The Rasmuksen hullut vuodet – tarina siitä, miten ylienerginen nuorisobändi lähti Dead Letters -levyn myötä aivan uuteen suuntaan

25-vuotisjuhlia tänä syksynä viettävä The Rasmus on muistanut merkkipäiväänsä kiertämällä täyteen pakattuja eurooppalaissaleja Dead Letters -menestysalbumin merkeissä. Timo Isoaho pyysi yhtyettä muistelemaan hieman menneitä ja kertomaan suunnitelmistaan.
9.12.2019 09:52

Teksti ja kuvat: Timo Isoaho

Budapestissä eletään hämmentävän lämmintä lokakuun puolivälin perjantaita, ja Barba Negra -konserttisali on myyty loppuun hyvissä ajoin ennakkoon. Se ei ole kovinkaan suuri yllätys, sillä lavalle vähän myöhemmin nousevat suomalaistähdet nauttivat edelleen suurta suosiota Unkarissakin. Illan konsertista tekee aivan erityisen se, että The Rasmuksen on määrä soittaa Dead Letters -albumi (2003) kannesta kanteen sekä tarjota lisäherkkuja kymmenen fanien valitseman vanhan raidan verran.

Tänä syksynä uudelleen julkaistu Dead Letters on myynyt maailmanlaajuisesti noin puolitoista miljoonaa kopiota, ja sen ensimmäinen singlelohkaisu In the Shadows pysytteli pitkään MTV Europen soitetuimpana videona – siis aikakaudella, jolloin MTV oli populaarimusiikin vaikutusvaltaisin markkinointikanava.

Konsertin ilmoitettuun alkuhetkeen on vielä reilusti aikaa, ja Barba Negran kaiken nähneen takahuoneen sohvilla istuskeleva suomalaisnelikko – laulaja Lauri Ylönen, kitaristi Pauli Rantasalmi, basisti Eero Heinonen ja rumpali Aki Hakala – on silminnähden mainiolla tuulella.

Aki: – Mietittiin taannoin, että bändin 25-vuotisjuhlien kunniaksi olisi kiva tehdä jotakin siistiä. Päätettiin sitten lähteä kiertueelle suosituimman levymme merkeissä.

Lauri: – Dead Lettersin muisteleminen on tuntunut hämmentävän hienolta. Kun albumi aikoinaan julkaistiin, sen suosion laajuutta ei oikein edes ymmärtänyt. Silloin mentiin tukka putkella paikasta toiseen, eikä ehditty pysähtymään missään vaiheessa.

Aki: – Parhaimmillaan – tai pahimmillaan – oltiin reissussa 270 päivää vuodesta.

Lauri: – Albumin todellinen merkitys tuntuu avautuvan meillekin vasta nyt, viitisentoista vuotta myöhemmin. Tämän kiertueen aikana on saatu kuulla hyvin usein esimerkiksi lauseet ”Dead Letters oli ensimmäinen ostamani levy” tai ”Dead Lettersin takia aloin soittaa kitaraa”. Kun mietin itseäni joskus kolmetoistavuotiaana, niin omat suosikkibändit – Metallica, Nirvana, Red Hot Chili Peppers ja niin edelleen – ja niiden albumithan olivat elämää suurempia juttuja. Kun levyjä kuunteli, silloin tuli vannottua loppuelämän kestäviä verivaloja. Kun vuosien jälkeen tajuaa, että Dead Letters on ollut joillekin yhtä tärkeä levy… Sehän on ihan mieletöntä!

Pauli: – Esiinnyttiin Lontoon The Forumissa viikko sitten. Siellä tuli kolmekymppisiä hevarin näköisiä partasuita selittämään silmät kiiluen, että Dead Letters oli aikoinaan suosikkilevyni, mutta en päässyt silloin katsomaan teitä livenä. Mutta nyt pääsin, ja tämä on parasta ikinä.

Eero: – Lontoon jälkeen soitettiin Milanossa. Siellä eräs fani kertoi, että rakastuin Dead Lettersiin aikoinaan niin paljon, että päätin opiskella englannin kielen päästäkseni syvemmälle suosikkiyhtyeeni maailmaan. Usein kuulee myös sitä, että ihmiset ovat löytäneet elinikäisiä ystäviä tai aviopuolisoita The Rasmuksen diggailun ansiosta. Hienoltahan tällaiset jutut tuntuvat.

Kansainväliseksi jättimenestykseksi nousseen albumin tietä tasoitti lokakuun lopulla 2001 ilmestynyt Into, joka nosti The Rasmuksen kaikkien tuntemaksi nimeksi Suomessa.

Yli seitsemänkymmentä tuhatta kopiota myyneen pitkäsoiton suurin täky F-F-F-Falling oli pirteän iloinen rockhitti, jonka videossa vaaleatukkainen ja -paitainen Lauri Ylönen pomppi energisesti sinne, tänne ja tuonne.

Vain puolitoista vuotta myöhemmin The Rasmuksen välittämät tunnelmat olivat lähes täysin toisenlaisia.

Pauli: – Ei todellakaan mietitty jonkun fläppitaulun äärellä, että tehdäänpä vähän synkempää kamaa. Muutos tapahtui itsestään.

Lauri: – Meillä oli ollut aika hilpeä meininki monen vuoden ajan, mutta sitten aurinkoinen iltapäivä alkoi vaihtua illaksi ja taivaanrantaan ilmestyi tummempia pilviä.

Eero: – Tuli uusia suosikkibändejä, ja diggailtiin esimerkiksi System of a Downista, Musesta sekä Apocalypticasta. Lisäksi soitettiin paljon keikkoja esimerkiksi HIMin ja Negativen kanssa.

Lauri: – Ei myöskään oltu enää teinejä vaan sellaisia 23–24-vuotiaita, ja kaikenlaisiin asioihin alkoi suhtautua vähän vakavammin ja syvällisemmin. Tuli myös myrkytettyä kehoa alkoholilla Kallion baareissa ja luettua muun muassa noitavainoista, salatieteistä ja muista vastaavista aiheista. Siinä sivussa alkoi bändi ja ulkonäkö muuttua.

Eero: – Eräs hyvä kaverimme kuoli niihin aikoihin heroiiniin ja toisen frendin isä teki itsemurhan. Kun kappaleidentekstit alkoivat kertoa tuollaisista asioista, niin kyllähän musiikistakin tuli melankolisempaa.

Jälkikäteen katsottuna The Rasmus oli vuonna 2003 saapunut mielenkiintoisen ”make it or break it” -vedenjakajan kohdalle: Into-albumin valtavan suosion ansiosta muusikot saattoivat panostaa yhtyeeseen kaikkensa – ja samaan aikaan uusi materiaali ja imago olivat kaikkea muuta kuin lineaarista jatkoa Into-levyn kuplivalle energialle.

Pauli: – Kyllähän silloin sai kuulla ”oletteko te ihan hulluja” -heittoja. Että teillä on plakkarissa iso hitti F-F-F-Falling, ja nyt te teette jotakin ihan muuta.

Aki: – Toisaalta tekeepä mitä hyvänsä, niin aina on joku dissaamassa.

Lauri: – Ollaan saatu kaikenlaisia neuvoja vuosien varrella, ja jengi on kummastellut esimerkiksi meidän singlevalintoja monta kertaa. Yleensä se on toiminut meille merkkinä, että ”hmm, tässä biisissä taitaa olla jotakin”.

Eräs osuvimmista esimerkeistä on In the Shadows. Dead Lettersin ykkössingle nousi julkaisuvuotensa suurimmaksi eurooppalaiseksi rockhitiksi, mutta tästä huolimatta In the Shadows ei taida löytyä kovinkaan monen ”Näin kirjoitat hitin” -ohjekirjan ensimmäiseltä sivulta.

Pauli: – Kyllä me itsekin mietittiin, että mahtaakohan In the Shadows toimia ensimmäisenä singlenä. Biisin riffi ja melodia muodostavat vähän hämärän kombinaation, ja sävellyksen rakennekin on kaikkea muuta kuin selkein mahdollinen.

Aki: – Niihin aikoihin julkaistuun Pahat pojat -leffaan tarvittiin musiikkia, ja me annettiin tuottaja Markus Selinille Guilty ja In the Shadows. Että nämä ovat kovia biisejä, päättäkää te kumpaa käytätte. Selin nappasi In the Shadowsin, ja sen takia siitä tuli myös albumin ensimmäinen single.

Dead Letters saapui markkinoille maaliskuun lopulla 2003, muutamia viikkoja In the Shadowsin ilmestymisen jälkeen. Single oli jo ehtinyt tehdä selvää jälkeä eri maiden listoilla, ja pian The Rasmuksen muusikoiden puhelimet alkoivat täyttyä viesteistä.

Lauri: – ”Olette Ruotsissa sen ja sen listan kakkosena”. ”Olette Englannissa sen ja sen radion soittolistan ykkösenä”. Tekstareita alkoi tulla ihan hillittömällä tahdilla.

Aki: – Oltiin Norjassa tekemässä jotakin showcasea, kun saatiin tietää Saksan albumilistan paalupaikasta. Suunnilleen samalla hetkellä meille ilmoitettiin, että keikka pitäisi vetää playbackina. Vastattiin norjalaisille, ettei The Rasmus ole tullut tänne näyttelemään. Että me joko soitetaan oikeasti tai ei ollenkaan. Myöhemmin sanottiin ei myös brittiinstituutio Top of the Popsille. Oltiin jo paikan päällä Englannissa, kun meille selvisi, että niiden iso lavaproduktio oli pystytetty johonkin outoon paikkaan…

Eero: – Se taisi olla joku lastentarha.

Aki: – Tuumittiin saman tien, että no way, tämä ei ole meidän juttu. En tiedä, kuinka moni artisti on vuosikymmenien aikana antanut pakit Top of the Popsille, mutta me annettiin!

Vaikka pari showcasea peruuntuikin, esiintymisiä riitti yllin kyllin.

Lauri: – Kun suosio oli suurimmillaan, siisteintä koko hommassa oli juuri se, että päästiin tekemään ihan älytön määrä keikkoja älyttömän monessa maassa.

Aki: – Dead Letters -kiertueen ensimmäinen iso konsertti tapahtui Berliinin loppuunmyydyssä Columbiahallessa Apocalyptican kanssa. Iso paikallinen musiikkikanava Viva oli kuvaamassa, ja meitä jännitti ihan sikana. Kaikki meni kuitenkin putkeen, ja keikka oli ihan timanttinen. Tuona iltana ilmassa oli sellaista maagista fiilistä, että nyt muuten alkaa homma toimia.

Niin muuten alkoi. The Rasmus vietti seuraavat kaksi vuotta tien päällä.

Pauli: – Silloin oltiin täysin vihkiytyneitä bändille. Mikään ei ajanut yhtyeen edun ohi.

Lauri: – Kaiken työnteon vastapainoksi bailattiin ihan hemmetisti. Meillä saattoi olla aikainen haastattelu aamutelkkarissa, ja jossakin vaiheessa katsottiin kelloa, että jaahas, tässä ehtii nukkua tunnin. Mutta se oli oikeastaan aika siistiä… Kun meni tunnin torkahduksen jälkeen telkkaristudioon, niin siinä oli väsymyksen ja krapulan takia päällä sellainen hieno taistelufiilis.

Aki: – Jos oltaisiin nautittu vain vihreää teetä ja käyty nukkumaan ajoissa, niin olisiko se sitten ollut jotenkin parempi? Tuskinpa vaan. Sitä paitsi, eihän jonkun energisen keikan jälkeen voinut harkitakaan menevänsä hotellihuoneeseen ja yrittävänsä nukkua… Siellä sängyssä pyöriessä pää olisi seonnut aivan varmasti.

Pauli: – Ennen keikkaa ei kuitenkaan juotu yhtä tai kahta kaljaa enempää. Siitä pidettiin kiinni, ettei todellakaan nousta kännissä lavalle.

Muistan, kun aloitin jonkun biisin ja Lauri keskeytti soiton saman tien. Sitten Lauri spiikkasi, että ”hei, nyt on He-Manin nimipäivä”. Sitten herra alkoi laulaa jotakin ”by the power of grayskullia” ja heitellä jengiä mandariineilla.
– Aki

Aki: – Varsinkaan sen jälkeen, kun kokeiltiin sitä kerran Tammerfestissä. Muistan, kun aloitin jonkun biisin ja Lauri keskeytti soiton saman tien. Sitten Lauri spiikkasi, että ”hei, nyt on He-Manin nimipäivä”. Sitten herra alkoi laulaa jotakin ”by the power of grayskullia” ja heitellä jengiä mandariineilla.

Lauri: – Se oli häpeällistä toimintaa. Silloin taisi olla vähän kusta päässä… No, ainakin minulla. Muistaakseni tulimme Tampereelle jostakin ulkomailta, ja mietittiin naurettavan ylimielisesti, että tämä nyt on vähän tällainen välikeikka. Että nyt muuten juodaan viinaa. Onneksi tällaisia vetoja ei ole ollut kuin tämä yksi.

Dead Lettersin seuraaja Hide From The Sun julkaistiin syksyllä 2005.

Eero: – Kun on suosion huipulla, se on artistille herkkä hetki. Kyllähän silloin ärsytti ihan pirusti, kun joku lehti kirjoitti, että The Rasmus on ihan kiva popbändi. Ei me mikään popbändi oltu – ainakaan omasta mielestä. Ennen Hide From The Sunin tekemistä olikin sellainen kollektiivinen tunnelma, että nyt kirjoitetaan räväkkä rocklevy.

Aki: – Se fiilis tuli sydämestä, ja sen mukaan sitten tehtiin. Sama juttu kaikkien meidän julkaisujen suhteen: yksikään levy ei ole kaduttanut jälkikäteen.

Selvästi valoisammat, popahtavammat ja osin myös elektronisemmat Black Roses, The Rasmus sekä Dark Matters ilmestyivät vuosina 2008, 2012 ja 2017.

Pauli: – Ne elektronisemmat sävyt tuntuivat oikeilta ratkaisuilta parille edelliselle albumille. Seuraavaksi luvassa on kuitenkin vähän muuta.

Lauri: – Onhan se selvää, että kun biisejä kirjoitetaan studiossa syntikoilla, niin homma soundaa melko erilaiselta verrattuna siihen, että otetaan basso, kitara ja rummut, ja aletaan veivata treenikämpällä.

The Rasmuksen kymmenes studiolevy ilmestyy todennäköisesti ensi syksyn aikana. Työstäminen on jo hyvällä mallilla.

Aki: – Meillä oli jo yksi treenisessio Espanjassa ja toinen on luvassa tammikuussa. Nyt halutaan tehdä biisejä vanhan liiton tyylillä, sillä meidän välisestä vuorovaikutuksesta on aikaisemminkin syntynyt hyviä asioita. Soitetaan keskenämme ja kokeillaan sekä sovitetaan uusia juttuja lennosta.

Pauli: – Olin kieltämättä etukäteen vähän huolestunut, että saadaanko me tällainen ”old school -bändihomma” taas toimimaan. Että onko meistä vielä rokkaamaan ja löydetäänkö me yhteinen kemia sataprosenttisesti? Huoli oli turha, sillä nyt kellossa tuntuu olevan ihan uusi ääni. Toki tämä täysille saleille vedetty Dead Letters -rundi on kohottanut hyvää fiilistä entisestään.

Lauri: – Meidän visio tulevasta on hyvin selkeä: seuraavaksi luvassa on bändisoundia. Itse asiassa, nyt kun kitara ei ole suurimmassa muodissa, niin tällainen lähestymistapa tuntuu hemmetin freshiltä ja inspiroivalta!

Vähän myöhemmin The Rasmuksen reilu puolitoistatuntinen konsertti on jo täydessä vauhdissa. Dead Lettersin materiaali saa luonnollisesti kiihkeän vastaanoton, mutta niin saavat myös Sail Awayn, No Fearin, Dead Promisesin ja Bulletin kaltaiset muiden albumien kappaleet.

Ihmeteltävää riittää muutenkin. Bändin taustalla on kookas screen-näyttö, joka sylkee fanien aistien ulottuville virallisen videomateriaalin ohella muun muassa Ylösen kuvaamaa vanhaa kotibilekamaa.

– Törmäsin taannoin vanhoihin videokasetteihin, ja sieltä löytyi ihan hillitöntä meininkiä: kaikenlaisia hulluja kokeiluja ja räävitöntä punkmeininkiä. Päätettiin sitten laittaa tätä materiaalia screenille ihmisten nähtäväksi. Koska miksipä ei!, kommentoi keikkahikeä kuivatteleva Ylönen.

– Tämän rundin aikana on väkisinkin tullut mietittyä The Rasmuksen uraa. Takana on nyt neljännesvuosisata, ja bändin keskinäinen fiilis on ehkä parempi kuin koskaan aikaisemmin. Jos vuosien varrella on oppinut jotakin, niin ainakin sen, että vinksallaan olevat asiat pitää laittaa rohkeasti kuntoon. Se johtaa vain ja ainoastaan hyviin asioihin!

Haastattelu on julkaistu Soundissa 10/19.

Lisää luettavaa