GLUECIFER: Basement Apes

GLUECIFER
Basement Apes
Steamhammer

Glueciferin ukkoutuva porukka jatkaa johdonmukaisesti ristiretkellään oikean rockin puolesta, vaikka tietynlainen kypsyminen alkaa senkin soundista kuulua. Sitten Tender Is The Savage -albumin action rockin epävirallinen pesäpaikka White Jazz on vaihtunut lähinnä saksalaisen thrash metallin kustantamisesta tuttuun Steamhammeriin ja Basement Apesilla Glueciferin vaikuttaja-arsenaali on siirtynyt lopullisesti 70-luvulle. Muinoin Basement Apesia olisi kutsuttu hard rockiksi, jota norskit mieluusti varmasti edustavat, mutta jo tuttujen AC/DC:n, Motörheadin, Ted Nugentin ja muiden jytäsankareiden lisäksi bändin soundissa kuultaa selkeästi myös David Bowie ja ehta glam rock, vaikka kimalteita ja glamouria ei pönäköistä oslolaisrokkareista ihmeemmin löydykään.

Vaikka Gluecifer on periaatteessa aina erottunut joukosta edukseen, on sen kehityskulku kulkenut oikeastaan täsmälleen samoja latuja kuin esimerkiksi Hellacoptersin tahi Flaming Sideburnsin. Varhaistuotanto päästää pihalle treenikämpillä kasaantuneen höyryn, mutta myöhemmin huomio keskittyy siihen olennaisimpaan eli biisien tekoon, jonka laatutietoisuuden voi katsoa edelleen yhdistävän kaikkia kolmea bändiä.

Riding The Tigeriin aikoinaan ihastuneet eivät välttämättä Glueciferin peittelemätöntä retroilua purematta niele, mutta toisaalta saman bändin tekosiksi Basement Apesin tunnistaa vaivatta. Muutos on ollut asteittainen, ja vaikka levyllä kuultavat vaikutteet ovat monelle fanille itseä huomattavasti vanhempia, ei levy ole silti pelkkää historiaa ihannoivaa, vaan bändin äijähuumori ja rempseä meininki on edelleen tallella.

Eihän Basement Apes omaksi Gluecifer-suosikiksi yllä ja hieman pelottaa, sukeltaako Gluecifer loogisesti vielä syvemmälle 70-luvulle seuraavan etapin ollessa luultavimmin boogiejunttaus, mutta mieluusti yhtyeen neljättä pitkäsoittoa kuuntelee. Yllättävän taajaan viljellyt akustiset sovituksetkaan eivät kevennä kokonaisuutta liikaa. Pieniä tyylivirheitä, kuten Round And Roundin imelän synteettisiä jousia kompensoi tanakan asialliset ja parhainta Gluecifer-perinnettä ylläpitävät tsyget, joista mehukkaimman ytimen muodostavat goottilaisen tumma Little Man, erehdyttävästi Fleimareitten Up In Flamesia muistuttava Losing End sekä Easy Living, joka assosioituu Uriah Heepin onneksi vain nimensä puolesta.