Arvio: Vimmaa, erotiikkaa, arkea ja melankoliaa – tämän viiden tähden levyn edessä kriitikko on voimaton

Arvio julkaistu Soundissa 5/2024.
Kirjoittanut: Aki Nuopponen.

Arvio

Kamasi Washington
Fearless Movement
Young

Siitä lähtien, kun Kamasi Washington julkaisi The Epic -jättialbuminsa (2015) ja tätä seurasi Heaven And Earth (2018), olen löytänyt itseni nauttimassa jazz-himoihini usein juurikin Kamasi Washingtonia. En vanhan liiton jazz-legendoja vuosikymmenien takaa, vaan tätä kolme- ja nyt nelikymppisenä jazzillaan rajoja rikkovaa elävää legendaa.
Mainitut kaksi albumia kellottavat yhteensä yli viisi tuntia, joten ei ole kumma, etten ole edes tajunnut Kamasi-levyjen julkaisuvälin venähtäneen kuuteen vuoteen. Sulateltavaa on riittänyt vanhoissakin albumeissa ainakin viiden tai jopa seitsemän normaalin mittaisen levyn verran. Tämän saksofonistin luotsaamat levyt eivät ole helpoimmasta päästä.
Fearless Movement, jota Kamasi Washington itse kuvailee muuten tanssialbumikseen, on mitaltaan ”vain” 86 minuuttia pitkä. Se on kuitenkin kylliksi, kun huomaa ettei Kamasi tarkoittanut tanssialbumia kirjaimellisessa mielessä. Sen sijaan luvassa on silkkaa vimmaa sekä erotiikkaa että arkea ja melankoliaa modernin jazzin muotoon hikoiltuna. Washingtonin kookas bändi kuulostaa aivan syntisen hyvältä.
Albumin jokainen saksofonisoolo, pianomelodia, lauluharmonia, rumputulitus ja vaikka sitten ne modernimmat elementit hiphop-flirttejä myöten olisi varmasti mahdollista hajottaa atomeiksi, mutta itse tyydyn toteamaan, että nämä kappaleet ovat jumalaisen sielukkaita, vetoavia ja kauniita.
Väitän että Fearless Movement on albumi, joka jazz-allergikkojenkin kannattaa kuunnella. Kokonaan. Näissä sävellyksissä ei ole kyse suorittamisesta tai päämäärättömästä haahuilusta, joista jazzia joskus syytellään. Nämä sävellykset ovat täynnä elämänmakua ja ne kertovat kokonaisia tarinoita jopa pelkällä instrumentaalisuudellaan.
Olen voimaton Kamasi Washingtonin jazzin edessä. En edes yritä vastustella. 

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa