ELVIS PRESLEY: 30 #1 Hits

Arvio julkaistu Soundissa 10/2002.
Kirjoittanut: Timo Kanerva.
"I don't sound like nobody" - noin vastasi sittemmin lukemattomista elokuvista ja televisio-ohjelmista tutulla, paksun etelän murteen sävyttämällä pehmeällä baritonillaan 18-vuotias Elvis Presley, kun hän ensi kertaa elämässään oli saapunut Sun Recordsin studiolle ja siellä - niin kuin ajan tapana

Arvio

ELVIS PRESLEY
30 #1 Hits
RCA

"I don't sound like nobody" – noin vastasi sittemmin lukemattomista elokuvista ja televisio-ohjelmista tutulla, paksun etelän murteen sävyttämällä pehmeällä baritonillaan 18-vuotias Elvis Presley, kun hän ensi kertaa elämässään oli saapunut Sun Recordsin studiolle ja siellä – niin kuin ajan tapana oli – kyseltiin ennen äänityskoppiin päästämistä pojan vaikutteiden perään, ja kun vielä jaksettiin penätä hänen musiikkinsa tyylisuuntaa tuli vastaus samalla itsevarmuudella: "I sing all kinds!"

Siinä nuorukainen tuli paaluttaneeksi tulevan tiensä. Elvis Presley oli poikkeuksellisen lahjakas laulaja, mutta ainutkertaiseksi hänet teki tuo kyky tulkita aivan kaikenlaisia lauluja, ja tehdä se niin, että hän aina kuulosti omalta itseltään.

Elvis Presley nousi maailman maineeseen rock and rollin kuninkaana, mutta varsin nopeasti hän jätti rokkaamisen vähemmällä ja päätti osoittaa taitonsa monessa muussakin popmusiikin taitolajissa: pettämättömällä tyylitajullaan hän hallitsi aina yhtä suvereenisti niin herkät balladit kuin rehvakkaan country & westerninkin, niin hartaan gospelin kuin sielukkaan rhythm & bluesinkin.

1970-luvun puolessa välissä rocktoimittaja, muusikko ja kirjailija Mick Farren kirjoitti esseen nuorina kuolleista idoleista – Jim Morrisonista, Jimi Hendrixistä ja Janis Joplinista – ja innostui siinä samassa pohtimaan, kenet se synkkä viikatemies korjaisi seuraavaksi. Mick Farren päätyi veikkauksessa lopulta kahteen tunnetusti huonojen elämäntapojen riivaamaan mieheen: pahasti pieleen hänen ennusteensa meni toisaalla tässä lehdessä haastateltavan, jälleen hyväkuntoisena uudelle maailmankiertueelle valmistautuvan Keith Richardsin suhteen, mutta täysosuman Mick Farren sai epäillessään, että Elvis Presley piankin päättäisi päivänsä.

Vaan eipä Farren tyytynyt pelkkään ennustajaeukon rooliin. Elviksen kohtalosta kirjoittaessaan hän piiskasi itsensä intellektuaalisen raivokohtauksen partaalle ja vaati, että jumalallisen oikeuden täytyy tapahtua, eikä Elvis ansaitse rauhallista siirtymistä ajasta ikuisuuteen. Hänen on kuoltava kuin kapisen koiran – Elvis Presley kun oli syyllistynyt synneistä suurimpaan: hän oli myynyt itsensä Las Vegasin rahamiehille ja pettänyt rock and rollin!

Monipuolisella lahjakkuudellaan Elvis Presley oli siis jo kauan sitten saanut niskaansa rockista kirjoittavien älykköjen fatwan. Silti tämä kolmenkymmenen ykköshitin kokoelma osoittaa kiistatta, ettei se kyllästymiseen asti esitetty ajatus turmeltumattomasta rocklaulajasta, jonka julma viihdebisnes ja ahne manageri pilasivat, pidä alkuunkaan paikkaansa.

Eivät ne 50-luvun rockit Heart Break Hotelista Jailhouse Rockiin suinkaan merkitse Elviksen uran kultaista huippukautta. Itse asiassa muutamat noista kaikkein klassisimmista rock and roll -hiteistä kuulostavat tänä päivänä jo liian monta kertaan kierrätetyiltä. Se rajuus ja alkuvoimaisuus, mikä 50-luvun nuoriso koki niin tuoreena, seksikkäänä ja ainutlaatuisena, on nyt vain yksi luku populaarimusiikin historiaa, ja ovathan ne sovitukset luvalla sanottuna paikoin liiankin askeettisia.

Elviksen kulta-aikaa ei siis todellakaan ollut 50-luku, vaan se seuraava vuosikymmen – se "Kultainen 60-luku", mikä rockhistorioissa yleensä kuvaillaan aivan toisenlaisten artistien ja bändien valtakaudeksi. 60-luvulla Elvis teki loppumattomalta tuntuvan jonon toinen toistaan kehnompia elokuvia, mutta samalla kunnioitettavan määrän kuolematonta musiikkia.

Minäpä luettelen tässä nuo Elviksen 60-luvun ykköshitit: Stuck On You, It's Now Or Never, Are You Lonesome Tonight, Wooden Heart, Surrender, His Latest Flame, Can't Help Falling In Love, Good Luck Charm, She's Not You, Return To Sender, Devil In Disguise, Crying In The Chapel, In The Ghetto, Suspicious Minds.

Kyllä nuo neljätoista upeasti paitsi tulkittua, niin myös sovitettua ja tuotettua mestariteosta kertovat omaa vakuuttavaa kieltään siitä, että Elvis oli merkittävä tekijä, vaikkei nyt enää se Kuningas, vielä tuolla Beatlesin ja Bob Dylanin nimiin merkityllä vuosikymmenelläkin.

Viime elokuussa tuli Elviksen kuolemasta kuluneeksi 25 vuotta. Eikä tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja jos arvelee tämän kolmenkymmenen ykköshitin kokoelman nousevan yhdeksi tämän syystalven ja kenties kaikkien aikojenkin myydyimmistä kokoelmista. Aika hyvin pojalta, joka sekä keksi että petti rock and rollin. 

Lisää luettavaa