Talo jonka John Coltrane rakensi – esittelyssä maanmainio ja perinteikäs jazzmerkki Impulse!

Matti Nives kertoo Jazz kiinnostaa -palstallaan Impulse!-levymerkistä, jonka levykatalogi kestää vertailua minkä tahansa muun merkin kanssa.
9.9.2021 15:00

Kun yleinen keskustelunaihe levyhyllyä järjestettäessä on, pitäisikö tietyn levymerkin julkaisut järjestää sirotellen ne eri puolille kokoelmaa vai yhteen nippuun, tietää että kyseessä on oman identiteettinsä väkevästi haltuun ottanut julkaisija. Vuonna 1961 aloittanut Impulse! on juuri tällainen levymerkki.

Esteettinen selitys järjestämislogiikalle on Impulsen nerokas värien käyttö. Levyt on pääsääntöisesti julkaistu tuhteina gatefold-vinyyleinä, joiden selkämystä koristavat tunnusvärit oranssi ja musta. Ne levymerkin ABC Paramount -yhtiön alle perustanut tuottaja Creed Taylor valitsi kuulemma siitä yksinkertaisesta syystä, että kukaan muu levymerkki ei ollut kyseistä väriyhdistelmää ottanut haltuunsa.

Gatefoldit laminoitiin kiiltäviksi, mukaan lisättiin hieno iskulause ”The New Wave of Jazz Is on Impulse!” ja legendaarinen ilme oli valmis. Kaikki tämä maksoi, mutta se ei haitannut. Taylor toimi major labelin resursseilla ja pienlevymerkin intohimolla. Myöhemmin Verven palvelukseen ja omaa CTi-merkkiään perustamaan siirtynyt moguli oli jo nuorena hurahtanut bebopiin, mutta koki että jazzlevytkin tarvitsisivat usein ulkopuolisen tuottajan. Visiona oli tehdä levyjä, jotka toimivat musiikillisina kokonaisuuksina ja erottuvat edukseen.

Alun perin levymerkin nimeksi pitikin tulla Pulse, mutta sellainen oli jo olemassa, joten Taylor yön yli mietittyään päätyi neronleimaukseen ja lisäsi eteen Im-etuliitteen, jolloin muodostui myös levymerkin upean harmoninen logo. Iso i-kirjain ja huutomerkki sulautuvat yhteen saumattomasti täyttäen Taylorin toiveen levyjen erottuvuudesta. Impulse!-levy tuli hänen mukaansa huomata oitis sekä hyllyssä että kahvipöydällä.

Kaikki tämä ja paljon muuta selviää yhdysvaltalaisjournalisti Ashley Kahnin toimittamasta erinomaisesta Impulse!-historiikista The House That Trane Built (2006). Otsikon ”Trane” viittaa (tietenkin) John Coltraneen, joka levytti joukon merkkiteoksistaan Impulselle. Näihin kuuluu klassikoita kuten Africa/Brass, Coltrane, Ballads, Crescent ja A Love Supreme . Jazzin merkittävimpiin lukeutuva kvartetti Coltrane, McCoy Tyner, Jimmy Garrison ja Elvin Jones oli suorastaan liekeissä Impulse!-vuosinaan.

Creed Taylor oli tehnyt jo ennen Impulsea niin vakuuttavaa tuotantojälkeä, että hänen headhuntaamisensa Verven kirkkaisiin valoihin ei tullut yllätyksenä heti Impulsen alkutaipaleella. Tilalle löytyi Bob Thiele, josta tulikin kenties se merkittävin Impulse!-tuottaja. Osa kuvailee Thieleä lieroksi, osa taas maailman mukavimmaksi jätkäksi. Joka tapauksessa Thiele oli visionääri, joka tuotti vuosina 1961–69 merkittävän osan Impulsen kultakauden julkaisuista.

John Coltranen lisäksi Impulsen katalogia silmäillessä nousee esille monia klassikkonimiä Pharoah Sandersista Archie Sheppin kautta Alice Coltraneen ja Oliver Nelsoniin. Viimeksi mainitun The Blues And The Abstract Truth on huikea ikiklassikko, joka saisi mielestäni nousta oitis pari koroketta ylemmäksi jazzin kaanonissa. Myös Sun Ran ”private press” -huippulevyjä on uudelleenjulkaistu Impulsen alla.

Vähemmän tunnettuja, mutta hienosti levymerkin rouheaa otetta kuvaavia artisteja ovat esimerkiksi paljon yhteistyötä keskenään tehneet rumpali Chico Hamilton ja unkarilaissyntyinen kitaristi Gabor Szabo. Hamiltonin biisi Conquistadores sisältää kummankin mestarin tyylittelyä ja pääsee ilman muuta Impulse!-soittolistalleni. Dj-laukussani styge on viihtynyt jo toistakymmentä vuotta.

Ennen muuta Impulsen historia osoittaa, että aina kannattaa panostaa. Hienoja levyjä voi toisinaan tehdä varmasti halvallakin, mutta klassikot syntyvät harvemmin taskulaskin kädessä. Toisaalta Creed Taylorin alkuperäinen visio on yhä totta: moni jazzlevy kaipaisi tuottajaa. Kädenlämpöistä ”muusikkojazzia” julkaistaan nykyäänkin suhteettoman paljon.

60-vuotias Impulse! jatkaa yhä julkaisutoimintaansa. Uutuuksiin kuuluvat niin laadukkaat uudelleenjulkaisut kuin valikoidut uudet albumitkin. Laatu korvaa määrän, joskin pieni virkamiesmäisyys tuntuu nykyään vaivaavan Universalin alla toimivaa brändiä. Kannetkaan eivät enää ole laminoituja, mutta aakkostan silti uuden Sons Of Kemetin Archie Sheppin viereen oman levyhyllyni Impulse!-osioon.

Teksti: Matti Nives
Artikkeli on julkaistu Soundissa 7/21.

Lisää luettavaa