Kun taannoin mainitsin Nightwish-rumpali Kai Hahdolle haastattelevani sinua, hän pyysi kysäisemään erästä juttua. Nimittäin sitä, että olet vasenkätinen, mutta soitat ”oikeakätisten rumpusetillä”. Sama juttu Hahdon kohdalla, muuten. Mitä aikoinaan tapahtui?
– Olin varmaan neljännellä luokalla, kun minut pyydettiin koulun omaan bändiin. Aloitin soittamisen – siis niiden marssikomppien hakkaamisen – luonnollisesti vasemmalla kädellä. Jostakin syystä musiikinopettajamme halusi minun kuitenkin soittavan ”oikeakätisesti”, ja aika pian totuin tähän uuteen järjestykseen. Minusta siis tuli oikeakätinen rumpali pienen pakon sanelemana.
– Tulevaisuuden kannalta tämä oli onnenpotku. Kun aloin teini-ikäisenä esiintyä paikallisten yhtyeiden kanssa, keikkapaikoilla nökötti aina oikeakätisille aseteltu patteristo. Olisin umpivasurina ollut pahassa pulassa, mutta onneksi näin ei ollut.
Koetko asian niin, että vasen- ja oikeakätisyyden ”ristisiitos” tekee soitostasi omalta osaltaan uraauurtavaa?
– Hyvä huomio. Minulla on edelleen ”vasenkätisen rumpalin vaisto” ja kykenen hyödyntämään tätä vahvuutta omassa soitossani. Jos aloitan vaikkapa rumpubreikin vasurilla, siinä saattaa olla hyvinkin erilainen klangi kuin oikealla kädellä aloitetussa breikissä.
Kun aloitit rumpujen varsinaisen soittamisen 10-vuotiaana, opettelit melkein ensi töiksesi Kissin Alive!-albumilta löytyvän 100,000 Years -kappaleen.
– Kyllä vain. Kuten niin monet pikkuskidit tuohon aikaan, rakastin Kissiä – musaa, imagoa, kaikkea. Kun sitten kuulin 100,000 Yearsin liveversion rumpusooloineen, olin todella vaikuttunut. Seuraavaksi päätin treenata niin kauan ja niin intensiivisesti, että opin soittamaan kappaleen isku iskulta.
Millaisia muistoja liittyy Slayerin alkuaikoihin?
– Työskentelin pizzalähettinä. Satuin sitten kuulemaan, että yksi naapuruston tyyppi soittaa kitaraa. Eräänä päivänä olin taas duunissa, ja huomasin tämän kaverin seisoskelevan kadun laidassa. Menin juttusille: ”Moro! Olet kuulemma kitaristi. Minä olen rumpali. Mennäänkö joskus soittamaan?” Tyyppi oli Kerry King, ja hän taas tunsi Jeff Hannemanin sekä Tom Arayan. Siitä se lähti.
– Nimivaihtoehtoja olivat Wings Of Fire ja Slayer. Taisimme tehdä oikean valinnan? Muistan myös, että olimme Tomin vanhempien olohuoneessa, ja meidän piti suunnitella flyeri keikkaa varten. Sain pian idean, ja kehittelin Slayerin logon varhaisen version.
Debyyttilevy Show No Mercy (1983) ilmestyi vain pari vuotta myöhemmin. Se on kiistaton thrash metal -klassikko.
– Meillä ei studiosessioiden alkaessa ollut levytyssopimusta. Onneksi Tom kävi päivätöissä, ja käytimme hänen säästönsä studioajan maksamiseen. Sitten Metal Blade Recordsin edustajat kuulivat materiaalia, ja he kiinnittivät meidät siltä istumalta. Show No Mercy taisi myydä saman tien ainakin parikymmentätuhatta kopiota.
– Levyn tekeminen oli varsin erikoista. Käytin tuolloin Paisteen Rude-sarjan peltejä, ja kovaääniset pellit vuosivat läpi tomien mikrofoneista. Teimme sitten niin, että nauhoitin pellit jälkikäteen. Se ei ollut ihan paras ratkaisu, sillä kaikki iskut eivät osu täysin kohdalleen.
– Vielä hupaisampi tarina liittyy Haunting The Chapel -ep:llä (1984) julkaistun Chemical Warfare -biisin nauhoittamiseen. Bassorumpuni tahtoivat liikkua liukkaalla lattialla, ja minun täytyikin pyytää roudarinamme tuolloin toiminutta Gene Hoglania pitämään bassareita paikoillaan. Tarvitseeko mainita, että Genestä tuli myöhemmin esimerkiksi Deathin rumpali?
Slayerin läpimurto tapahtui 1986. Monet pitävät Reign In Bloodia kaikkien aikojen parhaana thrash-levynä.
– Minulla on lämpimiä muistoja albumin studiosessioista. Nauhoitin rumpuosuuksia yöllä, ja tuottaja Rick Rubin sekä ääniteknikko Andy Wallace olivat todella innoissaan rajusta meiningistä. Sitten kun levyä miksattiin, samassa studiorakennuksessa töitä paiskivat myös Run-D.M.C. ja Beastie Boys. Meillä oli muutamia hemmetin hauskoja illanviettoja.
Thrash metalista tuli iso juttu. Millainen kokemus oli historian ensimmäinen Big Four -keikka (Metallica, Slayer, Megadeth ja Anthrax) Varsovassa 2010?
– Muistan ensimmäiseksi valtavan ihmismassan. Tuollaisina hetkinä teki mieli nipistää itseään. Että vasta äskenhän oli 1982, ja me soitimme vanhempieni autotallissa!
Kymmeniä tuhansia faneja oli paikalla myös 2004, kun Metallican oli määrä toimia Download-festivaalin pääesiintyjänä Englannissa.
– Slayer oli jo vetänyt, kun managerimme tuli yhtäkkiä backstagelle. Hän sanoi: ”Lars Ulrich on joutunut sairaalaan, mutta Metallica haluaa silti esiintyä. Voisitko soittaa muutaman biisin heidän kanssaan?”
– Ihan ensimmäiseksi halusin tietää enemmän Larsin tilanteesta. Kun selvisi, ettei kyse ole mistään todella vakavasta, lupasin tietenkin auttaa ystäviäni. Metallican ensimmäiset levyt ovat minulle tutumpia, ja päätimme vetää Batteryn sekä Four Horsemenin. Katsoimme biisit läpi backstagella, ja sitten nousimme valtavan ihmismassan eteen. Minä pidän haasteista, mutta silloin kieltämättä vähän hermostutti.
– Illan todellinen pelastaja oli toki Joey Jordison, sillä hän soitti Metallican kanssa kahdeksan tai yhdeksän biisiä. Joey oli tietämättään valmistautunut tällaiseen erikoisiltaan hyvinkin huolella, sillä hänellä oli Metallica-coverbändi ennen Slipknotia.
Teksti: Timo Isoaho
Lue koko haastattelu Soundista 5/23.
