Kotimaisen vaihtoehtorockin rakastettavimpiin ryhmiin lukeutuva Sur-rur osaa koskettaa kuin Neil Young konsanaan – epätäydellisyydellä ja haavoittuvuudella, tietynlaisella luonnollisen rehellisyyden auralla.
Yhtyeen yhdeksäs albumi Härveli petaa teemansa kitaristi-laulaja Ville Vuorenmaan kasvukokemuksista ysärin Pohjanmaalla. Myös edeltävällä Entisyydestämmekinköhän-levyllä (2022) muisteltiin menneitä, ja jälki oli mainiota.
Juuri tässä Sur-rur pilkkoo henkilökohtaisia rajojani: yleensä karsastan muistelmallisia rocksanoituksia, naivistisesta riimittelystä nyt puhumattakaan, mutta Vuorenmaan tarinointi vain toimii. Samaa voi sanoa vuosien vierimisen ihmettelyn haikeasta melankoliasta.
Yhteenkuuluvuuden tunnetta lisää, että Sur-rur on hengeltään totaalisen pikkupaikkakuntalainen bändi. Vaikka murre on eri, yhtyeen vanhan kotikaupungin Lapuan ja oman kasvupitäjäni Raahen välille piirtyvä matka tuntuu perin lyhyeltä.
Kaikki tähän asti kirjoitettu koskee myös musiikillista puolta. En tiedä, paljonko rehdimpää vaikutelmaa kitaran, basson ja rumpujen voimalla toimitettu melupitoinen rock voi välittää. Jo pelkästään sillä pääsee kaiken muovin seassa pitkälle.
