CAPTAIN COUGAR: Of Dreams Long Gone

CAPTAIN COUGAR
Of Dreams Long Gone
Pinetree

Jyväskylässä kortteeriaan pitävä Captain Cougar on tutustumisen arvoinen yhtye. Uusfolkkareiden renessanssin aikana on tarpeellista tähdentää, että näille muusikoille folk tarkoittaa vakavaa viehtymystä kansankulttuuriin. Ei ole yllätys, että soittajalistassa on muutamia tunnettujakin kansanmuusikoita. Hienot melodian kehittelyt, poikkeuksellisen näkemykselliset soitinnukset ja moniääniset laulusovitukset kielivät vahvasta musiikillisesta osaamisesta.

Yhtyeen toinen albumi Of Dreams Long Gone kertoo tarinan kansalaissodan aikaisesta Suomesta eri ilmiöineen. Keskeisen sijan saavat maastamuutto ja amerikoituminen. Tarina sopii­ kuvaan, sillä Captain Cougarin folkrock on paitsi skandinaavista myös varsin amerikkalaistyylistä. Hiukan ristiriitaiseksi tunnelma muuttuu, kun tulkinta ja sisältö asettuvat kontrastiin. Ajankuva soi nostalgian romantisoimana, pakahduttavan tunteellisena ja kauniina. Välillä tulee mieleen jopa Nightwishin sentimentaalinen roolipelihevi.

Musiikillisesti originelli ja hienostunut yhtye luottaa taiteessaan suomalaisille ominaiseen tapaan suureellisuuteen ja melodramaattisuuteen, ja näin musiikista aistii saman tapaisen sentimentaalisen draamanrakennusvietin kuin Timo Koivusalon elokuvista. Tunnelmaa vahvistaa entisestään solisti Eva Louhivuoren tunteileva laulanta ja englannin kielen paikoin takelteleva aksentti. Hieno ääni hänellä on, mutta maneerit ovat peräisin Idols-osastolta ja Titanic-elokuvasta. Ulkopuolisen tuottajan valvovannassa monet karikot olisi voitu välttää.