Norjalainen jatsi kiinnostaa – Tampere Jazz Happening 31.10.–2.11.2014

Norjassa tehdään hyvää musiikkia – poppia, rockia, bläkkistä ja teknoa. Usein kuulee sanottavan, että paikallinen jazzmusiikki on ihan omanlaistaan, ja tähän näkemykseen on helppo yhtyä. Norjassa on pitkät ja kunniakkaat jazz-perinteet. Tunnusomaisen soundin syntyyn vaikuttivat 1960-1970-lukujen vaihteesta alkaen useat artistit, tunnetuimpina Jan Garbarek, Terje Rypdal, Eberhard Weber ja Arild Andersen luoden siltaa jazzin, rockin, folkin ja progen välille. Syntyi termi vuonojatsi, jolla alettiin kuvata minimalistista soitinmusiikkia, jossa muuntelulle ja improvisaatioille loivat puitteet kansanlaulumaiset teemat ja melodiat. Vuonojatsin tuotannossa suosittiin usein tilavaikutelmaa, kaikua ja ambient-efektejä, jotka artikuloitiin musiikkikirjoituksissa ja promootiokuvissa Norjan jylhiin ja karuihin vuoristomaisemiin asiaankuuluvine vuonoineen.

Paikallinen jazzmusiikki on ihan omanlaistaan

Norjassa jazz kommunikoi ilmeisen luontevasti muiden musiikinlajien kanssa, ja muusikoista monet vaikuttavat niin rock- kuin jazzyhtyeissäkin. 2000-luvulla Norja on noussut jazzmusiikin mielenkiintoisimmaksi sulatusuuniksi. Aiemmin tärkein leviämiskanava norjanjatsille oli saksalainen, tiukasta laadunvalvonnastaan tunnettu levy-yhtiö ECM, mutta nykyään yhtä tärkeäksi on muodostunut oslolainen Rune Grammofon, joka on julkaisuillaan osoittanut, että on täysin turhaa määritellä, mikä on jazzia ja mikä ei, kun kyse on improvisointiin pohjautuvasta musiikista. Lafkan artisteista esimerkiksi Arve Henriksen, Supersilent, Deathprod ja Motorpsycho osoittavat, että vapaa musiikki ei ole laitostunutta ja kuivakkaa estraditaidetta vaan taipuu mitä erilaisimpiin muotoihin, darkambientista progeen ja herkästä vesivärimaalailusta elektroniseen freehen. Sekä ECM:n että Rune Grammofonin artisteista monet ovat vierailleet Tampereella useaan otteeseen. Tänä vuonna 33. kertaa järjestettävässä Jazz Happeningissa ne ovat myös kiinnostavinta ohjelmistoa monen muun huippunimen (Bill Frisell, Tamikerst, Linton Kwesi Johnson) ohella.

Norjalainen jatsi kiinnostaa nähtävästi muitakin. Torstain jazzetkoilla Klubilla esiintyy Elephant9 (pääkuva) ja tupa on täynnä. Urkutrio leipoo legendaaristen jamirockbändien hengessä raskasta ja riffipohjaista avaruusimproa. Nyt kokoonpanossa soittaa myös ruotsalaisesta hippirockyhtye Dungenista tuttu säveltäjä-kitaristi Reine Fiske. Biisit venyvät vähintään vartin mittaisiksi jameiksi, joissa toisto ja antaumuksellinen modaalinen improvisointi saavat aikaan todella päihdyttävän ja leijuvan vaikutuksen.  Urut ulvovat Ståle Storløkkenin käsissä kuin Milesin trumpetti ja Hendrixin sähkökitara, yhtä aikaa. Fiske soittaa tyylikkäästi ja kaikulaitettaan alati säätäen, ei elostellen teknisellä virtuositeetilla vaan kokonaisuutta hienostuneen melodisella ja hapokkaalla soitollaan elävöittäen.

Toisto ja antaumuksellinen modaalinen improvisointi saavat aikaan todella päihdyttävän ja leijuvan vaikutuksen

Myös illan aloittava brittiläinen post-jazzyhtye Partisans kiinnostaa. Pitkine sävellettyine jaksoineen musiikissa on progemaista viritystä. Silloin kun yhtye malttaa kehitellä polveilevia riffejään, on meininki maaginen ja härskin seiskaristi fuusiomainen, mutta setin bebop -numerot menevät turhan nostalgiseksi perusjaskaksi.

Lauantaina Pakkahuoneella kuullaan sitä itseään, perinteistä Norja-soundia. Päivällä esiintyy isänmaallista etno-jatsia esittävä Karl Seglem Quartet. Ihmiseltä täytyy puuttua jonkinlaista kauneudentajua jos Seglemin musiikin lyyrisyys ei herätä mitään tunteita, mutta silti hän sortuu vuonojatsin perikliseisiin eikä tarjoa minkäänlaista yllätysmomenttia. Kun taiteilija tarttuu sarvesta tehtyyn torveen ja inuu soiton ohessa jonkinlaista alkukieltä, ollaan jo epäilyttävillä vesillä. Sentimentaalinen kansanlauluvaikerointi saa vieressäni istuvassa katsojassa aikaan liikutuksen kyyneleet, mutta minä en kestä tätä sentimentaalista folklorismi-esitystä ilman beer.

Muutaman tunnin päästä Pakkahuoneen iltakonsertissa Mathias Eick Quintet (kuva yllä) onnistuu huomattavasti paremmin. Aiemmin fuusiojazz-progeyhtye Jaga Jazzistissa vaikuttanut trumpetisti on yksinkertaistanut ja kiteyttänyt soundiaan ja kirjoittamassa itseään nyt osaksi vuonojazzin suurta jatkumoa. Eickin sävellykset ovat popjazz-tyylisiä, harmonisesti rikkaita, ja niissä on usein mieleen jäävä trumpettiteema. Kaksi rumpalia käsittävä yhtyeen groove on järisyttävä ja pärisyttävä, muttei poukkoile eri tahtilajien välillä perinteisen kikkelifuusion tyyliin vaan etenee pikemminkin modernin biittimäiseeen tyyliin. Basisti soittaa Fender Precision –bassoa plektralla, valtavia kaiku-efektejä ja harmonioita suosien. Eick on tehnyt vaikutuksen useisiin paikalle saapuneisiin, ja yleisössä kuohahtaa, kun mahtava Oslo -kappale alkaa. Pekka Pohjolan sävellyksiä muistuttava Day After vetoaa myös erinomaisesti pohjalaiseen jatsikansaan. Eick on livenä vielä parempi kuin levyllä. Mahtavaa musiikkia!

Sunnuntaina päätöskonsertissa esiintyvä Farmers Market kruunaa norjalaispanoksen älyvapaalla ja hyperaktiivisella balkan-jazzillaan, eikä encoreista ole tulla loppua. Ei kovin norjalaista mutta toimii.

Teksti: Sami Nissinen
Kuvat: Maarit Kytöharju / Tampere Jazz Happening