Onneksi Sur-rur ei ole tullut järkiinsä. Olisi hirvittävä vääryys ja inhimillinen tragedia, jos Pohjanmaalla vuonna 1996 mesoamisensa aloittanut trio olisi säästänyt maailman tältä lievästi kotikutoista, sopivasti nyrjähtänyttä ja riemastuttavaa punkrockia tulvivalta albumilta.
Sur-rur-kolmikko pauhaa meluisasti mutta ehdottoman iskevästi ja nasevista melodioista tinkimättä. Liikkuu kivipinnoilla asumuksenaan laatikko -levyn tuotannollinen ote on rouhea. Keskitien tasapääasteikolla mitattuna orkesterin soundia voisi jopa kutsua demomaiseksi. Olennainen kuitenkin välittyy ja räminästä, puolihuutolaulusta ja napakasta rummutuksesta muodostuu itse asiassa erittäin viehättävä äänikuva.
Näkemyksellä väsätty lo-fi-paketti tekee oikeutta lauluille, jotka kirvoittavat mielensopukoissa mielleyhtymiä esimerkiksi Karkkiautomaatin ja Radiopuhelimien varhaistuotantoon. Korkeaenergistä tylytystä, mukavasti kierteisiä kielikuvia ja poptarttuvuutta taiten yhdistelevä Sur-rur on siis ehdottomasti hyvien puolella.
