan vinkkejä. Aijalla on aina joku uusi vinkki siihen, miten ääntä saa säästettyä.

Ohjaajana toiminut Riku Nieminen antoi ohjeita korvamonitoreihin, jos jotain sattui unohtumaan tai jos sattui olemaan pyron edessä just kun pamahtaa. Lopussa Riku heitti vielä Munamiehen äänellä jotain vitsejä. Meinasin revetä oikein kunnolla.

Harjoitusten jälkeen oli haastatteluja. Sitten käytiin ryhmän kanssa yhdessä kahvilla, jossa Riku piti tsemppausjutun. Koko ryhmä meni rinkiin, pidettiin toisiamme käsistä kiinni, laitettiin silmät kiinni ja jotain meditointia Riku siinä teki. Siitä tuli hyvä fiilis ja semmoinen yhteenkuuluvaisuuden tunne tai jotain.

Katselin lavalta tyhjää areenaa ja ajattelin, että huh mitä touhua.

Ennen keikkaa esitettiin mun leffa. Kurkkasin varovasti verhon takaa ja vitsi, että oli paljon porukkaa. Luulin, ettei ylätasoille myyty lippuja, mutta nekin oli melkein täynnä!
Keikka alkoi tietty Faija skitsoo -biisillä, jossa mun oli tarkoitus hypätä ylälavalta trampoliinille voltin kautta ja siitä lavalle mikkiständiin. Hyppy meni hieman yli, ja oli lähellä, etten vetänyt lippoja. Faija saatiin skitsottua läpi ja huomasin, etten ollut enää yhtään kipeänä ja äänikin toimi ainakin omasta mielestä. Tuntui siistiltä! Mulle iski aivan järkyttävä yskäkohtaus aina, kun puin uusia vaatteita ylleni, mutta yskä loppui kun menin lavalle. Tunsin, että yleisöstä saa ihan mielettömästi voimaa.

Mulle oli teetetty hiilikuituinen mikkiständi, jonka saa jalalla potkaistua irti jalustastaan. En tiedä mitä tein, mutta sain sen jotenkin rikki, kun paiskoin keppiä menemään. Loppukeikan koko mikkiständi oli ihan vinossa. Keikka päättyi tietenkin Frontside Ollieen ja jengi lauloi ihan älyttömästi mukana.

Keikan lopussa Universalin toimari Jarkko Nordlund jakoi Chillaa-levystä tuplaplatinaa. Nyt kun tätä kirjoittelen, se on myynyt jo nelinkertaista platinaa. Jarkko antoi vielä Frontside Olliesta hauskan skeittilautaan tehdyn singleplatinataulun. Sitten otettiin kuvat yleisön kanssa ja hyvästeltiin yleisö. Oli aivan älyttömän siistiä.

Turvamies vei mut hotellille, kun sinne oli kerääntynyt niin paljon faneja, että olisi mennyt liikaa aikaa nimmareihin ja joku olisi kuitenkin jäänyt ilman. Sitten pidettiin pienet pirskeet bändin, perheen ja tiimin kanssa hotellilla. Ruoan jälkeen ei enää jaksanut tehdä mitään, vaan siinä simahti melkein heti.

– Robin


Julkaistu Soundissa 1/2013