Teksti: Mikko Merilinna
”On any given day we might fall apart!” Disco Ensemblen solisti Miikka Koivisto huutaa, ja kaksikymmentuhatpäinen yleisö vastaa:
”Just like the house of cards!”
Tunnelma on yhteisöllinen ja lämmin, vaikka kesäkuinen Seinäjoki ei auringonpaisteessa kylvekään. On perjantai-ilta ja Provinssi-festivaalilla on kylmä. Hymyjä ei kymmenen asteen lämpötila hyydytä: Disco Ensemble näyttää olevan ajankohtaisempi kuin koskaan ja koskettavan yleisöä ikäluokasta toiseen.
Provinssi on valikoitunut yhdeksi tämän artikkelin haastattelupaikoista, sillä muun muassa täältä voidaan katsoa alkaneen Disco Ensemblen nousun suomalaisen rockin huipulle.
”Ekasta Provinssistamme en oikein muista mitään, mutta paremmin muistan tokan keikkamme kesällä 2005”, kitaristi Jussi Ylikoski kertoo.
”First Aid Kit -levymme oli tullut ulos ja soitimme sunnuntaina yhdeltä päivällä YleX-teltassa. Olimme aika varmoja, että ei sinne siihen aikaan ketään tule. Kun keikka alkoi, teltta oli yhtäkkiä ihan täynnä jengiä. Silloin oli ekan kerran sellainen fiilis, että nyt homma toimii.”
First Aid Kit, yhtyeen toinen albumi, ilmestyi alkuvuonna 2005. Siitä muodostui läpimurto ja lopulta kultalevy Suomessa.
”First Aid Kitin jälkeen tuli se hetki, että oli päätettävä, käykö koulussa vai jättääkö sen toistaiseksi kun ei vain ehdi tunneille”, Koivisto sanoo.
”Sitten tehtiinkin täyspäiväisesti bändihommaa, ja se oli tosi juhlavaa aikaa.”
Hardcorea ja skeittausta
Disco Ensemble oli 2000-luvun alkuvuosina muotoutunut progressiivisesta hardcoresta melodisempaan ja kevyempään suuntaan, suuremman yleisön näkökulmasta helpommin lähestyttäväksi yhtyeeksi, jolla oli myös hittikappaleita – juuri sellaisia kuin We Might Fall Apart. Yksi sen ensimmäisistä julkisista esityksistä oli Helsingin Oranssi-klubilla syksyllä 2004, jolloin yhtyeen tuore manageri, Fullsteam-yhtiön perustaja Rauha Kyyrö kuiskasi tunnistettavan syntetisaattori-intron aikana tämän jutun kirjoittajalle:
”Kuuntele tarkasti, sillä tästä kappaleesta kuulemme vielä.”
Disco Ensemblen alkuaikoina hardcore oli kuitenkin niin elämäntyyli kuin musiikigenrekin.
”Porin kundien lisäksi porukassamme oli kavereita Raumalta ja Ulvilasta. Skeitattiin ja kuunneltiin Ruotsi- ja New York -hc:ta. Innostuttiin siitä koko kulttuurista, jonka sitten Porin mittakaavassa ja ympyröissä omaksuimme”, Ylikoski kertoo.
”Ensimmäisillä keikoilla soitimme myös Breach-, Refused– ja Snapcase-bändien covereita”, rumpali Mikko Hakila muistelee.
Koivisto liittyi mukaan vuonna 1999, muutama vuosi bändin perustamisen jälkeen:
”Porin Annis-kulttuuritalo, nuorisotalokeikat ja skeittaus – niiden kautta tutustuttiin.”
Disco Ensemble lähti vuonna 2003 nauhoittamaan Fullsteamin julkaisemaa Viper Ethics -esikoislevyään Ruotsiin, Uumajaan.
”Suurin syy siihen oli Tonteknik-studio ja siellä tehty Refusedin Shape of Punk to Come. Se oli niin älytön levy ja sitä tuli ihasteltua joka kulmasta: miten tämä on tehty, missä tämä on tehty ja miten tämä on mahdollista”, Ylikoski muistelee ja naurahtaa:
”Studiolla oli Sovtek-merkkinen kitaravahvistin, jota Refused oli käyttänyt äänityksissään. Minäkin vedin sitten samalla nupilla kitaroita purkkiin.”
Porin prinssit
1990-luvulla Porissa vaikutti Deep Turtlen ja Circlen kaltaisia alternative-musiikin pioneereja. Molemmat ovat olleet Disco Ensemblen uralla tärkeissä rooleissa.
”Porissa oli avoin ilmapiiri ja kaikennäköiset kokeilijat pääsivät keikoille. Circle otti meidät joskus 1997 mukaan Tavastialle ja Turkuun. Ilman heitä emme olisi lähteneet siinä vaiheessa sieltä mihinkään”, Hakila sanoo.
”Deep Turtlen There’s a Vomitsprinkler in My Liverriver -levyä kuuntelin tosi paljon ja se vaikutti paljon siihen mindsetiin, miten halusin tehdä ekat omat biisit. Halusin rikkoa perinteistä kaavaa ja hakea myös melodisesti nurinkurista dogmaa”, Ylikoski lisää.
Deep Turtlen laulaja–kitaristi Pentti Dassum äänitti ja miksasi Disco Ensemblen, tuolloin vielä DisCompanyn, ensidemon loppuvuodesta 1996. Dassum tuotti myös ensimmäisen virallisen ep:n, Memory Three Secin, joka ilmestyi vuonna 2000.
Disco Ensemblen jäsenistö demoaikoinaan. Kuva vuoden 2001 paikkeilta.
TreUnion yhdistää
2000-luvun vaihteessa Disco Ensemble kuului tamperelaislähtöiseen TreUnion-bändikollektiiviin. Se koostui paristakymmenestä nu metalista, hardcoresta ja punkista ammentaneesta yhtyeestä, jotka järjestivät toisilleen keikkoja ja rakensivat Suomeen uutta vaihtoehtorockin alakulttuuria.
TreUnion kokeili siipiään myös levyjulkaisijana. Disco Ensemblen toinen ep Ghosttown Effect julkaistiin TreCords-merkin alla. Lehdistötiedotteessa luki kesällä 2002: ”Jos Disco Ensemble olisi amerikkalainen yhtye, se olisi jo kiertänyt maailman monta kertaa Glassjaw’n ja muiden kanssa.”
Ghosttown Effectillä esitelty kappalemateriaali oli aiempaa kevyempää, ja Koivisto alkoi kehittää laulumelodioita hardcore-huudon sijaan.
”Joku NOFX on ihan über-melodista kamaa, ja myös Bad Religion. Skeittipunkista ne melodiat kumpusivat.”
”Emme tietoisesti päättäneet, että tehdäänpä nyt näin, vaan halusimme kokeilla melodisia laulupätkiä”, Ylikoski toteaa.
”Vaikutteet alkoivat myös muuttua musiikissa, jota kuuntelimme. Rankin alavire alkoi kyllästyttää”, Hakila sanoo.
TreUnion-piireistä löytyi basisti Lasse Lindfors, joka soitti tuolloin helsinkiläisessä Oxygenol-yhtyeessä.
”Mua kysyttiin tuuraamaan jollekin Tavastian lämppäyskeikalle. Lopulta vanha basisti Jamppa teki vielä sen keikan”, Lindfors muistelee.
”Mutta totta kai oli hienoa päästä lopulta mukaan bändiin. Minun puoleltani oli ollut kovaa bändidiggailua, kun Ghosttown tuli.”
Heti maailmalle
Fullsteam oli alusta asti suuntautunut kansainvälisesti. Viper Ethicsin julkaisun jälkeen Disco Ensemble teki kevättalvella 2004 ensimmäisen Euroopan-kiertueensa No Shame -yhtyeen kanssa.
”Siinä oli paljon Itä-Eurooppaa, ja Baltian kautta mentiin. Kyyrö oli buukannut Puolan-keikat itse, ja hänen saksalainen promoottorikontaktinsa Saksan ja Sveitsin. Sitten oli Italiaa, ihan mitä sattuu. Se oli huikea keissi”, Hakila heittää.
”Mulla oli yhdellä siirtymällä niin kylmä, että menin huoltoaseman vessaan ja lämmittelin käsipuhaltimen alla. Luulin, että kuolen siihen paikkaan.”
– Mikko Hakila
”Tämä oli ennen GPS-aikakautta. Meillä oli mappi, jossa oli karttoja, printattuja reittiohjeita ja ihan käsittättömiä 1000 kilometrin ajoja keskellä talvea. Oli helvetin kylmä tammikuu Euroopassa”, Koivisto muistelee.
”Mulla oli yhdellä siirtymällä niin kylmä, että menin huoltoaseman vessaan ja lämmittelin käsipuhaltimen alla. Luulin, että kuolen siihen paikkaan”, Hakila toteaa.
”Oli se sellainen ainutkertainen kokemus, jota ei voi toistaa mitenkään”, Koivisto sanoo.
Suuria kiertueita
Disco Ensemble tekee viimeiset keikkansa syksyllä 2018. Yhdeksään Tavastian-keikkaan päättyvään Last Nights Out -kiertueeseen sisältyy runsaan viikon osuus Keski-Euroopassa, missä yhtye on ollut hyvin suosittu. 2010 ja 2013 Disco Ensemble täytti 1000 hengen Postbahnhof-salin, samoina vuosina esiinnyttiin Rock Am Ring -festivaaleilla Saksassa. Yhtye teki syksyllä 2006 Eastpak Antidote -kiertueen Danko Jonesin ja Gogol Bordellon kanssa, lämmitteli Linkin Park -yhtyettä vuonna 2008 ja kiersi saksalaisen Die Toten Hosen -punkbändin kanssa stadioneilla vuonna 2013.
Pohjois-Amerikkaan lähdettiin vuonna 2008 legendaariselle Warped-kiertueelle.
”Oli aika shokki, millaista meininki oli siellä, kun vertaa vaikka suomalaisiin festareihin. Hyvin raadollista kisaamista siitä, kuka nyt sitten saa jengiä keikalle. Lavoja oli kymmenen, ja bändit mainostivat omia keikkojaan julisteilla festarialueen sisällä”, Ylikoski kertoo.
”Oli aika shokki, millaista meininki oli Jenkeissä, kun vertaa vaikka suomalaisiin festareihin. Hyvin raadollista kisaamista siitä, kuka nyt sitten saa jengiä keikalle.”
– Jussi Ylikoski
”Mietittiin sitten, että kai meidänkin pitää näin toimia”, Koivisto muistelee.
”Philadelphiassa mentiin kopioliikkeeseen ja printattiin omia A3-julisteita. Lisäksi ostettiin spray-maalia ja lakanoita, suihkutettiin logomme niihin ja lakanat lavan sivuille roikkumaan”, Ylikoski sanoo.
”Muutamia keikkoja vedettiin niin, että jengi ei varmasti tiennyt, keitä olimme”, Hakila lisää.
”Leijonanosa yleisöstä meni katsomaan isojen lavojen bändejä. Meidän lavallamme oli 20 minuutin setit 10 minuutin vaihdoilla. Bändin näkövinkkelistä oli se aika läppähommaa”, Ylikoski sanoo.
Disco Ensemble vuonna 2006. Kuva: Timo Isoaho
Warped-kiertueilla pienempien lavojen soittojärjestykset arvotaan jokaisena päivänä uudelleen.
”Sinne piti aamuysiltä kävellä katsomaan, soitetaanko tänään aamupäivällä vai iltakuudelta”, Hakila kertoo ja jatkaa:
”Kun miksaajamme auttoi talon äijiä jonkun ongelman kanssa, alkoi käydä parempi arpaonni. Saatiin joku viisi minuuttia lisäaikaakin joskus.”
Erikoisista sattumuksista huolimatta Warpedista on jäänyt hyviä muistoja.
”Bussi oli hieno, helle koko ajan ja bäkkärillä kivat puitteet. Siellä pistettin usein pystyyn rumpubattleja, grilli oli kuumana ja joku paistoi hampurilaisia. Kiva kiertävä sirkushan se oli”, Ylikoski hymyilee.
”Bussikuskimme kutsui meidät kiertueen jälkeen kotiinsa Cincinnatiin. Hän oli sellainen Harley-Davidson -partaäijä, joka asui äitinsä kanssa lähiössä. Grillattiin ja juotiin moonshinea”, Koivisto nauraa.
Täsmällinen läpimurtolevy
Disco Ensemble nauhoitti kolme ensimmäistä albumiaan ulkomailla. First Aid Kit tehtiin Örebrossa, Ruotsissa, Jens Bogrenin kanssa. Sittemmin Bogrenista on tullut eräs raskaan musiikin tunnetuimpia tuottajia, jonka ansioluettelossa on muun muassa Soilworkin, Kreatorin, Sepulturan ja Opethin julkaisuja.
Bogrenin työmenetelmät yllättivät.
”Hän halusi gridittää eli leikata kohdilleen kaikki rummut, mutta sitä ennen ne piti soittaa täysin gridiin. Pohjademonauhat, joissa oli vähän heittoa, piti myös gridittää ja kaikki oli superpedanttia”, Hakila muistelee.
”Tällainen täsmällinen järjestelmä loi sen levyn soundin ja se varmaan on levyn tunnelman iso osa”, Koivisto miettii.
”Se varmastikin on osasyy siihen, miksi levystä tuli niin suosittu. Se on niin selkeä. Kaikki epämääräisyys on poistettu. Yleensä kun soitetaan nupit kaakossa, on seassa mufflaa eikä oikein tiedä, mistä mikäkin asia alkaa ja mihin seuraava päättyy”, Ylikoski sanoo ja jatkaa:
”Silloin tuli mukaan uutena soundielementtinä Miikan pieni ruskea Yamaha-syna. Naureskeltiin sitä soundia, mutta se oli juuri se juttu, jota silloin tarvittiin.”
”Löysin sen Porin Majakka-kirppikseltä”, Koivisto kertoo.
”Itse asiassa niitä on kaksi samanlaista. En tosin vedä niillä enää keikkoja. Toinen suli taannoin Hampurin keikalla. Muistan, että kiikutin jossain vaiheessa niitä huoltoon ja musakaupoissa vain pudisteltiin päitä, että mitä nämä oikein ovat.”
Isot eurodiilit
Disco Ensemble solmi vuonna 2006 kansainvälisen kustannussopimuksen Chrysalis-yhtiön kanssa sekä levytyssopimuksen Saksan Universal Music -yhtiön kanssa. Yhtye lisättiin agentti Tobbe Lorentzin keikkamyyntirosteriin, jossa oli myös The Soundsin, Flogging Mollyn, Gogol Bordellon ja The Hivesin kaltaisia artisteja.
First Aid Kit julkaistiin uudelleen Saksassa, ja bändi äänitti sopimuksen mukaisen kolmannen albuminsa Magic Recoveriesin Tanskan maaseudulla tuottaja Pelle Gunnerfeldtin kanssa.
”Olimme siellä viisi viikkoa. Samassa studiossa oli tehty 1980-luvulla Elton Johnia ja George Michaelia, ja puitteet olivat tosi upeat”, Koivisto kertoo.
”Studio oli nähnyt kasarilla kulta-ajan, kun levyjen teosta maksettiin hirveitä summia. Kun joku George Michael on tullut tekemään levyä, hänellä oli varmaan joku 50 hengen posse mukana. Kaikille löytyi siellä tilaa”, Ylikoski nauraa ja Koivisto jatkaa:
”Kun tuollaista levyntekoa peilaa nykypäivään, oli se absurdia. Mutta hieno reissu!”
Magic Recoveries ilmestyi keväällä 2008 ja nousi Suomessa listaykköseksi. Kansainvälistä menetysalbumia siitä ei tullut.
”Universal olisi varmasti toivonut, että levy olisi ollut radioiden näkövinkkelistä Saksassa tosi mukiinmenevä, mutta ei se ollut. Siinä on hyvin valikoivasti biisejä, joita olisi saanut mitenkään soimaan radioon kantamaan isomman hitin osaa”, Ylikoski miettii.
Erikoistoimintaa Berliinissä
Universal oli ensitöikseen lähettänyt Disco Ensemblen studioon nauhoittamaan uudelleen First Aid Kitin kappaleita uusintajulkaisua varten.
”Siinä oli epämääräinen viba”, Ylikoski sanoo.
”Bogrenin tuottama levy oli konemaisen eksakti, ja kai sitten Universalilla haluttiin se sama asia mutta enemmällä powerilla ja eläväisyydellä. Pidin sitä itse paradoksina. Minun mielestäni uusista versioista ei tullut parempia.”
Muusikot viettivät paljon aikaa Berliinissä uuden levy-yhtiönsä kanssa.
”Universalin tyypit aidosti pitivät meistä ja olivat innoissaan, mutta ehkä yhteistyömme oli kuin olisi työntänyt pyöreää palikkaa neliöön.”
– Miikka Koivisto
”Oli se tosi hienoakin aikaa, mutta oli siinä monesti tilanteita, joissa ollaan Universalin jättitoimistolla vähän jotenkin pihalla”, Koivisto miettii.
”Olihan se hienoa, että oikeasti iso diili sattui meidän kohdalle ja päästiin kanssakäymään tätä rokkilaiffia sitä kautta”, Ylikoski muistelee ja jatkaa:
”He sanoivat, että nyt tehdään ja myydään mahdollisimman komea juttu. Mutta ratkaisut, joilla he yrittivät saada sen tapahtumaan, olivat erikoisia. Mietin, että mikään näistä ei auta yhtään.”
”He yrittivät markkinoida meitä kuin mitä tahansa muuta yhtyettään. Lopputuloksena jokainen asia, johon laitettiin rahaa, tyssäsi tasan siihen”, Hakila sanoo.
”He aidosti pitivät meistä ja olivat innoissaan, mutta ehkä yhteistyömme oli kuin olisi työntänyt pyöreää palikkaa neliöön”, Koivisto summaa.
”Ehkä se on monen asian summa, alkaen habituksestamme, miksi siitä ei levy-yhtiön näkökulmasta tullut toivottua”, Ylikoski analysoi ja summaa:
”Me emme vain jotenkin taipuneet siihen sapluunaan. Emmekä mitenkään tietoisesti olleet jääräpäisiä, vaan sellaisia vain olimme ja sillä sipuli. Meissä ei ollut sen tyyppistä stara-ainesta, klassista rock-tähteä kaikessa toiminnassa ja käytöksessä, jota olisi levy-yhtiön näkökulmasta pitänyt olla.”
Neljännestä albumista oli optio, jota Saksan Universal Music ei käyttänyt. Niinpä The Island of Disco Ensemble -levy (2010) ilmestyi jälleen Fullsteamin kautta. Se nauhoitettiin Suomessa tuottaja Lasse Kurjen kanssa.
Taukoja ja sooloja
Disco Ensemble julkaisi viisi pitkäsoittoa yhdeksän vuoden sisään. Jokaisen levyn jälkeen lähdettiin kiertueille ja festivaaleille, sitten taas treenikämpälle uutta materiaalia harjoittelemaan. Jukka Immosen tuottaman Warriors-levyn (2012) jälkeen tähän toisteiseen kaavaan oltiin väsytty.
”Kun rundit oli vedetty, ei mentykään treenikselle, vaan mentiin kaikki himaan. Homma jotenkin kuoli sanattomalla sopimuksella. Tai ehkä puhuttiin, että otetaan vähän breikkiä”, Hakila kertoo.
Samaan aikaan Koivisto alkoi ideoida soololevyä, joka muotoutui Hisser-projektiksi. Ensimmäiset singlet julkaistiin 2014 ja levy ilmestyi 2015.
”Oli vähän rotsi tyhjä, kun Miikka puhui Hisseristä”, Ylikoski sanoo.
”Jos Miikalla oli mielenkiintoa tehdä soololevy, ei tuntunut perustellulta alkaa samaan aikaan tehdä Disco Ensembleä. Olisin tarvinnut biisien tekoon synergiapariksi sitä teksti- ja lauluosastoa. Mutta kun ei tehty levyä, itseäni alkoi kiinnostaa myös hyvin pian oman musan tekeminen.”
”Oltiin tehty samaa luuppia niin kauan”, Koivisto miettii.
”Mulla oli sellainen etsikkovaihe, että haluaisiko sitä koettaa jotain muuta. Mietin, mitä kaikkea elämä voi tarjota.”
Ylikosken Big Pharma -soololevy ilmestyi keväällä 2016. Disco Ensemblen levytystauko venyi lopulta viiden vuoden mittaiseksi.
Paluu arkeen
Disco Ensemble jatkoi keikkailua levytystauon aikana. First Aid Kitin ympärille kasattiin 10-vuotisjuhlakiertue, ja tuolloin syntyi idea paluulevystä. Kuudes albumi Afterlife julkaistiin keväällä 2017.
”Puhuttiin, miten levy pitää käytännössä tehdä: jotenkin järkevällä aikataululla ilman hirveää vääntökääntöä”, Ylikoski kertoo ja jatkaa:
”Vuosi olisi pitänyt taas antaa biisien katselemiseen ja soittelemiseen treenikämpällä. Se oli ollut aina haastava tyyli hyvän biisimateriaalin aikaansaamiseen, enkä itse ollut siinä kohtaa erityisen valmis sellaiseen työtapaan. Ymmärsin, että eivät oikein muutkaan.”
Afterlife-levy pantiin lopulta alulle Ylikosken kotistudiossa. Lisäksi mukana on muutama Warriors-levyn sessioista ylijäänyt kappale.
”Tein raakileita kotona. Ne demot, jotka innostivat muita, menivät eteenpäin. Miikka kävi laulamassa niihin, jotka häntä inspiroivat. Lopuksi sovitettiin ja soitettiin kimpassa”, Ylikoski kertoo.
”Itse albumi kasattiin osissa: rummut nauhoitettiin studiossa, kitarat ja bassot kotona, laulut treenikämpällä.”
Ylikoski on aloittanut vuonna 2018 Artistilabra-hankkeen, jossa hän valmentaa artisteja. Lisäksi hän tarjoaa tuotanto- ja laulunkirjoitusapua muusikoille ja yhtyeille.
”Osittain Afterlifen tekeminen liittyy siihen, että teen nyt omaa tuotantohommaa. Vaikka käytin tosi paljon aikaa, oli inspiroivaa kirjoittaa musiikkia kotona, toki Big Pharmankin tein pitkälti yksin omalla tietsikalla. Tuntuu, että on oppinut musiikista niin paljon, että pystyy auttamaan muitakin. ”
Lopetuspäätös syntyy
Afterlife jää Disco Ensemblen viimeiseksi levyksi. Ajatus lopettamisesta kypsyi usealla taholla levyn julkaisun jälkeen.
”Ehkä se oli pidemmän ajan asia, mutta viimeisimmän levyn jälkeen alkoi konkreettisesti sellaisia ajatuksia tulla”, Koivisto sanoo.
”Soitin Miikalle vuosi sitten vappuna ja pohdiskelin, aiotaanko tehdä vielä levy. Itselläni oli tunne, että olisin hyvinkin voinut alkaa lämmitellä uutta materiaalia ja uusia riffejä”, Ylikoski kertoo ja jatkaa:
”Miikka yllättäen sanoi, että hän oli ajatellut haluavansa lopettaa.”
Lindforsilla oli ollut samankaltaisia mietteitä:
”Aina levyä tehdessä tuntuu, että ei juma, tuleekohan tästä nyt mitään. Tavallaan se tunne kuuluu asiaan, mutta levy levyltä vuori, joka oli kiivettävä, oli kasvanut isommaksi.”
”Uuden levyn teko on aina vähän vaikeampaa ja vaikeampaa. Täytyy sijoittaa henkistä pääomaa, aikaa, hikeä ja verta, näin lainausmerkeissä. Jossain vaiheessa tulee vastaan raja, jossa maksettava hinta on kovempi kuin se, mitä sillä saa”, Ylikoski sanoo ja jatkaa:
”Ei tässä bändille ollut näköpiirissä sellaista, että sitten breikataan kun tehdään seuraava levy. Tätä samaa se olisi ollut. Mutta pointti on, että itse nautin Afterlifen tekemisestä, ja siihen peilaten olisin voinut ihan hyvin alkaa tehdä uutta. Tilanne vain oli se, että jos Miikkaa ei enää kiinnostanut, niin eihän se tietenkään voi toimia.”
Loppu on uuden alku
Yhtyeen jäsenet eivät jää lopettamisen myötä lepäämään. Ylikoskella on Artistilabra, Koivistolla uusi Ruusut-yhtye. Lindfors ja Hakila miettivät musiikin soittamisen jatkamista.
”Juuri nyt ei kauheasti kiinnosta musan tekeminen, mutta soittaminen on aina hauskaa, jos joku kertoo, mitä pitää soittaa”, Hakila sanoo.
”Mulla on mielenkiinto elektronisemmassa musiikissa: se on helppo tapa ottaa etäisyyttä rokkibändiin liittyviin pinttyneisiin maneereihin”, Lindfors miettii.
Upeana testamenttina uralleen yhtye esiintyy marras-joulukuussa yhdeksänä iltana peräkkäin Helsingin Tavastia-klubilla.
”Sehän tässä on hienoa, että ei tarvitse lopettaa sen takia, että olisi vähän huono. Mehän soitetaan helvetin hyvin, paremmin kuin vuonna 2006”, Hakila sanoo.
”On otettu fiilis siitä, kuinka hyviä nämä viimeisen kiertueen keikat ovat olleet. Jengi fiilistelee ja hehkuttaa”, Ylikoski sanoo.
Tänä jälkimmäisen haastattelupäivänä Disco Ensemble on lähdössä Jalasjärven Aukustirockiin eräälle viimeisistä festarikeikoistaan.
”Tänään tuhoutuu Jalasjärvi”, Koivisto lopettaa.
”Kirjoita sinne, että kun juttu julkaistaan, Jalasjärveä ei enää ole.”
Disco Ensemblen jäähyväiskeikat soitetaan 30.11.–8.12. Helsingin Tavastialla. Haastattelu on julkaistu Soundissa 9/18.