Punkrockissa tai edes sen liepeillä on kolmenkymmenen vuoden jälkeen vaikea olla muuta kuin perässähiihtäjä. Uudet bändisukupolvet ja toiveikkaat levy-yhtiöt niiden vanavedessä toki keksivät standardipunkin säännöllisin väliajoin uudelleen, mutta aidosti kiinnostaviin julkaisuihin törmää harvoin. Reilun kymmenvuotiaan Sur-rurin kakkosalbumi on tällainen poikkeus.
Sur-rur starttaa levynsä mukavan räjähtävästi Vilun kitaran ja laulusoundin säröjen kietoutuessa yhdeksi. Trion innostuneisuudessa on samaa virkistävää villiyttä kuin Superchristin taannoisella debyytillä. Sur-rur ei myöskään jää yhden ilmeen vangiksi, sillä jatkossa Uurnapölyjen paluu hakee punkin rinnalle vivahteita Haaveet-kappaleen synnyttämiin Noitalinna Huraa! -mielleyhtymiin saakka. Puujuna vääntää muita grungempana ja Kuoleman kirja ottaa Sur-rur-asteikolla todella rennosti.
Vaikka Uurnapölyjen paluun teho hieman laskeekin, kun Sur-rur lisää biisiensä taiteellista vaikeusastetta, niin punkrockin perusidea elää ja voi levyllä hyvin.
