Levyarvio: Itsevarma Lyyti vakuuttaa kakkoslevyllään – Laulunkirjoittajalahjakkuudelta taittuvat sekä iskusävelmät että slovarit

Lyyti
Toiveet ja helyt
Luova

Lydia Lehtolalla on taustaa mm. lavarunouskuvioissa ja viimevuotisella Meitä ei ole kutsuttu debyytillään hän toikin suomalaiseen indiepoppiin kirjallisemman äänen. Tuolloinen biisimateriaali oli vielä vähän epätasaista, vaikka ainakin manifestinomainen Olen matkalla kaatamaan patsaita oli valmis klassikko.

Nyt Lyyti bändeineen vakuuttaa kakkoslevyllä, jolla taso ei pahemmin notkahtele. Jo Vuosisadan sydänsuru on kiitettävän itsevarmaa ja tyylipuhdasta popballadi-laulunkirjoittamista, mutta enemmänkin määrittelee Toiveet ja helyt -albumin yleislinjan kuin luo katteettomia odotuksia.

Lehtolan soitin on piano, joka kappaleita hallitseekin hänen ilmeikkään ja tunteikkaan laulunsa ohella. Uutta ovat useat melko nopeatempoiset bändibiisit, joista varsinkin Kimppu kaipausta tuntuu iskusävelmältä. Jousinkin koristetut slovarit sopivat vaivatta väleihin.

Toiveet ja helyt keskittyy yllättävänkin selvästi sydämenasioihin ja aika kivuliaisiin sellaisiin. Debyytti haroi laajempaa skaalaa nuoruuskokemuksista ja identiteetinrakennuksesta lähtien.

Mutta sellaisiahan debyytit usein ovat. Lyytin kakkosalbumi taas on vahva ja yhtenäinen näyte siitä, missä lauluntekijä Lehtola on nyt. Ehkä muutaman patsaan jo kaatanutkin.