Harmaa taivas kaatuu päälle eikä päivä tunnu valkenevan lainkaan. Kylmä viima iskee armotta kasvoihin ja jäinen maa on petollisen liukas. Onneksi joulukuun ankeus unohtuu seuraavassa hetkessä, ainakin hetkeksi. Pääkaupunkiseudulla sijaitsevan hotellin kattokerroksen kokoustilassa on nimittäin aivan toisenlainen tunnelma. Sähkötakka loimuaa kulmassa, erikoiskahvin aromi kutsuu luokseen ja sohvan pehmeyskin tuntuu juuri sopivalta.
Tunnelma ei myöskään ole viilenemään päin, sillä seuraavaksi sisään marssii shortseihin ja Bruce Dickinsonin t-paitaan pukeutunut Bruce Dickinson. Kun pikaiset kuulumiset on vaihdettu, vuodesta toiseen aina yhtä energinen Iron Maiden -keulakuva astelee ripeästi kohti tarjoilupöytää. Sitten hän istahtaa höyryävän kupin kanssa vastapäiselle penkille, ja tarinatuokio voi alkaa.
Laulaja kertoo käyneensä aamupalalla jo varhain. Sen jälkeen hän onjärjestellyt myöhemmin samalla viikolla Englannissa kuvattavan Rain On The Graves -promovideon aikatauluja sekä pistäytynyt kuntosalilla. Jo haastattelun pari ensimmäistä minuuttia tuntuvat alleviivaavan sitä, että vaikka Dickinsonin mittariin tuli viime elokuussa 65, rauhalliset eläkepäivät saavat vielä odottaa. Epäilemättä hyvinkin pitkään.
– Iron Maiden lähtee ensi syksynä mittavalle rundille, joka ulottuu Etelä- ja Pohjois-Amerikkaan, Japaniin ja Australiaan. Ehkä tämä on vielä salaisuus, mutta Maidenilla on suunnitelmia myös vuosille 2025–2026, aloittaa Dickinson.
Syksyyn saakka Bruce Dickinson ei kuitenkaan ehdi lomailemaan. Maaliskuun ensimmäisenä ilmestyy kauan odotettu uusi sooloalbumi The Mandrake Project, ja huhtikuussa puolestaan käynnistyy reilun kolmen kuukauden mittainen kiertue.
– Edellinen soololevyni Tyranny Of Souls ilmestyi vuonna 2005. Niin, yhdeksäntoista vuotta sitten! Rakastan työskentelyä luottomieheni Royn (kitaristi Roy ”Z” Ramirez) kanssa, ja minua on harmittanut menneinä vuosina todella paljon, että The Mandrake Projectin työstäminen siirtyi eteenpäin kerta toisensa jälkeen.
Millaisten syiden takia aikataulut venyivät?
– Meillä ei toki ollut mihinkään kiire Tyranny Of Soulsin jälkeen, ja yhtäkkiä levyn julkaisusta olikin vierähtänyt jo vuosia. Taisi olla 2013, kun päätin nostaa seuraavan soololevyn työpöydälle ihan vakavasti. Mutta kuinka ollakaan, myös Iron Maiden alkoi aktivoitua samoihin aikoihin, ja soololevyn työstäminen sai taas väistyä.
– The Book Of Souls ilmestyi syksyllä 2015, ja meidän piti tuolloin lähteä myös tien päälle. Rundia jouduttiin kuitenkin siirtämään, sillä sain niin Maidenin kuin soolojuttujenkin kalenterit totaalisesti tyhjentäneen syöpädiagnoosin. Onneksi toipumiseni eteni varsin ripeästi, ja maailmankiertue pääsi vauhtiin talvella 2016. Kun rundi oli ohi noin satakaksikymmentä keikkaa myöhemmin, elettiin
kesää 2017.
Näihin aikoihin taisit valmistella myös What Does This Button Do? -elämäkertaa.
– Juuri niin. Opuksen tekeminen ja promootio vaativat runsaasti aikaa. Samaan aikaan kehittelimme Robinsons Brewery -panimon kanssa erilaisia Maiden-oluita ja niin edelleen. Kaikki nämä aktiviteetit tarkoittivat sitä, että soololevyn tekeminen lykkääntyi kerta toisensa jälkeen, huokaa Dickinson.
– Sitten alkoi näyttää jo paremmalta… Paitsi ettei näyttänytkään. Maapallo päätti vilustua, ja yhtäkkiä kaikki paikat olivat lukossa pandemian takia. Royn studio sijaitsee Los Angelesissa, ja minä haluan vanhan liiton miehenä työskennellä kasvokkain, ainakin suurimman osan ajasta. Alkuvuodesta 2020 poikkeustilan kesto ei toki ollut selvillä, mutta en olisi missään tapauksessa uskonut, että planeetta seisahtuu kokonaan lähes pariksi vuodeksi. Kun sitten lopulta pääsimme takaisin hommiin, oli jo kevät 2022. Oli siis vierähtänyt yhdeksän vuotta siitä, kun uuden soololevyni tekemisen piti alun perin alkaa!
Kunnolla överiksi
Bruce Dickinsonin uutuus The Mandrake Project ei ole ihan mikä tahansa hätäinen levyraapaisu. Artisti on kehittänyt sanoituksiin oman universuminsa, ja samasta maailmasta ammentaa myös levyyn liittyvä sarjakuva-albumien sarja. Nämä kaksitoista teosta ilmestyvät erillisinä laitoksina tämän ja ensi vuoden aikana.
Entä sitten The Mandrake Projectin sävellykset? Joidenkin kappaleiden synnytystuskia on koettu jo 1990-luvulla, ja kokonaisuus kurkottaa todella moniin musiikillisiin suuntiin – Dickinsonin omien esikuvien hengessä.
– Kun olin otollisessa iässä 70-luvulla, suosikkejani olivat esimerkiksi Deep Purplen In Rock, Rainbow’n Rising, Jethro Tullin Aqualung sekä Led Zeppelinin ja Black Sabbathin neloset. Rakastan tällaisia hurmoksellisia ja seikkailullisia albumeja, Dickinson sanoo.
– Halusin tehdä The Mandrake Projectista niin mielenkiintoisen kokonaisuuden, että se onnistuu yllättämään kuulijan kerta toisensa jälkeen. Totta kai levyltä löytyy vino pino raskaita metalliriffejä, mutta se ei missään nimessä ole mikään täysiverinen heavy metal -albumi. Mukana on yhtä lailla vanhahtavia progressiivisia sävyjä, blues-tunnelmointia, spagettiwestern-kitarointia kuin vaikkapa ambient-maailmojakin.
The Mandrake Project päättyy mittavaan Sonata (Immortal Beloved) -eepokseen. Jos aiempi levy ei loksauta kuulijan leukaa alas, niin viimeistään jäähyväiskappale hoitanee homman.
– Sonata sai alkunsa jo 90-luvulla. Roy näki tuolloin Immortal Beloved -elokuvan, jossa Gary Oldman esittää Beethovenia. Roy innostui näkemästään ja kuulemastaan todella vahvasti, ja hän vetäytyi saman tien kotistudionsa uumeniin. Sitten hän sämpläsi mukaan Beethovenin Kuutamosonaattia ja ujutti mukaan looppeja sekä konebiittejä. Lopulta käsissä oli noin kymmenen minuutin mittainen ambient-vaikutteinen aihio, kertoo Dickinson.
– Kun kuulin Sonatan varhaisen demon, olin vähintäänkin epäileväinen. Että eikö tämä ole jo vähän liian erikoista? Toisaalta pidän haasteista, ja kohta jo astelinkin laulukoppiin. Roy pisti nauhoituksen päälle, ja demo alkoi pyöriä luureissa. Arvaapa mitä sitten tapahtui? Kyllä vain: lauloin ja supisin – siellä on myös puheosuuksia – ykkösellä sisään noin 80 prosenttia omista Sonata-osuuksistani. Se oli aivan käsittämätöntä. Aivan kuin joku ulkopuolinen voima olisi tehnyt taikojaan kauttani.
– Kyseinen studiosessio tapahtui jo aikoja sitten, ja olin unohtanut koko jutun. Kun sitten ryhdyimme työstämään The Mandrake Projectia pandemian jälkeen, Roy antoi minulle vanhoista demoaihioista koostuneen cd-r:n ”tsekkaapa jos tuolta löytyisi jotakin” -saatesanoilla. Kun Sonata alkoi sitten soida, olin aivan ihmeissäni. Että mitä hemmetin kamaa tämä oikein on? Seurassani tuolloin ollut elämänkumppanini ilmoitti saman tien, että jos tämä hieno biisi ei tule seuraavalle levyllesi, niin minä jätän sinut. No, Leana on nykyään vaimoni. Hah hah!
Pitääkö paikkansa, että uudelta levyltäsi löytyvä Shadow Of The Gods -kappale kirjoitettiin aikoinaan The Three Tremorsille?
– Kyllä. Biisi sai alkunsa Tyranny Of Soulsin tekemisen aikoihin. Tuolloin suunnittelimme The Three Tremors -projektia, jonka piti olla minun, Rob Halfordin ja Ronnie James Dion juttu. Joihinkin taustavoimiin liittyneiden vääntöjen jälkeen Ronnie putosi pois kuvioista, ja hänen tilalleen tuli Queensrÿchen Geoff Tate. Sitten The Three Tremors jymähti paikoilleen, eikä siitä tullut koskaan mitään, Dickinson harmittelee.
– Shadow Of The Gods tosiaan sävellettiin aikoinaan tätä projektia ajatellen, mutta se jäi sitten pölyttymään piirongin laatikkoon. Kaivoimme kappaleen nyt esiin, sillä sen julkaisematta jättäminen olisi ollut typerää.
Iron Maiden -fanaatikkojen erityinen huomio puolestaan kiinnittyy Eternity Has Failed -kappaleeseen. Iron Maiden on nimittäin jo aiemmin julkaissut biisin jo aiemmin If Eternity Should Fail -otsikolla.
– Otetaanpa vauhtia takavuosista. Soolouranihan alkoi vuonna 1989, kun kirjoittamani Bring Your Daughter… To The Slaughter -kappale julkaistiin A Nightmare On Elm Street 5 -elokuvan soundtrackilla. Steve Harris piti kovasti sävellyksestäni, ja se sitten päätyikin Iron Maidenin No Prayer For The Dying -albumille 1990. Samana vuonna ilmestyi Tattooed Millionaire -soolodebyyttini, mutta en laittanut Daughteria enää tuolle levylle, sillä se oli julkaistu jo kahdesti, kertoo Dickinson.
– Kun The Book Of Souls oli valmisteluvaiheessa, Steve kuuli taas kerran tekemiäni demoja, ja hän sitten halusikin If Eternity Should Failin Iron Maidenin käyttöön. Se sopi minulle mainiosti, mutta samalla päätin sen, että julkaisen kappaleen myös omalla soolollani. Tosin hieman erilaisena ja vähän toisella otsikolla.
Tällä kerralla voi myös sanoa: ei kahta ilman kolmatta.
– Päätin vetää homman kunnolla överiksi, ja laitoin If Eternity Should Failin alkuperäisen demoversion Afterglow Of Ragnarok -singlen b-puolelle. Eivätköhän nämä kolme eri näkemystä jo riitäkin!
Teksti: Timo Isoaho
Lue koko haastattelu Soundista 2/24.