Entä sitten Anno 1696:n musiikillinen anti? Lähdetäänpä liikkeelle varsin harvinaisesta seikasta: Insomniumin diskografiasta ei löydy yhtäkään selvää notkahdusta. Anno 1696 on jo yhdeksäs täysimittainen teos, eikä tämänkään levyn takia tarvitse piirtää rastia seinälle.
– Meillä on kieltämättä ollut tietty soundi alusta asti. Yhtyeen jäsenistö on osittain vaihtunut ja levyiltä toki löytyy vivahde-eroja, mutta ydin on pysynyt muuttumattomana, nyökkää Niilo Sevänen.
– Uuden levyn musiikilliset juuret ulottuvat vuoteen 2020. Kun maailma alkoi kärvistellä pandemiassa ja suunnitelmien tekeminen oli vähintäänkin hankalaa, me päätettiin ostaa vähän aikaa. Laitettiin sitten pihalle neljä erillistä biisiä muutaman kuukauden välein, ja niistä koostettiin lopulta Argent Moon -ep. Väsättiin Argent Moonista tarkoituksella hieman kevyempi kokonaisuus, sillä varsin hyvässä tiedossa oli jo se, että Anno 1696 tulee olemaan äkäisempi ja tylympi paketti. Että kun vähän fiilistellään Opethin Damnationin ja muiden vastaavien julkaisujen hengessä niin sitten voidaankin taas soittaa heviä, kuvailee Markus Vanhala.
– Vaikka levyjä on tullut kirjoitettua jo aikamoinen nippu, se sävellyskynän suhina ei ole koskaan itsestään selvää. Kun uuden albumi teko taas kerran alkaa ja sitä saa kunnian todeta, että jaahas, mistähän ne biisit tällä kerralla löytyvät, niin… Se hirvittää kerta toisensa jälkeen. Ja sitten niitä uusia juttuja alkaa tulla.
Sen verran niitä tälläkin kerralla tuli, että Anno 1696:n spesiaalipainos sisältää myös kolmen biisin mittaisen Songs Of The Dusk -ep:n.
– Anno 1696:n normiversio kestää noin 55 minuuttia. Jos me oltaisiin paketoitu mukaan kaikki uudet kappaleet, mittaa olisi tullut reilusti yli 70 minsaa. Tuli fiilis, että se on vähän liian paljon, joten tehtiin tällainen ratkaisu. Levyn tarina muuten jatkuu myös Songs Of The Duskin biiseissä, joten ep on hyvin oleellinen osa uutta Inso-kokonaisuutta.
Mitkä kappaleet saivat kunnian avata latua tällä kerralla?
– Villen (kitaristi Friman) säveltämä Lilian oli eräs varhaisimmista jutuista. Omista biiseistäni ainakin Godforsaken paalutti albumin musiikillista linjaa hyvinkin vahvasti, sanoo Vanhala.
– Myös levyn avaava nimiraita oli eräs varhaisista avaimista. Tarkoituksena oli kirjoittaa kappale, joka tekee suhteellisen selväksi sen, ettei hempeily ole tällä kerralla päällimmäisenä mielessä. Kun se hieman Argent Moon -henkinen intro-osuus saadaan parin ekan minuutin aikana lusittua, niin sittenhän siellä todellakin mennään.
Insomniumissa on nykyään neljä säveltäjää, sillä Vanhalan, Seväsen ja Frimanin lisäksi myös kitaristi Jani Liimatainen kirjoittaa musiikkia. Miten konsensus uuden kappalemateriaalin suhteen löytyy?
– Palautteen antaminen ja vastaanottaminen on selkeä taitolaji. Ollaan me opittu siinä vähän paremmiksi vuosien aikana, naurahtaa Vanhala.
– Omasta näkökulmasta juttu menee esimerkiksi niin, että väännän uutta biisiä johonkin aamuviiteen asti, ja sitten lähetän demoaihion muille. Että nyt muuten lähtee. Sitten jään innoissani odottamaan muiden kehuja tai sivalluksia, mutta yleensä siinä vähän kestää. No, vierähtääpä siinä sitten päivä tai vaikka neljä, niin jossakin vaiheessa joku saattaa jopa ilmoittaa, että ”kyllähän tuosta voisi saada”. Sitten yritetään neuvotella ja säätää aihiota paremmaksi. Biisin isä saattaa matkan varrella vähän ahdistuakin, mutta sääliä ei tietenkään ole luvassa: aihiota puunataan ja siitä tehdään versio kaksi. Tai kolme. Ja joskus käy niin hienosti, että biisi päätyy levylle asti.
Sevästä alkaa naurattaa.
– Jos keskieurooppalaisilta toimittajilta kysytään, Insomnium tekee mystistä musiikkia ”suomalaisesta mielipahasta ja melankoliasta”. No, mielipaha edellä todellakin tehdään!
Vanhala puolestaan irvistää.
– Ymmärrän kiinnostuksen aihetta kohtaan, mutta kyllähän tuo ulkomaisten journalistien ”finnish melancholy” -toitotus alkaa tulla korvista ja nenästä ulos. He haluaisivat tietää, mitä se suomalainen melankolia oikein on, ja me taas emme haluaisi tietää siitä yhtään mitään. Esimerkiksi viime vuoden marraskuussa oli sen verran musta mieli, ettei edes biisien kirjoittaminen onnistunut. Oli kyllä oikeasti niin syvää melankolian silmiin tuijottelua, että voihan hemmetti… Mutta palatakseni aiheeseen: eihän näitä juttuja yksinkertaisesti pysty selittämään jollekin iloluonteiselle eteläeurooppalaiselle tyypille. Ei vaan pysty!
Ei referenssejä
Otetaanpa aasinsilta eteläeurooppalaisista: Anno 1696:n White Christ -kappaleessa vierailee kreikkalaisen Rotting Christ -yhtyeen Sakis Tolis.
– White Christin työnimi oli Sakiksen hivutus, sillä biisiin tuli kirjoitettua hieman Rotting Christ -henkinen hypnoottinen junttariffi. Kun aihio alkoi valmistua, tuli ei-niin-yllättäen mieleen, että Kreikan okkultistihan voisi tulla mukaan vetämään pienet guest-laulut, kertoo Vanhala.
– Törmäsin Sakisiin Jyväskylässä viime joulukuussa, kun hänen orkesterinsa oli soittamassa John Smith Frozen -tapahtumassa. Sakishan on heavy metal -ukko viimeiseen hengenvetoon, ja se sitten piti paikan päällä taas yhden palopuheen metalliskenen hienoudesta. Ja koska me suomalaiset ollaan hänen veljiään, hän halusi antaa meille erityisen lahjan: Rotting Christin oluet. Sen jälkeen hän ojensi juhlallisesti avaamattoman laatikollisen… vichyä. Ei tietenkään haluttu pilata Sakiksen hienoa juhlafiilistä, joten nyökyteltiin ja kiiteltiin kovasti!
Myös Johanna Kurkelan ääntä kuullaan Anno 1696:lla.
– Kun työn alla oli jo aiemmin mainittu Godforsaken, tekemisen äärellä tuli fiilis, että jonkinlainen shamanistinen naisääni toimisi hyvin tässä sävellyksessä. Vuosien mittaan on tullut diggailtua Johannan hienoa haltialaulua, ja onneksi hän lähti ilomielin mukaan, tuumaa Vanhala.
– Vasta myöhemmin muistin, että Johanna on julkaissut levyn Sudenmorsian. Tämähän on vähintäänkin hieno yhteensattuma, Sevänen hymyilee.
Nostetaanpa esiin vielä yksi nimi. Albumin miksauksesta nimittäin vastaa Kolumbiasta aikoinaan Englantiin muuttanut Jaime Gomez Arellano.
– Jens Bogren teki hyvää duunia Heart Like A Graven miksauksen kanssa, mutta tällä kerralla me haluttiin vähän luomumpaa, orgaanisempaa ja raaempaa soundia – levyn musiikillisen linjan mukaan. Jaime on tehnyt aiemmin hyvää jälkeä muun muassa Moonspellin, Sólstafirin, Cathedralin ja Paradise Lostin kanssa, ja päätettiin sitten pestata se miksauspöydän ääreen, kertoo Vanhala.
– Tällä kerralla ei annettu mitään referessilevyjä. Meidän ainoa ohje taisi olla, että ”ei mitään ”Amaranthe-soundia”. Tämä ei missään nimessä haitannut Jaimea, sillä sehän ei esimerkiksi reamppaa kitaroita tai triggaile rumpuja uusiksi. Sillä mennään, mitä oikeasti nauhoitetaan.
– Anno 1696:n soundi ei missään nimessä eroa Heart Like A Gravesta dramaattisesti. Me kuulostetaan edelleen itseltämme, ja kyse on enemmän fiilistelystä, yksityiskohdista ja nyansseista. Niin, se nyt vaan on tärkeää tiedostaa, että ”tuossa kohdassa rähisee aito sähkökitara ja Marshall eikä mitkään plugarit”.
Ja kuten vanhoihin hyviin tapoihin kuuluu, seuraavaksi luvassa on rajua rundaamista. Anno 1696 -maailmankiertue alkaa Helsingin Tavastialta helmikuun lopulla, ja huhtikuun alussa yhtye lähtee mittavalle USA:n-kierrokselle norjalaisen Enslavedin kanssa.
Bändi aloittaa keikkaputkensa New Yorkista.
– Kun lensin Nykiin maaliskuussa 2020, maailma meni ihan sekaisin pandemian takia, ja meidän silloinen jenkkikiertue loppui yhden keikan jälkeen, Vanhala puistelee päätään.
– Kun sitten liihottelin Isoon Omenaan alkuvuodesta 2022, Venäjä aloitti samalla hetkellä hyökkäyssodan… Nyt täytyykin painottaa, etten varsinaisesti halua ajatella ”ei kahta ilman kolmatta” -sananlaskua!
Teksti: Timo Isoaho
Lue koko haastattelu Soundista 2/23.
