Muistathan ne klassikkokuvat, joissa maireasti hymyilevät Alexander Stubb ja Juha Sipilä poseeraavat opiskelijoiden vieressä “Koulutuksesta ei leikata” -kylttien kanssa? Ne, jotka ovat kummitelleet sosiaalisen median keskusteluissa aina vuodesta 2016 alkaen? Vitsihän on siinä, että Sipilän, Stubbin ja Timo Soinin oikeistohallitus leikkasi pian valtaan päästyään nimenomaan koulutuksesta. Kokoomuksen, keskustan ja perussuomalaisten tuskin kannattaa ihan heti tehdä suurta vaalikampanjaa opiskelijoiden hädällä.
Nyt näyttää siltä, että kulttuurialan koronakurimuksesta on tulossa vastaavanlainen taakka vasemmistolle ja vihreille. Musiikkialan kärsivällisyys alkaa olla kerta kaikkiaan loppu. Kaikista puheista ja lupauksista huolimatta alan työläiset yrittävät pärjätä omillaan, kun elinkeinon harjoittaminen on tehty mahdottomaksi.
Pitkään siinä kuitenkin meni. Kun koronakriisi alkoi vuosi sitten, vallalle nousi ajatus yhteen hiileen puhaltamisesta. Kaikki ymmärsivät, että nyt on vakava paikka. Onneksi on sentään vasemmistovetoinen hallitus, alalla ajateltiin – oikeisto tuskin olisi korvaansa lotkauttanut musiikkiväen ongelmille, mutta vihreät, vasemmisto ja kulttuuriala ovat yleensä ymmärtäneet toisiaan.
Niinpä soraääniä ei juuri kuultu, kun festivaali toisensa jälkeen peruuntui kesältä 2020. Minkäs teet, kaikki tekivät varmasti parhaansa, terveys ensin.
Tänä vuonna on eri tilanne. Takana on pitkä vetoomusten, avoimien kirjeiden, pyyntöjen, keskustelujen ja “hätä on kuultu” -lupausten täyttämä talvi, mutta edelleen kaikki menee päin mäntyä. Alkukesän suuret festivaalit on jo peruttu, ja nyt käsiään alkavat nostaa pystyyn heinäkuun tapahtumat. Ruisrock ilmoitti eilen jättävänsä tämän vuoden väliin, ja tänään samasta päätöksestä kertoivat Ilosaarirock, Provinssi ja Tuska. Muusikkojen liitto tiedotti eilen musiikkialan menettävän noin miljoona euroa päivässä. Kaikki Suomen muusikot, teknikot, miksaajat, valomiehet, dj:t ja muut kulttuurialan duunarit repivät hiuksiaan.
Sinänsä hallitusta ei käy kateeksi. Suomi ei ole kohdannut koronan kaltaista terveysuhkaa moneen sukupolveen, eikä modernissa maailmassa ole kenelläkään valmista tiekarttaa siihen, miten pandemiasta selvittäisiin. Vasta historioitsijat voivat jälkiviisaan varmuudella sanoa, mitä tehtiin oikein ja väärin – nyt kaikkien päätösten yllä leijuu se uhka, että mikäli kieltoja ja rajoitteita löysätään väärästä kohtaa, saattaa tauti ryöpsähtää valloilleen ja Suomessakin raportoidaan tuhansista kuolleista Ruotsin tapaan.
Musiikkipiireissä on kuitenkin saanut alati enemmän jalansijaa sellainen tunne, ettei hallinto sittenkään ottanut alan ahdinkoa vakavasti. Tai sitten ongelmaa ei vain osattu hoitaa, kumpi vaihtoehto mahtaa olla pahempi.
Moni ihmettelee, onko kaikkia kiviä puheista huolimatta käännetty sen selvittämiseksi, voisiko jonkinlaisia musiikkitapahtumia järjestää poikkeusaikanakin erikoisjärjestelyjen avulla. Hallitus esitteli yhdeksi helpotukseksi tapahtumatakuun, mutta sen toimivuudessa on vakavia ongelmia, joista esimerkiksi Rumban Jukka Hätinen kirjoitti hiljattain kolumnissaan.
Kun kaikki alkoi mennä pieleen ja apua tarvittiin eniten, vasemmistohallitus ei auttanutkaan uskollisimpia tukijoitaan. Sellainen mieliala musiikkialalla vallitsee, ja tämä muistetaan vielä pitkään. Äänenpainot sosiaalisen median keskusteluryhmissä ovat jyrkentyneet viikko viikolta, eikä monia niistä keskusteluista kehtaisi enää julkaista perhelehdessä. Tietysti kulttuuriministerin virka on keskustan hallussa, eikä Sipilän jälkeen siitä suunnasta odotettu oikein mitään, mutta hallitusta johtavat demarit.
Syy saattaa olla päätöksenteon jähmeydessä, poliittisen tahdon puutteessa, asioiden priorisoimisessa, osaamattomuudessa tai näiden yhdistelmässä. Lopputulos on joka tapauksessa vähemmän mairitteleva. Vasemmiston ja vihreiden tuskin kannattaa kampanjoida freelancereiden ja kulttuuriväen hädällä ihan hetkeen.