Dramaattisessa metallimusikaalissa ei maistu juusto eikä siirappi – Lost In Greyn teemalevy on sielukasta teatteriheviä

Lost In Grey
The Grey Realms
NoiseArt

Lost In Grey ilmoittautuu goottihevin kartalle karmit kaulassa ja ilmassa leijuu iso lupaus.

Aikaisemminkin jo Thaurorodissa ja Embassy Of Silencessä mainiota jälkeä tehnyt kosketintaiteilija Harri Koskela nousee säveltäjänä uudelle tasolle vuodesta 2013 vakan alla piilottelemansa Lost In Greyn ruorissa.

Koskelan toimiessa laulajistossa baritoni-kontrastihäirikkönä yhtyeen muut solistit, oopperatyyliin laulava Emily Leone sekä pop- ja rähinälauluista vastaava Anne Lill, loistavat dramaattisessa musikaalissa, joka ei mielikuvituksellisuudestaan huolimatta maistu sen enempää juustolta kuin siirapiltakaan. Tyylikkään tummasti tunnelmoivan The Grey Realmsin synkänsuloiset sinfoniat on sovitettu rakkaudella, addiktoivat nopeasti ja antavat ihasteltavaa pitkäksi aikaa.

Teemalevy kertoo keskushahmon taivalluksesta maisen elämän mannuilta kohti paratiisia, Grey Realmsia, ja tuo 90-luvulla tylsäksi ryöstöviljellyn kaunotar ja hirviö -goottimetallin kiinnostavana 2010-luvulle. Puhutaan niin visuaalisesta, sielukkaasta ja isoäänisestä teatterihevistä, ettei edes sanojen ”maaginen” ja ”Nightwish” käyttäminen tunnu perusteettomalta.

Harri Koskela, kuinka Lost In Grey ja The Grey Realms syntyivät?

– Vuonna 2013 huomasin, että minulla oli biisejä joista halusin tehdä projekti-ep:n vierailevilla laulajilla. Olin pitkään pyöritellyt sitä mielessäni, ja erityisesti minua kiehtoi monen laulajan teatraalisempi ilmaisu. Musiikillinen tarinankerrontakin on lähellä sydäntä, minussa on aina ollut tietty palo tarinan, maisemien ja tapahtumien maalailuun säveltäjän siveltimellä. Vasta tässä bändissä koen löytäneeni siihen oikeat pensselit.
– Pyysin Annea suunnittelemaan ep:lle ja projektille visuaaliseen ilmeen. Annen kuultua instrumentaalidemoja hän inspiroitui niistä tekemään kokonaisen tarinan. Ep-ajatus kasvoi täyspitkäksi albumiksi, sävelsin lisää ja kaivelin pöytälaatikosta vanhempia raakileita Annen kirjoittaessa tarinaa. Projektista tuli kolmen laulajan täysipainoinen bändi.

Mitä musiikillisia tarpeita Lost In Grey tyydyttää, joita muut bändisi eivät täytä?

– Olen aina ollut mielestäni ensin säveltäjä ja vasta sitten muusikko. Lost In Greyssä olen sekä säveltäjä että muusikko ja se tyydyttää suurimmat musiikilliset tarpeeni. Oman lisänsä tuo sekin, että debytoin laulajana tässä yhtyeessä. Musiikin monimuotoisuus instrumenttien, laulujen ja sovitusten osalta on minulle tärkeää, ja Lost In Greyssä niiden kanssa saa kunnolla temmeltää. Olen onnellinen saadessani säveltää yhtyeessä, jossa minua ympäröi liuta todella lahjakkaita muusikoita. Mitä ikinä sävellyskynästäni pulppuaakin, voin olla varma että sen voi toteuttaa.
– Nautin soittamisesta suunnattomasti ja uskon että monipuolinen soittaminen on elintärkeää minulle muusikkona ja vaikuttaa positiivisesti säveltäjänäkin. Thaurorodin kosketinsoittajan tontti on ollut erityisen antoisa, olen saanut lähestyä itseäni soittajana musiikillisesti ihan eri kulmasta kuin muualla. Embassy Of Silence taas toi minulle rutkasti kokemusta muun muassa kosketinsovituksista, kun sain työskennellä (EoS:n säveltäjä) Tero Kalliomäen monimuotoisten biisien parissa. Molemmista yhtyeistä karttui rutkasti myös livekokemusta. Embassysta lähdin vuoden 2014 lopulla, kun aloin aavistella tulevia Lost in Grey -kiireitä. Näissä hommissa on oltava rehellinen itselleen ja yhtyetovereille.

Onko sävellystakkisi nyt tyhjä vai jatkuuko saaga?

– Lost In Grey saa jatkoa, ja pitkälle on jo suunnitelmiakin. Seuraavaksi pakataan karavaani tien päälle ja julistetaan teatraalisen metallin ilosanomaa kaikelle kansalle, niin pitkälle kuin suinkin tietä meille suodaan. Seuraava albumi on jo sävellystyön alla, ja Annella on pöytälaatikossa jatkoa tarinallekin, joten ei tässä ainakaan jarruttelemassa olla.

Mape Ollila