Teksti: Elli Muurikainen, kuvat: Marko Säynekoski
Voi Popeda. Yhteinen matkamme on kestänyt noin 25 vuotta. Ensin kuuntelin kappaleitanne olosuhteiden pakosta, myöhemmin omasta tahdostani, ja jossain vaiheessa tajusin, ettei tästä maasta löydy hienompaa rokkibändiä.
Ehdin nähdä suomirockin kivijalan livenä vain kahdesti ennen kuin tieto jäähyväisistä tuli. Tänä vuonna otin loppukirin ja todistin yhtyeen livenä kesän aikana kolmesti: kahdesti festareilla ja viimeisimpänä Tavastialla, ensimmäistä kertaa klubiolosuhteissa.
Silloin totesin, että Popeda on ennen kaikkea klubibändi. Syyskuun ensimmäisenä lauantai-iltana totesin, että Popeda on ennen kaikkea stadionbändi.
Ja koko Ratina soi. Kesäkaupunki oli kaikkea muuta kuin kuuma, mutta edes (hullun) koiranilma ei vetistänyt tunnelmaa.
Introna toiminut Maamme-laulu sai yli 28100-päisen yleisön valtaisaan yhteislauluun – josta ei muuten tullut loppua koko illan aikana –, ja sen jälkeen lähteneistä ensitahdeista alkaen oli selvää, että nyt ollaan todistamassa jotain upeaa ja unohtumatonta. Tämä ei ole vain tamperelaisen rokkikoneen juhla. Tämä on kansanjuhla. Luulot otettiin pois heti kättelyssä, kun Raswaa koneeseen rykäisi kaksi ja puolituntisen (!) spektaakkelin käyntiin.
Settilista oli sinänsä hittiä hitin perään, mutta klassikoiden lisäksi päästiin nauttimaan yllättävänkin erikoisista ohjelmanumeroista ja odottamattomista kappalevalinnoista. Uudemmasta tuotannosta mukaan oli nostettu Täydelliset miehet -albumin Elän itselleni, Rio de Janeiro ja Aino, jotka sujahtivat muiden biisien sekaan täysin saumattomasti. Onkin vähän hassua puhua uudesta Popedasta, kun tuostakin levystä on aikaa jo 15 vuotta!
Tuoreinta materiaalia edusti se pakollinen paha eli viimeiseksi levyksi jääneen Haista Popedan (2017) hitti, kaikkien junttibiisien isä ja äiti Lihaa ja perunaa. Palle and the Boys, Rokkikone, Kellot lyö, Pohjantähden alla. Repe ja Lissu! En ole koskaan aiemmin kuullut näin montaa maailman parhaiden biisien joukkoon laskettavaa kappaletta yhden keikan aikana.
Soittoaikaa ei tuhlattu turhanpäiväisiin välispiikkeihin tai ylimääräisiin sooloihin, vaan bändi teki sen mitä parhaiten osaa eli tuuttasi aitoa asiaa täydellä energialla. Settiin ei todellakaan mahtunut mitään löysää ehkäpä väsynyttä Delilah-coveria lukuun ottamatta, mutta mitäpä sitä turhista nipottamaan. Tunnelma pysyi yllä muutamien slovarienkin aikana, eikä edes kammottava Oodi makkaralle karistanut leveää hymyä huulilta. Tämä syyskuun ilta sai mut taikaan uskomaan.
Konsertti palveli niin tosifaneja, kasuaaleja kuuntelijoita kuin vain suurimmat hitit tuntevia katsojia. Tuohon ensimmäiseen joukkoon tunnustautuvana ilahduin erityisesti harvinaisemmista poiminnoista Oodi Tom Robinsonille ja Eläinten vallankumous. Jälkimmäinen omistettiin Popedan alkuperäiselle kitaristille, edesmenneelle Arwo Mikkoselle. Biisin aikana lavalle nousi esiintymään tai muuten vaan notkumaan suurin piirtein kaikkien soittajien jälkikasvua. Erikoisinta numerossa oli se, että Paten sijasta mikin ääressä oli hänen tyttärensä Jenni Mustajärvi. Näin legendaarisen bändin keulille hyppääminen täyden stadionin edessä ei ole mikään pieni rasti, mutta karismaattinen laulaja hoiti homman vakuuttavasti eikä naisen tulkinta todellakaan jättänyt kylmäksi.
Perheenjäsenten lisäksi muita vierailijoita ei keikalla nähty, eikä sellaiselle olisi ollut tarvettakaan. Vaikka konsertissa mentiin todellakin musiikki edellä, myös visuaalinen puoli vakuutti. Lavasetup oli näyttävä, screeneillä pyörivät videot tukivat biisejä, esiintymisasut vaihtuivat moneen kertaan, pyrot leimahtelivat ja pommit paukkuivat.
Eeppisimmät hetket nähtiin illan viimeisellä kolmanneksella, kun Costello Hautamäki soitti Pohjantähden alla -kappaleen soolon kitara kipinöitä suihkuten. Encore-osuuden alkajaisiksi mies esiintyi korkealla ilmassa vaijereissa roikkuen! Siinä jäivät Gene Simmons ja kumppanit kakkoseksi. Kun lähdetään, lähdetään tyylillä. Tämä oli suuren maailman show.
Lämmittävintä oli nähdä, että hymy oli herkässä yleisön lisäksi myös soittajilla. Ehkäpä tunteetkin olivat vähän pinnassa. Vihoviimeistä pläjäystä ei todellakaan vedetty väkisin hammasta purren.
Yhtyeen esiintymisiä on peruttu kuluneen vuoden aikana lyhyelläkin varoitusajalla ”pääjohtajan” heikentyneen työkunnon vuoksi, enkä ole varmasti ainoa, jota jännitti, miten jättikonsertin käy. Lauantai-iltana keikkaputken tulehduksesta ei ollut tietoakaan eikä Mustajärven esiintymisessä ollut mitään valittamista. Ikurin turpiini tuli ja määräsi.
Mielettömän illan päätti Raswaa koneeseen -albumin (1980) avausraita Da Da, joka oli ainoa oikea valinta sinetöimään tämän kansallisaarteen viimeisen konsertin. Usein päätösbiisinä kuultu Mustajärven soolohitti Ukkometso olisi tuntunut tässä kontekstissa sillä paikalla yksinkertaisesti väärältä.
Loppuunmyydyllä Ratinalla tuskin nähtiin Popedan täydellisiä jäähyväisiä, vaan hyvästit heitettiin nimenomaan yhtyeelle sellaisena kuin me sen tunnemme. Costello on vihjaillut bändin jatkavan toimintaansa tavalla tai toisella, ja lauantaina nämä puheet saivat vahvistuksen, kun kitaristi kutsui yleisön Popedan 50-vuotisjuhliin. Viimeisimmän tiedon mukaan Helsingin Olympiastadion on yhä buukattuna vuodelle 2027. Nähtäväksi jää, millaisella kokoonpanolla bändi siellä esiintyy, jos esiintyy. Ilman Patea sen bändin nimi ei ole kuitenkaan Popeda.
Ellei oteta huomioon henkilökohtaisia mieltymyksiä vaikkapa kappalevalintojen suhteen, en ymmärrä, miten keikassa olisi voinut olla kenenkään mielestä missään määrin mitään parannettavaa. 31 kappaleen hittikavalkadi oli pelkkää juhlaa. Ikävä kyllä parhaatkin juhlat päättyvät aikanaan, mutta tätä hienompaa loppua ei olisi voinut kohtuudella vaatia tai edes toivoa.
Keikat saattavat jäädä historiaan, mutta se on varmaa, ettei yhtyeen musiikki katoa tästä maailmasta kulumallakaan – halusi sitä tai ei. Saatan olla tätä kirjoittaessani yhä pienimuotoisen Popeda-psykoosin vallassa, mutta väitän, etten nähnyt Ratinalla pelkästään maailman parasta Popeda-keikkaa vaan yhden kaikkien aikojen hienoimmista keikoista. Viisi tähteä viidestä.
Kiitos Popeda. Sä lähdit, mä jäin. Mitä yksin nyt teen?
Kuvagalleria:
Popeda
Vesterinen yhtyeineen
