DINGO: Kunnian päivät 1983-86

DINGO
Kunnian päivät 1983-86
Warner

Lakatut varpaankynnet saapuivat asfalttiviidakkoon. Kun tammikuussa 1984 Levyraadissa kuultiin ja nähtiin Dingon Sinä ja minä, se kyllä huomattiin. Paitsi että kappale voitti kyseisen raadin, oli se seuraavan päivän suuri puheenaihe koulujen pihoilla. Yhtyeen androgyynin laulajan kiemurtelu herätti luokkamme poikaporukassa kovasti närää ja totta kai se h:lla alkava sanakin otettiin esille. Minä ja paras ystäväni jäimme puolustuspuheinemme vielä silloin vähemmistöön.

Dingon tie koko kansan tietoisuuteen ja sydämiin oli kuitenkin väistämätön. Jos saman vuoden aikana julkaisee kolme täydellisyyttä hipovaa popsingleä (Sinä ja minä, Levoton Tuhkimo, Autiotalo) on paikkansa aallonharjalla ansainnut. Laivalla riittikin tuulta purjeissaan varsin tapahtumarikkaaseen seikkailuun. Yhtyeen nousu ja nopeasti tapahtunut loppuunpalaminen sekä sen syyt käydään kokoelman kansivihossa huolella läpi keulakuva Neumannin kattavan haastattelun kautta. Mies myös kiteyttää tarkkasilmäisesti yhtyeen kolme levyä lyhyillä yhteenvedoilla.

Kun Nipa kertoo Kerjäläisten valtakunta -levyn (1985) kappaleita tehdessään antaneensa itselleen vapauden tehdä mitä haluaa, niin epätasaista Pyhä klaani -albumia (1986) hän analysoi sanomalla, että ”ainakin alitajuisesti yritti tyydyttää vähän kaikkien nälkää jonkun biisin kanssa”. Jollain tavalla tuo myös lopputuloksesta kuuluu. Viimeiseksi jäänyt single, hieno Juhannustanssit/Hullu Henri lupaili parempaa. Ennen kuin mitään ehti tapahtua, lyötiin kuitenkin lappu luukulle.

Kokoelman varsinainen kulttuuriteko on Dingolle levytyssopimuksen poikineen demon julkaiseminen vihdoin. Melkoista sapiskaa ansaitsevat niiden lukuisten levy-yhtiöiden kykyjenetsijät, jotka jättivät tarttumatta tilaisuuteen kasetin kuultuaan. Miten suurella lekalla päähän pitää lyödä tajutakseen demolta löytyvän Nimeni on Dingo -biisin erinomaisuuden ja sen takaa löytyvän potentiaalin?

Koko viiden kappaleen nauhoitus on mielenkiintoista kuunneltavaa ja sisältää kolme kappaletta, joita Dingo ei koskaan levyttänyt. Keikkojen aloitusbiisinä pitkään toiminut Hölmöläisten laiva on näistä selkeästi paras. Sen levyttämättä jättäminen kertoo ensimmäisen pitkäsoiton tasosta melkoisesti. Kuumat kuninkaat ja Tiikeri puolustavat olemassaoloaan juuri tällaisen julkaisun yhteydessä historiallisella arvollaan.

Dingo äänitti toisenkin viiden kappaleen demon ennen ensilevyä. Näistä kokoelmalle on päätynyt kaksi, niistä toisena levyttämättä jäänyt Radio Rodadero. Loput kolme jäivät pois, koska nauha oli muilta osin julkaisukelvoton. Se on sääli, sillä mukana olisi ollut muun muassa hitaampi versio Levoton Tuhkimo -klassikosta.

Tero Alangon toimittama Kunnian päivät on selkeä ja tyylikäs paketti. Rajaaminen Dingon kulta-aikaan on perusteltua. Ajan hengen valokuvamaisen tarkasti tavoittava esipuhe sekä tuottaja Pave Maijasen ja tuotantopäällikkö Timo Lindströmin innostuneet puheenvuorot ovat hienoa luettavaa. Kun kolmen pitkäsoiton, demojen, kaikkien singleraitojen, livemateriaalin ja englanninkielisten julkaisujen lisäksi mukaan on liitetty vuonna 2004 ilmestynyt Dingomania-dvd, on kyseessä definitiivinen kokoelma Suomen kaikkien aikojen popyhtyeestä.