The Cure
Helsingin Jäähalli
8.10.2022
Teksti: Saku Schildt, kuvat: Sami Lommi
Robert Smith johdatti The Curen jälleen Suomeen muutaman vuoden poissaolon jälkeen. Edellisinä kertoina esiintymisareenoina toimivat Helsingin Hartwall-areena (2016) ja Flow-festivaali (2019), ja saattaapa olla, että monet fanit saivat näillä keikoilla Cure-nälkänsä tyydytettyä: Hartwall-areenaa puolet pienempi Nordenskiöldinkadun jäähalli ei nimittäin tullut tällä kertaa täyteen. Ei katsomossa mitenkään väljää ollut, mutta tyhjiä penkkejä osui silmiin sieltä täältä.
Kukaties se olisi auttanut asiaa, jos yhtyeellä olisi ollut uusi albumi promotoitavanaan, mutta jostain syystä orkesterin lupailemaa Songs of a Lost World -levyä ei saatu julki ennen kiertueen aloitusta.
Tavallaan tämä sopii The Curen omintakeiseen toimintatapaan. Uusia levyjä tehdään sitä tahtia kuin sattuu huvittamaan (edellisestä albumista on vierähtänyt jo 14 vuotta), keikat ovat niin pitkiä kuin bändiä kiinnostaa soittaa (eli aika pitkiä, tällä kertaa noin kaksi ja puoli tuntia) ja tietysti yhtyeen edustama musiikkityyli karttaa lokerointia.
The Cure on omassa sarjassaan operoiva instituutio, joka tekee mitä huvittaa. Ja kun niin monet artistit rakentavat julkisen imagonsa suorastaan hysteerisen tarkasti, Robert Smithin asennetta on helppo arvostaa.
Kovassa soittokunnossahan The Cure on edelleen. Bändin huolella sovittamat kappaleet soivat keikalla ilmeikkäästi ja suuria tunteita pursuten. Tunnelmat vaihtelevat onnistuneesti kappaleesta toiseen, aina A Forestin uhkaavuudesta Friday I’m in Loven pirskahtelevaan onnellisuuteen ja Lullabyn vaanivasta pahaenteisyydestä Fascination Streetin taivaita syleilevään äänimaisemaan. Erityiskiitos kuuluu Simon Gallupin bassokitaralle, joka kannattelee kappaleita jylhästi ja tyylillä. Myös Robert Smithin persoonallinen lauluääni kantaa edelleen vanhojen aikojen malliin, vaikka miehellä on ikää jo 63 vuotta.
Pitkän konsertin aikana kävi myös selväksi, miksi jotkut The Curen kappaleet ovat kohonneet käsitteiksi ja toiset eivät. Konsertin puolivälin paikkeilla kuultiin runsaasti tasapaksua biisimassaa, jonka yksittäiset ohjelmanumerot sekoittuivat toisiinsa eivätkä jättäneet kummoista tunnejälkeä. Aivan uusina kappaleina kuultiin ilmeisesti tulevalle albumille levytetyt Alone ja Endsong, jotka toiminevat kotistereoista käsin kuunneltuna paremmin kuin livenä.
Sami Nissinen kertoo konsertista seikkaperäisemmin kattavassa keikkareportaasissaan, jahka mies saa tekstin viimeisteltyä. Tässä nyt ensi alkuun kuitenkin Sami Lommin kasaama kuvagalleria, josta voi tarkastella hieman lavan tunnelmia. Mukana otoksia myös illan lämmittelijänä toimineesta The Twilight Sadista. The Curen settilistan voi tarkastaa täältä.
The Cure
The Twilight Sad
