Arvio: Mikko Sarvanne Garden kerää jazzin ja klassisen puolen nuoret toivot yhteen – Luvassa luonnon inspiroimia elämyksiä

Arvio julkaistu Soundissa 10/2022.
Kirjoittanut: Juha Seitz.

Arvio

Mikko Sarvanne Garden
Heräämisen valkea myrsky
Eclipse

Parisen vuotta sitten perustettu Mikko Sarvanne Garden kerää yhteen jazzin ja klassisen musiikin nuoria tekijöitä, joiden visioita on ehditty kuulla muun muassa Superpositionissa, Signessä sekä Tampereen kaupunginorkesterissa.

Ryhmän esikoisalbumi Heräämisen valkea myrsky limittää uskaliaalla tavalla avantgardistisia laulupurkauksia, nykyjazzia ja taidetulkintaa. Äänite pohjaa teemansa runoilija Erkka Filanderin samannimiseen teokseen.

Kokonaisuus annostelee kollaasimaisia teoksia, joiden keskiössä vokaaliosuudet virtailevat vapaina. Josefiina Vannesluoman, Selma Savolaisen sekä Virva Immosen luomat polveilevat harmoniat sävyttyvät Sirja Nirosen täyteläisesti soivalla sellolla. Kosketinsoittaja Mikko Sarvanteen rustaamat tuokiot tuntuvat paikoin dramaattisilta, mutta onneksi tilaa jää myös hienovaraisille tunnelmille.

Pitkäsoiton seitsemän tulkintaa heijastavat elämyksiä luontomaisemia hahmotellen. Sävellykset ovat kuin kuvia lammen pinnassa, väreillen unen kaltaisilla tasoilla.

Lisää luettavaa