Trumpetisti Verneri Pohjolan värikkään ja syvän Monkey Mind -albumin (lue Soundin arvio) julkaisu osui samalle päivälle kuin Tampere Jazz Happeningissä soitettu julkaisukeikka. Levy ei siis ollut ehtinyt muodostua kuulijoille tutuksi, mutta herpaantumatta yleisö kuunteli Pohjolan ja uuden yhtyeensä soittoa tunnin ajan.
Pohjola tekee sen helpoksi, sillä hänen selkeät, melodiset kappaleet nappaavat heti mukaansa.
Myös keikan dramaturgia oli rakennettu oivaltavasti. Setissä kuultiin vain Monkey Mindin kappaleita, kahta vaille koko albumi, mutta ei samassa järjestyksessä kuin levyllä. Albumin avaavat äänekkäämmät menopalat Party in the Attic ja Space Diamonds oli viisaasti säästetty keikan loppuun, ja ennen niitä yhtyeen soitto hiljeni paikoin lähes meditatiiviseksi.
Setti avattiin kauniilla Bebellä, jonka myötä Pohjola pääsi esittelemään oman ilmaisunsa laajuuden. Heti avauksessa Pohjola samplasi ja luuppasi lennosta trumpettiaan, mutta ei tehnyt teknisestä kikkailusta numeroa vaan loi sen avulla tunnelmallisen taustan omalle soitolleen ennen bändin astumista mukaan.
Monkey Mind -albumilla debytoinut yhtye osoittautui keikallakin erinomaiseksi. Olavi Louhivuori on soittanut Pohjolan kanssa Ilmiliekki Quartetissa, ja hänen soittoaan on aina ilo seurata. Nimenomaan ilo, sillä Louhivuori tuntuu aina keskittyvän sanan ”play” merkitykseen ”leikkiä” – hän vaikutti nytkin spontaanin ilahtuneelta kaikista perkussiosetistään löytämistään äänistä. Hänen tyylinsä sopii Pohjolan nykyiseen, jazzilmaisun eri laitoja kiinnostuneena koluavaan kokoonpanoon täydellisesti.
Yhtyeen ulkomaanvahvistukset ovat tanskalainen basisti Jasper Høiby ja englantilainen pianisti Kit Downes. Kerrassaan upea kaksikko: he reagoivat toistensa rytmisiin ja melodisiin painotuksiin kuin ajatuksia lukien, vaikkakin soittivat varsin eri tyyleillä. Høiby käsitteli kontrabassoaan karismaattisesti, painokkaasti ja hauskasti, kun taas harkitun säästeliäästi soittava Downes siveli flyygeliä äärimmäisen kevyesti ja tarjoili pieniä, arvaamattomia purskahduksia, sekä taituroi sooloillessaan melko epäkonventionaalisiakin melodiaryöppyjä. Downesin todella persoonallista soittoa tulikin seurattua läpi keikan täysin hypnotisoituna.
Keikan erikoisvahvistuksena koskettimista avaruusääniä ja Rhodes-fiilistelyä soitti muutamalla biisillä levyn tuottaja Tuomo Prättälä. Keikan toinen erikoisvieras oli muutamaa tuntia aikaisemmin Yrjö-palkinnon vastaanottanut Linda Fredriksson, jonka syvä baritonisaksofoni mehevöitti albumin tavoin kappaleita Avance! ja Save This One for When You Need It. Jälkimmäinen, levynkin huippuihin lukeutuva sävellys, taisi olla koko keikan maagisin veto.
Linda Fredriksson vieraili kahdessa kappaleessa. Kuva: Maarit Kytöharju / Tampere Jazz Happening
Verneri Pohjola ei nostanut itseään soittajana pääosaan, vaan antoi kaiken huomion sekä sävellyksilleen että yhtyeelleen. Se ei tarkoita, etteikö hän loistanut. Pohjola kaivoi trumpetista esiin soittimen koko sävykirjon hauraanpehmeästä puhalluksesta selkeisiin, teräviinkin pistoihin. Muutamin paikoin hän vain hengitteli voimakkaasti soittimensa läpi. Jokainen tyylivalinta oli perusteltu kappaleen ehdoilla.
Julkaisukeikkaa väritti yhtyeestä ja etenkin Pohjolasta säteillyt onnellisuus, sekä hyvällä tavalla näkynyt, keikan ainutkertaista tunnetta lisännyt jännitys: soittajat tarkkailivat toisiaan ja vaikuttivat olevan aidosti ihmeissään siitä, millaista musiikkia onnistuivat yhdessä luomaan.
Keikka oli hallittu ja kompakti, varmasti festarislotin aikarajakin vaikutti siihen. Kappaleiden mitat pysyivät maltillisina, eikä pääpaino ollut sooloiluissa. Itse asiassa sooloja kuultiin kaikilta soittajilta, myös Pohjolalta itseltään, vain vähän ja nekin harvat olivat mitaltaan suhteellisen lyhyitä. Täytyy päästä tarkastamaan sama kokoonpano jollekin pidemmälle klubikeikalle, sillä nälkähän tästä jäi.
Teksti: Mikko Meriläinen
Kuvat: Maarit Kytöharju/Tampere Jazz Happening
