Levyarvio: Neiti Marple ja Fleetwood Mac seikkailevat – Aiempaa koherentimpi ja kepeämpi Sur-rur

Arvio julkaistu Soundissa 3/2019.
Kirjoittanut: Mikael Mattila.

Arvio

Sur-rur
Hattarahiukset
Joteskii Groteskii/Roku

Ilman Sur-ruria suomalainen musiikkikenttä olisi valtavan paljon köyhempi.

Ensinnäkin: sen romuluinen musiikki on tuntunut aina kovin keväiseltä. Sellaiselta huhtikuun odottavalta kelmeydeltä, jossa vaaleanruskea joutomaa paljastuu lumipeitteen alta ja elämä alkaa pikkuhiljaa näkyä kaikkialla.

Täynnä elämää, sitä Sur-rurin musiikki tosiaan on. Sillä jos sen päälauluntekijä Ville Vuorenmaata ei olisi, niin kuka sitten tekisi lauluja esimerkiksi Fleetwood Macin sekavista välivuosista ennen suursuosiota, etsivä Neiti Marplen virtuoottisesta rikoksenratkaisukyvystä ja siitä, millaista on omata sellainen addiktio, että käy vähän väliä sahalla pihistämässä lankkuja ja viemässä niitä yksiöönsä?

En tiedä, mutta tällaisia aiheita lapualaislähtöisen trion seitsemäs albumi Hattarahiukset nostaa esiin. Jos aiheet voisivatkin varmasti kuulostaa ärsyttävältä hassuttelulta, niin onneksi Vuorenmaalla on kyky löytää erikoisistakin asioista eksistentialistisen ihmettelyn aihetta. Se ratkaisee, ja siksi Hattarahiustenkin tarinat ovat sekoitus hilpeyttä, lakonista melankoliaa ja yllättäviä käänteitä.

Bändin ilmaisu on erottunut edukseen juuri polveilevuutensa ansiosta: siltä löytyy sekä puolentoista että kuudentoista minuutin mittaisia kappaleita, jotka etenevät vähän minne sattuu.

Samanlaiseen kahjoon briljanssiin on tässä maassa kyennyt ehkä Kari Peitsamo – eikä nyt mennä tässä hänen viimeisimpiin Twitter-öyhötyksiinsä.

Toisaalta tällaista assosiaatiorockia Sur-rur on ollut aina. Bändin ilmaisu on erottunut edukseen juuri polveilevuutensa ansiosta: siltä löytyy sekä puolentoista että kuudentoista minuutin mittaisia kappaleita, jotka etenevät vähän minne sattuu, kuin hiekoitetulle asfaltille auringossa sulava jää.

Vaikka Hattarahiukset edustaakin bändin musiikillisesti koherentimpaa ja aiheellisesti kepeämpää laitaa, ei se tarjoile varsinaisesti mitään uutta. Siinä mielessä se on sukua myös Guided By Voicesin hengästyttävälle ilmaisulle, mutta Sur-rur kuulostaa vain vaivattomammalta.

Se riittää. Sur-rur on luonut oman eksentrisen muotokielensä, ja toteuttaa sitä edelleen ihastuttavan hyvin.

Lisää luettavaa