ARTHUR RUSSELL: Calling Out The Context

Tähän asti Arthur Russellin nimeen on voinut törmätä lähinnä New Yorkin punkin jälkeistä undergroundia kronikoineissa artikkeleissa ja saman aikakauden klubimusiikkia esitelleiden kokoelmalevyjen kansissa. Laajemmassa määrin hänen musiikkiaan on ollut käytännössä mahdoton saada kuultavaksi. Nämä kaksi kokoelmaa korjaavat asian ja jättävät nälän enemmälle.

Laulaja, säveltäjä, tuottaja ja minimalisti Philip Glassin mukaan maailman paras sellisti – aidsiin vuonna 1992 kuolleella Arthur Russellilla oli monta roolia ja niissä kaikissa hän toimi oman visionsa mukaan. Russellilla oli esimerkiksi tapana vaeltaa ristiin rastiin New Yorkin katuja omaa musiikkiaan walkmaneista kuunnellen. Se tuntuukin kiehtovalta ajatukselta, sillä hänen viimeisten vuosiensa musiikki ei ole lineaarista, vaan seuraa kadun logiikkaa. Siinä tapahtuu koko ajan odottamattomia asioita – instrumentaatiossa, rytmeissä, melodioissa, kaikkialla. Se tekee musiikista samanaikaisesti sekä hyvin todellista että abtraktia.

The World Of Arthur Russell -valikoiman tarkoitus on luoda yleiskuva Russellin levytysurasta. Se kerää yhteen Russellin "tunnetuimpia" raitoja, monet niistä 80-luvun alussa julkaistuilta kokeellisilta diskosingleiltä peräisin. Myöhempien äänitysten rinnalla ne tuntuvat miltei arkisilta, vaikka Russell suhtautuukin tuotannoissaan house-poljentoon kutakuinkin samalla tavalla kuin Gaudi arkkitehtuuriin.

Calling Out Of Context -albumi puolestaan tarjoaa kaksitoista arkistonauhoitusta vuosilta 1984-1990. Erinomaisesti valittu ja jaksotettu kokonaisuus saa aikaan mielikuvan virheettömästä albumista, taas yhdestä ajan pyörteisiin kadonneesta klassikosta. Syy raitojen julkaisemattomuuteen on hyvin raadollinen: sairastunut Russell ei pystynyt luovuttamaan laulujaan levy-yhtiölle, koska löysi niistä loputtomasti korjattavaa, hiottavaa.

Arthur Russellin myöhemmän tuotannon hellästi sykkivä soundscape on ällistyttävä. Parhaiden dub-levyjen tapaan siinä soi ulkotilan akustiikka, jossa on vain taivas rajana. Vaikka Russell on poikkeuksellisen ilmeikäs laulaja – hänen tenoriäänessään soi samanlainen herkkyys kuin nuoren Donovanin tulkinnoissa -, huomio kiinnittyy lomittain leijaileviin rytmeihin ja tapaan, jolla esimerkiksi vetopasuuna, kongat, elektroniset häiriöäänet ja villit panoroinnit tuntuvat musiikin luontevilta ja itsestäänselviltä elementeiltä.

Ensimmäinen Calling Out Of Context -levyn aiheuttama reaktio on ihmetys, voiko tällaista musiikkia olla olemassakaan. Seuraavaksi huomaa jo toivovansa, että joku kertoo Arthur Russellin musiikista Thom Yorkelle ja että tämä yltyy ylistämään diskoromantikkoa aina tilaisuuden tullen.