Livearvio ja kuvagalleria: Europe kulki The Circus -klubilla sotivien kuninkaiden jäljillä

Sami Turunen

Europe
The Circus, Helsinki
28.9.2015

Teksti ja kuvat: Sami Turunen

Linnashampoon tuoksuinen kasarihistoria

Moni muistaa ruotsalaisen Europen föönatuista ruuhkatukista sekä mahtipontisista kasarihiteistä The Final Countdown ja Rock the Night. Europen ikimuistettava lähtölaskenta tekikin monelle rock-tähteydestä haaveilevalle pojanklopille yhdessä Van Halenin Jumpin kanssa samat kosketinsoitinpuolella, mitä Deep Purplen Smoke Under The Water ja AC/DC:n Back in Black tulevaisuuden kepittäjätoivojen parissa – timanttiset riffit oli pakko oppia, ja tietenkin korvakuulolta, koska elettiin alleviivatun analogista aikakautta.

Kasarivuosien jälkeen Europe vetäytyi näyttämöltä, kuten niin moni muukin samaa tukkahevigenreä tunnustanut bändi. Sankarihevi ja meikkaavat rokkikukot hävisivät valokiilasta. Shampoopörrö vaihtui hikiseen ja tupakansavuiseen kuontaloon sekä timmit spandexit likaisiin, kauhtuneisiin farkkuihin.

Pitkän hiljaiselon jälkeen ja vuosituhannen vaihduttua Europe teki virallisen paluun vuonna 2004. Bändi on julkaissut sen jälkeen viisi albumia, joista viimeisin War of Kings näki päivänvalon maaliskuussa 2015. Yhtyeen nimellä on myyty maailmanlaajuisesti yli 20 miljoonaa albumia, joista vuoden 1986 The Final Countdown on kaikkein menestynein.

Keikka The Circuksessa

Europe heitti väkevän ja ajoittain odotetun nostalgisissakin soundeissa kulkeneen keikan syyskuun lopussa Helsingin The Circuksessa. Tupa ei ollut täysi, mutta tämä ei tuntunut juurikaan menoa haittaavan – ruotsalaispoppoon keulahahmo Joey Tempest osasi viihdyttää ja ottaa yleisönsä vakuuttavasti jo ensimmäisestä välispiikistä lähtien. Puolivälin krouvissa laulettiin jopa ruotsalaisia lastenlauluja, vitsailtiin ruotsiksi ja harmiteltiin, ettei M.A. Numminen ollut päässyt lavalle bändin kanssa.

Keikan soittolista koostui pääosin uudemmasta tuotannosta, mutta väliin oli pudoteltu myös vanhempia, ikivihreitä hittejä (edellä mainittujen lisäksi ainakin Superstitous, Carrie ja Let the Good Times Rock). Bändin suurinta hittiä saatiin odottaa aina encoreen asti.

Vuosien saatossa siloposkisista naapurimaan pojista on kasvanut raspituneempi, raskaammalla kädellä soittava ja kaiken kaikkiaan uskottavampi kokoonpano. Yhtyettä voikin täten kuunnella hyvällä omallatunnolla muutenkin kuin pelkkää kasarinostalgiaa hakiessa.