Viljandi Folkissa kuultiin hilipatihei-hurmosta, laimeaa reggaeta ja jopa Meshuggah-säveliä – lue reportaasi

Samba Tourén Mali-blues oli 29. Viljandi Folk Music Festivalin elämyksiä
Matti Komulainen

Viljandi Folk Music Festival
Viljandi, Viro
28.–31.7.2022

Teksti & kuvat: Matti Komulainen

Paluu massojen folk-juhlaan? Kyllä! 29. Viljandi Folk Music Festival houkutteli paikalle pitkän viikonlopun aikana kaikkiaan noin 25 000 kävijää. Nelipäiväisen tapahtuman yleisökertymä oli samaa luokkaa kuin koronarajoituksia edeltävinä vuosina.

Baltian suurinta kansanmusiikkifestivaalia tähditti kaikkiaan kuutisenkymmentä artistia ja yhtyettä paristakymmenestä maasta. Viljandin linnavuorella esiintyivät Zetodin, Puuluupin, Estonian Voicesin ja Oopusin kaltaisten isojen virolaisnimien rinnalla muun muassa Malin ylpeys Samba Touré, Latvian Raxtu Raxti sekä Brasilian Leo Bianchini.

Suomea ohjelmassa edusti sähäkkä kitara-viulukvartetti Polenta. Muita vierasnimiä olivat esimerkiksi Jamaikan Hempress Sativa, kuubalaisduo Rosa Cruz & Yosney Linares ja Etelä-Korean Ak Dan Gwang Chil.

Useimmat tuontibändit soittivat kaksi keikkaa, mikä helpotti oleellisesti täysipainoista bongailua. Esimerkiksi ukrainalaisen voimarock-folkremmi Genezan moni kävikin tsekkaamassa kahteen otteeseen.

Ohjelman toinen vahvasti rockin raskauttama kopla oli Norjan Gangar. Sen vellovasta metallifolkista tunnisti välittömästi Meshuggahin kaltaiset esikuvat.

Viljandi Folk Music Festival veti koronarajoituksia edeltävän määrän yleisöä.

Vuoden festivaaliteema ”Juuret ja latvat” keskittyi kulttuuriperintöön ja nuoriin lahjakkuuksiin. Jäseniltään lukumääräisesti suurimmat kokoonpanot oli koottu kansainvälisen haun perusteella. Niistä esimerkiksi Ethno Estonia ja Kids Ethno toivat Viljandiin osallistujia ympäri planeetan.

”Tämänvuotinen teema on nuoret muusikot. Hankkeista suurimpia on kansainvälinen musiikkileiri Ethno Estonia, joka kerää osallistujia kaikkialta maailmasta. Sen kokoamiseksi pyydetään suosituksia muun muassa opinahjoista, kuten Sibelius-Akatemia ja Tukholman vastaava laitos”, kertoi Ando Kiviberg, joka on johtanut festivaalia sen perustamisesta vuonna 1993 lähtien.

Ando Kiviberg perusti Viljandin folkjuhlat vuonna 1993. T-paidan sananmuunnos julistaa ”Putin on mulkku”.

Vastaava kiinnostus on heijastunut myös alan opintoihin. Koronan myötä kansanmusiikin suosio on lisääntynyt entisestään Kivibergin mukaan.

”Kursseille on tulijoita ennätysmäärin – enemmän kuin esimerkiksi Viljandin ja Tarton yliopiston koulutusohjelmissa on paikkoja.”

Vuosittain uudelleen koottavan Ethno Estonian viimeisimmän kollektiivin muodosti 75 soittajaa. Viron ja Suomen lisäksi mukana oli osallistujia Ruotsista, Saksasta, Britanniasta, Brasiliasta, Chilestä ja Intiasta. Monikulttuurinen ohjelma hiotaan esityskuntoon yhdeksänpäiväisellä leirillä ennen festivaalia. Tänä vuonna vietettiin samalla Ethno-konseptin 25-vuotisjuhlaa.

Karmoškateek-teltassa hittijyrä Zetodin Matis Leima (oik.) opasti näppäinhanurin saloihin.

Kids Ethnoon puolestaan osallistuu 35 nuorta muusikkolahjakkuutta iältään 12–16 vuotta. He paneutuvat virolaiseen musiikkiperinteeseen viikon mittaisella opintoleirillä konserttiin valmistautuen.

Lisäksi Viljandissa esiintyivät isot kokoonpanot, kuten Viljandin kulttuuriakatemian kasvatti Trad.Kvintessents, Kihnun saaren junioripelimannit, kymmenvuotista taivaltaan juhlistanut mieskööri Lüü-Türr sekä Ammuker, naisten rekilauluryhmä Saarenmaan Sõrvesta.

Tee se itse

Festivaalin henkeen kuuluu, että alueella saa soittaa spontaanin keikan kuka tahansa. Eri puolilla Viljandin linnamäkeä törmäsikin eri-ikäisiin muusikoihin ottamassa tuntumaa yleisöön – kuka yksin haitareineen, jotkut taas säkkipillikvartetin muodostaneena.

Festivaalialueella kuka tahansa saa soittaa vapaasti.

Kaikkiaan 80 konsertin lisäksi kattausta täydensi 40 työpajaa. Workshopeissa yleisöä opastettiin kansanmusiikilliseen itseilmaisuun kädestä pitäen. Sessioissa perehdyttiin muun muassa lauluun, tanssiin ja erilaisiin instrumentteihin.

Esimerkiksi chileläinen kitaristi Tomás del Real tutustutti Andien sävelmaailmaan, ja Eva Väljaots taas todisti, että pikkukannel on arkaaisista juuristaan huolimatta relevantti ja ilmaisuvoimainen soitin tässäkin ajassa.

Zetod on kasvattanut folkrockin kuulijakuntaa pian 20 vuotta.

Karmoškateek-teltassa Zetod-suosikkibändin Matis Leima opasti kaikkia kiinnostuneita näppäinhanurin soittoon. Omassa sessiossaan bluegrass-vaikutteisen Curly Strings -yhtyeen Villu Talsi ja hänen tsekkiläinen projektikumppaninsa Radim Zenkl tutustuttivat mandoliinin saloihin.

Kaksikko Talsi & Zenkl hyödynsi metodia myös livenä. He tapasivat vuosi sitten tšekkiläisellä festivaalilla, jossa kumpikin esiintyi omine yhtyeineen. Seuranneessa workshopissa löytyi yhteinen sävel niin, että kaksikko päätti tutkia sekä kummankin kotimaan säveltraditiota että heitä yhdistäviä juurevia tyylejä bluegrassista kelttiläiseen remellykseen.

Radim Zenkl (vas.) ja Villu Talsi tarjosivat pelimannimeininkiä myös livenä.

Viljandissa duon tšekkiläisjäsen soitti mandoliinien lisäksi erilaisia perinnepuhaltimia korkeaäänisestä koncovka-visselipillistä fujaraan, noin 170-senttiseen puhaltimeen, jonka saundi oli yllättävän korkea ja livertäväinen. Musiikki kuljetti pittoreskille kierrokselle muihin aikoihin ja monenmoisiin soonisiin mielenmaisemiin.

Zenklin kehittämä, äänivaikutelman tuplaava soittotekniikka antoi kielipelimittelöihin taas erityisen kiehtovan vivahteen ikään kuin lavalla olisi ollut useampi pelimanni.

Isoa iskua, ja pientä

Festivaalin suosituin päivä oli lauantai, jolloin kävijöitä kertyi lähes 10 000. Seuraavina olivat perjantai, jolloin tuljoita oli 7 000 ja torstai noin 5 000 osallistujallaan. Sunnuntainakin linnamäelle kapusi kolmisen tuhatta folkkaajaa.

Folkkien omintakeisimpia tuontinimiä olivat malilainen Samba Touré, ukrainalainen Geneza, Norjan Gangar ja brasilialaiskitaristi Leo Bianchini.

Samba Touré vakuutti juurevalla bluesillaan Viljandissa.

Tourén Mali-meiningin sykliset soinnit loivat hypnoottista tunnelmaa. Ilmankos lavan edusta täyttyi jo ensi-iskusta väestä, joka tanssi ja osallistui kollektiiviseen ilonpitoon. Perinteiset sävelornamentit loivat vahvan kontrastin Tourén lavahabitukseen. Päällikkö toi päheine pukimineen ja stetsoneineen mieleen amerikkalaiset blues-kitaristit. Vaikutelmaa vahvisti musiikin bluesvivahteet samoin kuin kepittäjän ilmeikäs elekieli.

Kitaristin otteet juontuvat oppi-isältä, legendaariselta Ali Farka Tourélta (ei sukua), jonka bändissä hän pääsi kiertämään maailmaa 1990-luvun lopulla. Delta- tai Chicago-bluesin sijaan Tourén onkin luonut oman tyylin, jota voisi kutsua vaikkapa Niger-joen bluesiksi, niin vahvasti afrikkalaiset juuret siinä soivat.

Keskellä konserttia bändikollegat saivat oman soolonumeron. Djimé Sissoko (ngoni, tamani) on kuuluisan Sissoko-muusikkodynastian vesa ja niin ikään levyttänyt omissa nimissään. Hän hallitsee suvereenisti länsiafrikkalaisen kitarasoittimen ngonin samoin kuin kaarevalla puikolla soitettavan, niin ikään griotien musiikkiperinteestä juontuvan tama-rummun, joka tunnetaan puhuvana rumpuna moniulotteisen sointinsa perusteella. Souleymane Kane (calabash) hoiti oman lyömäsoittajan tonttinsa yhtä varmasti.

Geneza sai vierailijaksi Svjata Vatran pasunisti Ruslan Trochynskyin.

Ukrainalainen Geneza takoi kirjokuvioin koristelluissa paidoissaan lyijynraskasta metallia kansanmusiikista lainattuihin huiluosuuksiin katu-uskottavasti. Solisti Pavlo Voloshynin, kitaristikaksikko Ihor Kuzminskyin ja Vasyl Morozovin sekä kumppanien kehittämä vellonta kaappasi kuuntelijat mukaansa saaden Vapaudenaukion kentän elämään mukana intensiivisesti.

Keski-Ukrainan Kryvyi Rihissä vuonna 2013 perustettu bändi on hionut traditiosta ja ärjystä jynkytykseestä vakuuttavaa ilmaisua, jonka energia puhuttelee yli kielirajojen. Toiselle keikalleen periksiantamatonta vimmaa uhkuva Geneza sai yllätysvieraan, virolaisyhtye Svjata Vatran päämiehen Ruslan Trochynskyin. Syntyjään ukrainalainen folkrokkaaja soitti vetopasuunaa ja nostatti yhteishenkeä ”Sláva Ukrayíni!” -kannustushuudoin kansan hurratessa.

Gangarin saundi sivusi äärimetallia.

Gangar huokui samaa pöhinää. Norjalainen kopla veti folkiaan äärimetallin tehoilla kitaravalleista ammentaen ja moshaamista säästelemättä. Ja kas, bändi tunnustaa Meshuggahin yhdeksi innoittajakseen.

Norjalaisten ulosannissa perinteinen viulusaundi paritettiin tehokkaasti rockin arsenaaliin. Lisäsävyjä ammennettiin saksofonista, joka avasi äänikuvaan lisäsävyjä. Tämä kaikki niin, että eripariset elementit summautuivat osatekijöitä selvästi suuremmaksi saundiksi.

Leo Bianchini rakensi siltaa Brasiliasta Afrikkaan.

Päinvastaisen pidättyvällä tavalla energiaa kanavoi Leo Bianchini. Brasilialainen trubaduuri tarjosi moniulotteisen otannan erilaisia rytmejä kitaransa säestyksellä. Ohjelmatietoihin kirjatut verrokit Jobimista Gilbertoon ja Velosoon eivät olleet tuulesta temmattuja. Samban vuoron koittaessa trubaduuri vielä tehosti ilmaisuaan beatboxaamalla kitaran pariksi.

Pulssi on musiikin ydin, Bianchini selvitti. MPB:n (música popular brasileira) svengaavaan jatkumoon laulaja-kitaristi ujuttikin värikylläistä afrikkalaista sointiainesta tanssissa keinuvan yleisön sykettä kohottaen. Vallan toimivaa paisteissa iltapäivässä Viljandin linnamäen leppoisan vehreyden varjoissa.

Polenta päivitti polskien äänimaailmaa.

Rajojen yli

Polentan sinivalkoisista tunnelmista joku saattoi tunnistaa ruotsalaisten (ja alkuaan puolalaisten) polskien vaikutuksen. Totta, suomalaista musiikkia ovat muokanneet ajan saatossa mitä moninaisimmat vaikutteet siirtolaisaaltojen, kaupan, merenkulun ja sotien myllerryksessä. Sovi ei myöskään unohtaa, että Suomi oli keskiajalta 1800-luvulle osa Ruotsia, ja senkin jälkeen on säilynyt kiinteä yhteys länsinaapuriin.

Kytkentöihin katsomatta kansanmusiikki-ikoni Konsta Jylhän kaltaiset tekijät on tunnustettu laajasti. Hänet oli kutsuttu ensimmäisen Ruisrockin esiintyjäksi vuonna 1970, jossa hän sai hippinuorison tanssimaan Kruunu-Marjaanan polskallaan.

Jylhän ajaton musiikki vetosi Viljandissakin. Kansaa jalkautui pyörähtelemään tasaiselle heti, kun Polenta aloitti tulkintansa Konstan paremmasta valssista. Kitara ja kolme viulua on moneen mukautuva, dynaaminen kokoonpano. Polenta nosti melodian lentoon ja sävellyksen latauksen suviseksi ilotteluksi omien teostensa ohella.

Raxtu Raxti toi mieleen 1960-luvun brittifolkkarit.

Uutta ja vanhaa kutoi yhteen myös Raxtu Raxti. Latvialaisen all star -kokoonpanon jäsenet tunnetaan parhaiten monista muista bändeistä. Raxtu Raxtin perustamisesta täyttyy tasan kymmenen vuotta, joten Viljandin keikalla ilmassa oli juhlan tuntua.

Musiikki toi mieleen 1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun brittiläiset folk-vaikuttajat Fairport Concentionista ja Roy Harperista Magna Cartaan. Sekstetti yhdisti varmaotteisesti arkaaista sävelperinnettä rockin ja muiden modernien ilmaisutyylien keinoihin laajalla soitin- ja sointiskaalalla laulaja-muusikko Kristīne Kārkle-Kalniņan ja harmonisti-multi-intrumentalisti Marts Kristiāns Kalniņšin johdolla.

Hempress Sativa tukeutui perinteiseen reggaehin.

Hempress Sativa (Kerida Shushana Johnson) on saavuttanut maineen reggaen uudistajana, päivityselementteinä muun muassa hiphop, afrobeat ja R&B. Livenä hän kuulosti kuitenkin enemmänkin jamaikalaiskomeetta Koffeen kaltaiselta kuvainvaalijalta.

Sen toki ymmärtää rastafariperheen kasvatilta. Hempress Sativan ilmeetön papatus sekä bändin laiska lönkyttely kuulostivat hyvin perinteiseltä Karibian kaiulta. Viljandin päälavalla solistia ja hänen yhtyettään saattoi jäytää pitkän lennon aikaerorasitus tai jokin muu ulkomusiikillinen rasite. Koneen yskintä kuului kappaleiden uudelleen aloituksina ja menon yleisenä flegmaattisuutena. Rasta- ja ganjahöpinät vetojen välissä tuntuivat lähinnä myötätunnon kalastelulta.

Ak Dan Gwang Chil oli kuin folkin k-popia.

Vastaavaa kirjavan koreaa esillepanoa edustivat kuubalaisduo Rosa Cruz & Yosney Linares ja eteläkorealainen Ak Dan Gwang Chil eli ADG7. Molemmista syntyi vaikutelma pakettimatkojen pakollisesta folkloreshowsta.

Kuubalaisten setti kattoi kaikenlaista multikultia afro-kuubalaisista rytmeistä sambaan ja afrikkalaisiin pulsseihin. Kun Cruz touhusi ipadinsa kanssa hartaasti läpi keikan ja Linaresin rooli typistyi komppaamiseen, esityksestä jäi yhdentekevä maku.

Näin myös ADG7. Se toi nimestään lähtien mieleen k-popin tyttö- ja poikaryhmät. Orkesterin lavahabitus oli korea ja puvustus överiä tyyliin ”näillä pisteet kotiin viisukisoissa”. Naisvokalistien tarkaksi harjoitellut koreografiat ulottuivat yleisön osallistuttamiseen käsielein ja kielikouluin.

Musiikillisesti keskirekisteriin keskittyneestä saundista vain puuttui isolla areenalla tarvittava tuhti puhku. Nyt pimputteluun toi tytinää vain naislyömäsoittajan iso ja alas viritetty lattiatomi.

Viron ykkösnyrkit

Virolaisista tasavahvat keikat vetivät puolestaan Zetod, Puuluup, Oopus ja Estonian Voices, jonka kanssa lavan jakoivat Sander Mölder, Jonas F. K. sekä jousikvartetti Four Est.

Zetodin aikaansaama kuohunta päälavan ympäristössä oli kovinta tämän vuoden Viljandi-folkissa Puuluupin ohella. Keikan läpi väkimassa tanssi ja lauloi mukana, eivätkä paljot puheetkaan hyydyttäneet hilipatihei-hurmosta.

Puuluup liikuttaa yleisöään.

Setunkieliset teokset ammentavat kaakkoisvirolaisesta historiasta. Yhdistelmä on rokkaavampi ja laajaskaalaisempi kuin bändin johtohahmon Jalmar Vabarnan toisessa menestysyhtyeessä Trad.Attack!, kiitos ison kokoonpanon ja hajautetun solistivastuun. Kuten parikymmenvuotista taivaltaan rummuttavan ryhmän kotikentällä on ominaista, riehakasta juhlamenoa oli todistamassa laaja väenkirjo pikkunaperoista mummoihin ja vaareihin.

Puuluup on kasvanut vastaaviin mittoihin yleisön intohimossa mitattuna. Kaksikkoa on kuultu aiemmin muun muassa Pekko Käpin kanssa. Viljandissa jouhikkokaksikko liikutti tiheään pakkautunutta yleisöä vaivattomasti. Kädet velloivat aaltoina ilman erillistä käskyä, ja olipa joku tuonut mukanaan jopa puusukset hiihtoaiheisten teosten kuten Viimane suusataja ja Roosad suusad kannustamana. Marko Veissonin crowdsurfing sujui sekin ilman maakosketusta.

Oopus avarsi konseptiaan Viljandissa.

Oopus on aiemmin nähty esiintymässä yleisön keskellä toisiinsa kääntyneenä kehänä, välissään instrumentit ja leiskuva tehostehimmeli. Nyt elektropartio oli sijoitettu kasvot kuuntelijoihin päin linnamäen laelle keskiaikaisiin raunioihin. Keikkaa täydensi tanssija, jonka liike livestriimattiin shown visuaaleiksi.

Vaikka musiikki tuntui menettävän osan koheesiotaan tässä formaatissa, se ei viilentänyt vastaanottoa. Tanssivaa eläytyjää oli sankasti ja saundi napasi osallistumaan. Säkkipillin kaltaisten perinnesoitinten miksaaminen ikonisiin konemusiikkin päryyttäjiin, kuten TR-06, TR-09 ja TB-03, on havaittu tepsiväksi reseptiksi.

Estonian Voices on Viron vientinimiä.

Aivan jotain muuta edusti maailmaa laajasti kiertänyt Estonian Voices, tukenaan Sander Mölder, Jonas F. K. sekä jousikvartetti Four Est. Laulun ja kielen merkitys kansallisen identiteetin perustana konkretisoitui laulavassa vallankumouksessa ja kertautui jälleen folkjuhlien päälavalla laajennetulla kokoonpanolla.

Yleisö tuntui osaavan sanoitukset ulkoa ja eli sen myötä mukana koko keikan. Orkesterin ja vokalistien finessit korostuivat teoksissa kuten Kättemaks. Curly Stringsin Eeva Talsin sävellys ja Jaan Tätten teksti saivat koko päälavan edustalle pakkautuneen yleisön liittymään kollektiiviseen karaokeen omaehtoisesti käsien heiluessa kohti taivaita.

Seuraava, järjestyksessä jo 30. perinnemusiikin kansainvälinen festivaali järjestetään Viljandissa 27.–30.7.2023.