SUR-RUR: Ihmisiä nurmikolla

SUR-RUR
Ihmisiä nurmikolla
Joteskii Groteskii

Suomenkielinen rockmusiikki on osoittautunut sinnikkääksi otukseksi. Samalla kun lajityypin kaupallisesti menestyneimmät edustajat ovat joko lopettaneet toimintansa tai juurtuneet mukaviksi katsomiinsa asemiin, ne muut siellä sivummalla ovat ryhtyneet julkaisemaan toinen toistaan onnistuneempia levyjä: persoonallisia, yllättäviä, rentoja, rohkeita. Sellaisia, joista tekee mieli intoilla.

Kunnioitettavaan 20 vuoden ikään päässyt Sur-rur on toki suristellut marginaalissa aina, mutta tuntuu näinä aikoina ajankohtaisemmalta yhtyeeltä kuin koskaan. Punkbändinä Lapualla aloittanut Sur-rur on nimittän viimeistään nyt siirtynyt suomirockin puolelle, mutta ei sinne alueelle, jonka vuoksi koko termi haluttiin vuosituhannen alkupuolella kieltää.

Ihmisiä nurmikolla on melodinen, tunteellinen ja vilpitön kokonaisuus – ei kuitenkaan löysä tai vesittynyt. Kitarat soivat jälleen komeasti ja laulaja Vilu tulkitsee uskottavasti aikuisen ihmisen arkea ja ajatusmaailmaa luotaavat tekstit. Albumin kappalemateriaali ei tosin ole niin vahvaa, että levy nousisi lajityyppinsä kuolemattomien edustajien joukkoon.

Levyn päätöskappale Sydän ei kysy lupaa tosin kantaa, vastoin kaikkia odotuksia, 16 minuutin mittansa.