GLUECIFER: Automatic Thrill

GLUECIFER
Automatic Thrill
Epic

Norja-rockin voittokulku katkesi yllättävänkin nopeasti. Turbonegro ei kunniakkaasta paluusta huolimatta tule nousemaan vanhaan loistoonsa edes brittisuosion siivittämänä, uudet tulokkaat ovat ajastaan jäljessä olevia perässähiihtäjiä ja Glueciferinkin kuntohuippu on näköjään ohitettu. Basement Apes oli vielä viriili näyttö, vaikkei siihen myöhemmin tullutkaan enää tartuttua kovin taajaan. Automatic Thrillin viehätys kuivahtaa kasaan sitäkin nopeammin.

Paljon on tietysti ennallaan. Etenkin nimikappale ja kovin gluecifermaista huumoria sisältävä Car Full Of Stash antaisivat ymmärtää, että kaikki on hyvin. Hurmaavaa nonsense-tekstitystä edustaa tällä kertaa verevällä kertosäkeellä ryyditetty Put Me On A Plate. Valitettavasti intensiteetti laskee tässä välissä kuin lehmän häntä ja levy lässähtää väsähtäneeksi pubirockaukseksi. Varsinainen seestyminenkään ei ole ongelman ydin, sillä onhan Gluecifer aiemmin osannut muutkin kuin kaahausbiisit.

Isolle levy-yhtiölle itse levyn nauhoitusten jälkeen vaihtanut Gluecifer on vähän samanlaisessa tilanteessa kuin uuden albuminsa kanssa painiva The Hives. Uudistua pitäisi, mutta vanhat fanitkin pitäisi säilyttää. Kovin rohkeaa askelta ei uskalleta ottaa, joten lopputuloksena on usein vain vesitetty versio vanhasta. Paljon parempaa ohjenuoraa bändi noudattaa Shaking So Badissa: jos ei uutta omaa synny, niin kannattaa reippaasti varastaa. Biff Malibun Jim Morrison -imitaatio ja Kissiltä lainattu riffittely on hävyttömyydessään rohkaisevia merkkejä.