FREE: Live At The BBC

Arvio julkaistu Soundissa 10/2006.
Kirjoittanut: Pekka Laine.
Jos haluat oikotien täydelliseen 1970-lukulaiseen rock-nirvanaan, voit lopettaa etsinnät. Komeasti masteroitu yhteenveto Free-yhtyeen BBC-esiintymisistä ja tasoonsa nähden liian vähän kunniaa saavuttaneen bändin soittoa kuvallisessa muodossa tarjoava tupla-dvd ovat umpirautaa.

Arvio

FREE
Live At The BBC
Universal

Jos haluat oikotien täydelliseen 1970-lukulaiseen rock-nirvanaan, voit lopettaa etsinnät. Komeasti masteroitu yhteenveto Free-yhtyeen BBC-esiintymisistä ja tasoonsa nähden liian vähän kunniaa saavuttaneen bändin soittoa kuvallisessa muodossa tarjoava tupla-dvd ovat umpirautaa.

Pohjois-Lontoon bluesympyröistä kohonneessa Freessä ei ollut Led Zeppelinin tai The Whon spektaakkelimaisuutta eikä se ollut soinniltaan tarpeeksi raskas Deep Purplen tai Black Sabbathin tapaiseksi heavyn kantaikoniksi. Free oli kuitenkin yksi kaikkien aikojen hienoimmista brittiyhtyeistä. All Right Now oli ehkä ainoa bändin todellinen megahitti, mutta käsillä oleva kahden kokoelman tuplatyrmäys todistaa vääjäämättömästi, että Free oli paljon enemmän.

BBC:n perinteikkäissä studiolive-sessioissa on purkitettu eräänlainen vaihtoehtodokumentaatio koko brittirockin levytetylle historialle. Joillekin ”Beepin” suosima kuivan karu soundi on istunut huonosti, mutta toisilla pelkistetty toteutus on tuottanut komeata jälkeä. Free kuuluu jälkimmäiseen sarjaan. Sekä hittikipaleitaan että harvinaisempia albumiraitoja radiossa vedellyt nelikko jytäsi tylysti, mutta armottomalla svengillä. Paul Kossofin pelkistetyt kitarakuviot irtoavat murinalla, Andy Fraserin bassossa on potkua ja kaikkea turhaa zeniläisellä varmuudella välttävä rumpali Simon Kirke on klassikko. Sukupolvensa paras englantilainen rock-laulaja Paul Rodgers on tietysti oma lukunsa, mikä tulee hyvin todistettua paitsi BBC-istunnoissa myös kahden dvd:n Free Forever-paketilla.

Elossa olevien Free-soittajien muisteloilla ryyditetty kattaus sisältää sekä tasokkaita tv-nauhoituksia että oikeassa live-tilanteessa vangittuja vetoja. Saksalaisesta Beat Club -ohjelmasta ja brittiläiseltä Granada-yhtiöltä poimitut palat ovat mainioita, mutta vuonna 1970 järjestetyillä Isle of Wightin festivaaleilla kuvattu setti on todellinen tuplajättipotti. Rodgersin karisma ja yhtyeen pidättelevän intensiivinen soitto nostavat ihokarvat pystyyn. Luulen, että amerikkalaiset radionilkit keksivät termin ”classic rock” juuri tällaista musiikkia kuvaamaan.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa