CAPTAIN COUGAR: Åkerblomrörelsen

CAPTAIN COUGAR
Åkerblomrörelsen
Pinetree

Jyväskyläläisen Captain Cougarin levytystauko venyi neljän vuoden mittaiseksi. Yksi syy siihen oli laulajan vaihtuminen vuoden 2012 lopulla. Eva & Manun projekteihin keskittyvän Eva Louhivuoren tilalle värvättiin Laura Lehtola, joka vaikuttaa sopeutuneen yhtyeen ilmavaan sointiin esimerkillisesti.

Captain Cougarin tuore levy nimettiin satakunta vuotta sitten toimineen herätysliikkeen mukaan. Laulujen teemat perkaavat kulttijohtaja ja unissasaarnaaja Maria Åkerblomin vaiheita. On perin kiehtovaa, että tällaisestakin aiheesta rohjetaan kutoa taidetta.

Vaikka yhtye yhä suosii laulelmallisia pop-elementtejä, sen ilmaisu hakee aiempia julkaisuja rosoisempia ja kokeellisempia virtauksia. Sovituksissa käytettiin tavanomaisten bändisoittimien ohella muiden muassa viuluja, kanteleita, ranskantorvia, trumpetteja sekä klarinetteja.

Captain Cougarin musiikissa voi havaita amerikkalaista lauluntekijätraditiota, mutta myös pohjoismainen tuntureihin tuijottelu on läsnä. Åkerblomrörelsenin atmosfäärisyys tuo ajoittain mieleen bändin islantilaisten kollegojen eteeriset maneerit.