EMPEROR: Prometheus – The Discipline Of Fire & Demise

Emperor on ilmoittanut kotisivuillaan, että Prometheus jää sen viimeiseksi levyksi. Tieto on ollut luettavissa rivien välistä jonkin aikaa, sillä keikkailun lopettaminen Emperorina ja sivuhankkeisiin, Zykloniin ja Peccatumiin, keskittyminen on antanut viitteitä tulevasta. Silti Emperorin loppu on sokki. Kolme loistavaa levyä tehnyt yhtye, joka kasvoi puhtaasta black-bändistä tyylejä yhdisteleväksi vihaisen metallin kuninkaaksi, on edennyt joutsenlauluunsa.
Prometheus on kokonaan Insahnin käsialaa. Samoth ei osallistunut sen paremmin musiikin, sanojen kuin sovitustenkaan tekoon. Ei kai voida siis olettaakaan, että Prometheus olisi täysiverinen Emperor-kiekko? Paljon onkin tapahtunut, sillä tyylin harppaus kohti kokeilevampia säveliä on melkoinen. Helppoa musiikkia Emperor ei ole soittanut edes unissaan, mutta nyt tuntuu siltä, että Insahn on antanut palaa aivan kuin viimeinen hetki kaiken osaamisen näyttämiselle olisi polttanut reikiä päähän. Olisihan noita pahimpia kiemuroita voinyt säästää Peccatumiin.
Koko levy on kuin yhtä suurta näytöstä, jonka osat vilahtelevat sinne tänne. Biisit jäävät epäselviksi kun poukkoilu yltyy itsetarkoitukseksi. Nopeilla hyökkäyksillä sivallellaan vanhan Emperorin malliin, mutta yleisilme muuttuu vanhoja levyä teatraalisemmaksi, kun sinfonisia maisemia ja oopperamaista kerrontaa yhdistellään tutumpaan järjesteltyyn kakofoniaan. Tuotanto on osin hukassa, sillä koskettimet ja muut taustatapahtumat eivät kuulu kunnolla. Häilyvinä ne sekoittavat yleissoundia ja näin tyypillisen emperormaisesti etenevät kaaospätkät jäävät vaille tarkoitettuja koristuksia, tai ainakin noiden kaunistusten tarkoitus jää epäselväksi. Tuskinpa niitä pelkkää monimutkaisuuden vaikutelmaa varten on sinne liimailtu.
Samothin näkemystä tiivistäjänä ja ravistelevien moukarointien tekijänä tarvittaisiin ehdottomasti. Biisit venyvät eri osien kilpaillessa esillepääsystä ja puutuminen iskee, vaikka Emperor kuinka runttaa menemään. Ettei kuva Prometheuksesta täysin vääristyisi, on toki mainittava sen sisältävän edelleen loistavia osioita ja monille saavuttamatonta osaamista ja tyylitajuakin. Pudotus täydellisen IX Equilibriumin jälkeen vain on niin raju, ettei hyviä puoli tahdo pettymykseltään nähdä. Varmuudella voi kuitenkin sanoa, että Emperor tullaan muistamaan kolmen ensimmäisen levynsä perusteella.