Lyytin edellisen levyn (Toiveet ja helyt, 2021) julkaisukonsertti Helsingin Korjaamolla oli täynnä taikaa. Yleisö otti laulut vastaan sukupolvikokemukseksi kasvavana vertaistukena ja yhtyeeltä tuntui onnistuvan kaikki. Niinpä Lyyti uskalsi kaivaa encoreissa esille muistikirjansa ja esitellä samalla viikolla aloittamansa kappaleen. Luonnos soi yhtenä illan vahvimmista.
Tuo laulu oli Katastrofin laajuus. Nyt se on saanut ympärilleen bändisovituksen ja noussut uuden albumin avainraidaksi. Teoksen toivorikas paljaus kielii Lyytin kulkeneen eteenpäin niin elämässään kuin taiteilijanakin. Siinä missä Toiveet ja helyt huokui halua selättää epävarmuudet ja käsitellä mielen kipuja lohkare kerrallaan, välittyy musiikista tällä kertaa kamppailun jälkeinen seesteisyys: ”Kaikki on hyvin / Mutta hetken vielä mua sattuu.”
Laveasti tulkiten Nousussa taas kertoo havahtumisesta rakkauteen, jonka taustalla häilyvät niin kompleksinen menneisyys kuin ahdistava nykyaikakin. Viittaukset ennätyshelteisiin ja tulviin ovat allegorisia, mutta uhkakuvat käyvät myös tunteiden puitteista ja mittakaavoista. Lopputuloksena on todistuksellinen dialogi tiedostavan mielen ja elämän vietäväksi heitetyn nuoruuden välillä.
Jossakin haavojen pohjalla asuu ihminen, jonka sisin on laajempi kuin yksikään katastrofi.
Vaikka Lyytin sanatarkka kerronta varastaa huomion, on myös musiikillinen anti huippuluokkaa. Kappaleet soivat oivaltavasti, ja kiinteät mutta orgaaniset sovitukset osoittavat bändin hitsautuneen täydellisesti yhteen. Kokonaisvaikutelma on aikaisempaa siistimpi ja modernimpi, kenties kevyempikin, mutta kappaleet ovat myös täynnä tunnevirtoja ohjaavia aksentteja. Niin henkilökohtaista kuin musiikki onkin, kuuluu nyansseissa koko yhtyeen panos.
Levyn tärkeimmältä raidalta vaikuttaa pianon ja jousien varaan ripustettu Karsikon uimarannalla. Laulu pysäyttää samoihin maisemiin kuin debyyttilevyn Ei pahalla, mutta laajentaa kontekstia. Kertoja on vanhempi, etäämmällä, vaikka edelleen vanhojen haavojen merkitsemä. Noista haavoista virtaa Lyytin ääneen ylimääräistä ilmaa. Samalla ne ovat jälkiä, joita seuraamalla artisti syntyy joka hetki uudelleen, aina vahvempana.
Jossakin haavojen pohjalla asuu ihminen, jonka sisin on laajempi kuin yksikään katastrofi.
