Sleep johdatti riffien maahan savun ja metelin keskellä – Raportti ja kuvia stoner-pioneerin Helsingin-keikalta

Sleep
Sami Lommi

Sleep & Pharaoh Overlord, The Circus, Helsinki | 11.4.2019

Teksti: Vesa Siltanen, kuvat: Sami Lommi

Stoner ja doom metalin pioneeriyhtyeen fanit olivat imaista savut väärään kurkkuun 20. huhtikuuta 2018, kun Sleep pamautti ilmoille levyllisen uutta materiaalia – edellisestä pitkäsoitosta kun oli ehtinyt vierähtää jo laskutavasta riippuen joko 15 (Dopesmoker, 2003) tai lähes parikymmentä vuotta (vuonna 1999 Jerusalem-nimellä julkaistu epävirallinen ja lyhennetty versio Dopesmokerista). Lisää aihetta riemuun toi myös tieto, että yhtye kiertäisi uuden levyn tiimoilta Eurooppaa ja saapuisi pitkästä aikaa myös Suomeen – bändi kun on esiintynyt näillä main aiemmin vain kerran vuonna 2012.

Ei siis ihme, että suurta kulttisuosiota nauttivan trion Helsingin-keikka myytiin loppuun. Pientä huolestumista aiheutti kuitenkin kitaristi Matt Piken terveydentila: häneltä jouduttiin vuodenvaihteessa amputoimaan osia varpaista diabeteksen vuoksi, minkä vuoksi miehen toisen bändin High On Firen alkuvuoden kiertueet jouduttiin perumaan. Onneksi kalifornialaistrio kuitenkin pääsi kiertueelle suunnitelmien mukaan ja nousi huhtikuisena torstaina The Circuksen lauteille.

Tunnelma piukkaan pakatussa salissa oli odottava ja rauhallinen, kuten oli myös ennen Sleepiä lavalle astelleen Pharaoh Overlordin vetäisy. Yhteen, parhaimmillaan kahteen tai kolmeen kitarariffiin pohjautuva jumitusjamittelu oli muuten hyvin toteutettua ja kasassa pysyvää, mutta jätti silti haljun maun suuhun.

Pääosin myös Circlestä tuttujen muusikkojen muodostama ryhmä oli tyylikkään yhtenäisesti pukeutunut ja soitti hyvin yhteen, valtaosan ajasta jopa samaa biisiä. Jamittelupohjaiseksi musiikiksi Overlordin tapailut tuntuivat kovin päämäärättömiltä. Kukaan ei lähtenyt selkeästi liidaamaan ja viemään musiikkia johonkin tiettyyn suuntaan, mikä olisi ollut monesti ihan paikallaan. Sävelteokset tuntuivat kuin pitkiltä introilta tai nostatuksilta, jotka eivät sitten kuitenkaan edenneet kliimaksiinsa.

Alun turhankin monotonisen alun jälkeen yhtye kuitenkin paransi juoksuaan loppua kohti ja musiikkiin tuli lisää sävyjä ja elementtejä, joille alkoi jo höristää korviaan suuremmalla mielenkiinnolla. Valitettavasti siinä vaiheessa alkoi soittoaika kuitenkin jo loppua kesken. Kokonaisuutena Pharaoh Overlord oli ihan jees jumittelua, joka varmasti toimii levyllä ja eri olosuhteissa paremmin, mutta tämä kokemus jätti hieman kylmäksi.

Pharaoh Overlordin nopean load-outin jälkeen (on muuten sympaattisen näköistä, kun kaksi kaveria kantaa Jussi Lehtisalon pikkuista Markbass-vahvistinta pois Al Cisnerosin neljän rantasaunan edestä) yleisö jäi odottelemaan entistä jännittyneemmin, kun lopulta laulava basisti Al Cisneros kitaristi Pike ja rumpali Jason Roeder astelivat lavalle ja Leagues Beneath -singlen ensimmäiset soinnut kajahtivat ilmoille.

Huumaava meteli ja siellä täällä yleisön seassa sytytettyjen sätkien tuoksu täyttivät salin, (totta kai) paidaton Pike huhki ja tepasteli lavalla ees taas repien kitarastaan rouheita sointuja siihen malliin, että oikea käsi oli revetä liitoksistaan, komeassa parrassaan viisaan gurun/tontun näköinen Cisneros fiilisteli hillitymmin ja loitsui välillä mantrojaan mikrofoniin Roederin pitäessä pakettia kasassa rumpukioskinsa takana. Eturivin innokkaimmat/nuorimmat moshasivat antaumuksella, muualla salissa päät nyökkyivät nautiskellen tahdissa.

Setti painottui viime vuonna ilmestyneen The Sciences -albumin tuotantoon. Uudet kappaleet eivät soljuneet vielä samalla varmuudella ja jämäkkyydellä kuin vanhempi, genren merkkipaaluihin laskettava tuotanto, jonka parissa trio toimitti vapautuneemmin ja fiilistelylle antautuen. Uusien biisien kohdalla oli hieman aistittavissa hapuilua varsinkin tempojen aaltoillessa, mutta ei mitenkään häiritsevällä tavalla. Lisäksi Cisnerosin toteavat lauluosuudet tahtoivat hukkua muun äänivallin sekaan, ainakin Circuksen parvella kuunneltuna.

Yleisö joka tapauksessa söi vähäeleisen ja -sanaisen bändin kädestä. Sleep ei tarvitse isoja bannereita, pyroja tai valoshow’ta (joka biisi sentään soitettiin eri valaistuksella, mutta biisin aikana niitä ei vaihdeltu) eikä sen tarvitse kosiskella kuulijoita – musiikki puhuu puolestaan. Ilta päätettiin Dragonautiin, jonka yleisö otti riemunkiljahduksin vastaan – sitten kiitos, kumarrus, muutamat plektrat yleisöön ja poistuminen takavasemmalle ilman pakollista encorea.

Kiitos tästä, toivottavasti pääsemme pian taas seuraamaan savua kohti riffien täyttämää maata.

Alla Photoliesin Sami Lommin kuvagalleria. Kuvan saat isommaksi klikkaamalla/näpäyttämällä.