ANTI-POP CONSORTIUM: Fluorescent Black

ANTI-POP CONSORTIUM
Fluorescent Black
Big Dada

Onnellisesti yhteen palannut Anti-Pop Consortium nousi yleiseen tietoisuuteen itärannikon underground-myrskyn jälkimainingeissa piristävän idearikkaan mutta kokonaisuutena hajanaisen Tragic Epiloguen (2000) saattelemana. Kun newyorkilaiskvartetin alkutaivalta kehystänyt aatteellinen, taloudellinen ja rakenteellinen tausta katosi horisonttiin, jo silkka nimi kalskahti monista ontolta: räikeimmin independent-lippua heiluttaneilla tahoilla kun oli taipumus joko mukautua teollisuuden standardeihin, mennä päivätöihin tai itsenäistyä yksinäisyyteen asti.

Consortium väisti kohtalonsa seuraa­malla Bud Powellin ja Dexter Gordonin kaltaisten bebop-taiteilijoiden viitoittamaa tietä Eurooppaan. Oven aukaisi ensin Warp, nyt räppiin erikoistunut lontoolainen Big Dada. Jo Epilogue kuulosti boom-bapilta, jonka raaka-aineiden ja vapaan sommittelun lähimmät vertailukohdat löytyivät saarivaltion elektronisesta musiikista.
Fluorescent Black ei ravistele osuvasti nimetyn Arrhythmian (2002) tavoin. Jälkimmäinen onnistui purkamaan rohkeasti ensilevyä määritelleet rumpusekvenssit ja alisti ne samoille kumouksellisille tekniikoille, jotka tekivät esikoisen äänimaailmasta nyrjähtäneen. Suunta on sama ja prosessi vanhaa perua.

Perusidean voi jäljittää Company Flow’n ja The Bomb Squadin kautta Mantronixiin ja aina Bambaataan asti: black noise, kuten professori Tricia Rose on kirjoittanut, viittasi alussa paitsi tuotantotekniikoihin myös liberaalisti käsiteltyyn ääneen. Se teki hiphopista historiallisesti uudenlaista organisoitua melua, ja Anti-Pop puolustaa rohkeasti tämän valtavirrassa sivuun jääneen oivalluksen paikkaa vapaasti purskahtelevin räpein ja kimpoilevin digitaalisin ideoin.