Suomalaisen rockin todelliselta legendalta ja yhtyeeltään tiedettiin odottaa hyvää levyä, niin loistavia ennakkomaistiaiset Rockin’ Horse ja Disconnected olivat. Lisävarmuutta toi se, että Michael Monroen taustabändiksi vakiintunut kokoonpano, Sami Yaffa ja kumppanit, tuntuu yltävän koko ajan tiukempaan toimittamiseen.
Disconnected nousee yhdeksi Monroen uran parhaista saavutuksista – myös Hanoi Rocks mukaan lukien –, mutta eipä monipuoliseksi osoittautuva levykään jää kauas jälkeen esimerkiksi soolouran toisesta pitkäsoitosta, loisteliaasta Not Fakin’ Itistä (1989).
Vaikkapa Black Cadillac on todella korskea voimannäyttö, jossa kuuluu nimenomaan bändisoiton jengimäinen voima yhteislauluista lähtien. Newtro Bombs on nimenä nokkela ja kappaleena ihanan räyhäkkä punk vs. reggae -pala.
One More Sunrise -päätös on lähes kahdeksan minuutin mitassaan poikkeuksellisen eeppinen Monroe-kappale, mutta se todellakin puolustaa paikkaansa. Alkuosan haitarimaiset soundit olisin jättänyt pois, mutta muuten teos on samaan aikaan sekä letkeä että haikean kaunis.
Biisin puolivälissä Monroen tunnusmerkillinen saksofonisooloilu saa arvonsa mukaisen taustan. Johdattakoon kappaleen komea The Who -vaikutteinen lopuke meidät yhtä useampaan auringonnousuun.
