Paloma – Kauko Röyhkä (epävirallinen)

Tiistai = uusi Kauko Röyhkä -tarina

PALOMA

Naisista ei koskaan tiedä. Olkoon hän nyt Paloma. Hän nimittäin näyttää vähän Paloma Picassolta. Espanjalaisen oloinen kaunotar, tyylikäs, jäinen olemus. Hyvän perheen tyttö, vanhemmat muistaakseni diplomaatteja. Olen kuullut hänen brassailevan täydellisellä englannillaan. Sillä kertaa olin liikenteessä erään nuoren polven elokuvaohjaajan kanssa. Elokuvaohjaaja oli isompi stara kuin minä ja sai hänet mukaansa.

Toisena iltana törmään Palomaan Berlinissä, joka on Bottan yläkerran rokkiklubi. Hän nojaa tiskiinn pitkä, beigenvärinen päällystakki hartioidensa päällä ja katsoo minua huvittuneena. Hänellä on iso kultasormus sormessa ja korvakorut. Oikein ladylike, vaikka on vasta 20 jotain. Sen kiinnostuksen takia ja tietysti myös siksi, että tavallaan tunnemme entuudestaan, menen puhumaan hänelle. ”No miten ohjaajan kans meni?” kysyn. ”Ah, se näytti mulle yhden elokuvansa,” vastaa Paloma väsyneesti.

Hän on yksin, mikä on hyvä merkki. Naiset liikkuvat yleensä parvissa. Yksin kulkevat naiset ovat fiksumpia. Tällä kertaa hän ei brassaile englannillaan, vaan alkaa kehua pianonsoittoaan. ”Mä oon soittanut 8-vuotiaasta, nytkin mä haluisin vain soittaa.”

Kerron, että minulla on avaimet kämppään, jossa on piano. Mennäänkö sinne, ehdotan. Kämppä kuuluu kaverilleni, en tiedä mitä hänen naapurinsa tykkäisivät, jos Paloma alkaisi paukuttaa siellä Chopinia keskellä yötä. Mutta käyn niin kuumana häneen, että olen valmis riskeeraamaan.

Paloma arvioi. Hänen otsalleen nousee mietintäryppy. Elokuvaohjaaja oli tylsimys, olenko minäkin.

– Tavallaan mua kiinnostais soittaa.

– Voin nuolla sun pilluas.

Se lähti jotenkin itsestään. Yleensä olen kohtelias naisille.

”Hän näytti sudelta lammaslaumassa. Rakastan susia!”

Hän värähtää inhosta.

– Kuinka karkea sä olet.

Sitten näen hänen selkäpuolensa kun hän harppoo ulos Berlinistä.

Soimaan itseäni: tyhmä, tollo, ääliö! Miksen vain vienyt häntä sen saatanan pianon luokse. Pari lasia viiniä ja homma olisi edennyt omalla painollaan. Miksen pitänyt turpaani kiinni. Ehkä siksi, että kerran näin hänet hänen kavereidensa seurassa. Varsinaisia nynnyjä ne jätkät, rikkaiden runkkujen vesipääkakaroita. Paloma taisi olla nolona silloin, yritti olla huomaamaton. Silti hän näytti sudelta lammaslaumassa. Rakastan susia!

Mutta nyt peli on menetetty. Aika vähän jengiä liikkeellä, ei huvita edes katsoa. Musa tulee helvetin kovaa. Vituttaa. Ostan pari jallua ja tuopit kyytipojiksi. Kassu ilmestyy siihen, ja toinen tyyppi, joka soitti rumpuja yhdessä Lepakon bändissä. Jauhetaan paskaa, tullaan humalaan. Minä enemmän kuin muut.

Valomerkki. Kassu lähtee ja rumpalikin. Kaivan ryppyisiä seteleitä taskuista: onko rahaa taksiin.

Yhtäkkiä Paloma on siinä.

– No, mennäänkö? hän sanoo.

Hänellä on takki kunnolla päällä, siis kädet hihoissa tällä kertaa, ja turkishattu päässä. Topakkana, kuin suoraan Tohtori Zivagosta.

Tulit takaisin! Tulit hakemaan minua!

Yritän nousta tuolista, mutta lysähdän alas.

Sori, mutisen. Hän naputtelee jotain kädessään, onko se ratsupiiska? Hän saisi hakata ilmat pihalle minusta.

Yritän taas nousta, liukastun ja melkein kaadun. Tästä ei tule hevonvittua.

Huitaisen kädelläni: häivy!


Teksti: Kauko Röyhkä

Uusi Kauko Röyhkä (epävirallinen) -tarina joka tiistai Soundi.fi:ssä. Edelliset jutut löydät täältä.