Miten muutenkaan arvion aloittaisi kuin mainitsemalla, että enemmän on enemmän, kuten maestro pitää mottonaan. Kolmenkymmenen biisin puolitoistatuntisella keikalla Yngwien kuusikielisestä luikahtaa arviolta pari ziljoonaa nuottia. Arpeggiosarjatuli on sen verran ankaraa, että moista eivät heikommat korvat kestä.
Verrattain samankaltaista instrumentaalikamaa sisältävä pläjäys sulautuu monin kohdin yhdeksi massiiviseksi tiluhevijärkäleeksi. Tempo tai rytmitys ei liiemmin vaihtele, vaan muutenkin romuluisesti mörssäävä taustabändi jytistelee homman pakettiin ilman sen kummempaa dynamiikkaa. Jotenkin levyltä olisi odottanut taiturimaisempaa bändisoittoa ja etenkin eläväisempää soundia. Nyt muhjuinen pätkytys on aikamoista läpätystä ja sähinää.
Sen verran myönnytystä liikenee, että pari 1980-luvun pikkuhittiä taittuu ihan nasevasti – harvinaisen törkeästi kaiutetulla laululla kylläkin. Biisivoittoista ilmaisua olisin kaivannut kotikuuntelussa selkeästi enemmän, ja iänikuisen coverstandardin Smoke on the Waterin olisi saanut jättää vetämättä.
Tällaisenaan Tokyo Live on täysin yliampuva kokonaisuus, mutta juuri sellainenhan Yngwien kuuluukin tehdä.
