Kulttihevibändi Death SS juontaa juurensa 1970-luvun lopusta. Sen historia on värikäs ja entisten jäsenten lista huolestuttavan pitkä, mutta solisti Steve Sylvester jaksaa porskuttaa. Yhä komeasti laulava 64-vuotias on ollut alusta asti yhtyeen pääjehu, ja hänen nimikirjaimistaan nuo turhan ikävästi kaikuvat ässätkin tulevat.
Toukokuussa ilmestyvä yhdestoista Death SS -albumi jatkaa italobändille ominaisten teemojen kuten okkultismin, kauhun ja mystiikan parissa. Levylle on ympätty laaja-alainen konsepti, jonka keskiössä on yhtyettä aina suuresti inspiroinut Aleister Crowley. Sunnuntaikuuntelijalle teema näyttäytyy lähinnä tavallista huomattavampana teatraalisuutena. Albumi soi vaivatta, vaikkei sen taustoihin perehtyisi syvemmin, mutta mikä tahansa hevilevy tämä ei ole.
Kahdentoista biisin kirjoon mahtuu niin perinneheavyä, poppihenkistä kertosäettä, goottirockin kanssa flirttailua kuin monenkirjavaa synapimputusta. The Evil Painter muistuttaa tietyllä tavalla jopa iskelmästä.
Kokonaisuus on eheä, terävä ja hyvällä tavalla hämmentävä. Levy pitää tiukasti otteessaan, eikä kiinnostus herpaannu lainkaan, vaikka teos kellottaa lähemmäs 50 minuuttia.