Ceebrolisticsista tuttu Pijall eli Janne Hyttinen piti pitkään taukoa musiikin teosta. Tänä vuonna hän on palannut sekä bändinsä lavoille paluun merkeissä että uudella musiikilla.
Tämä levy tuntuu matkan päätepisteeltä. Pijall on kulkenut pitkän matkan kamppaillessaan oman henkisyytensä kanssa. Kypsä suhtautuminen itseen ja uskoon paistaa levyn teksteistä.
Levyn biiteistä vastaavat monet tämän hetken kiinnostavimmista tekijöistä Kalifornia-Kekestä Sipulijaskaan ja Tes La Rokista Super-Janneen sekä Pijall itse. Tämä on sekä tuotannon että lyriikan suhteen hyvin aikuinen levy. Niitä ei suomalaisessa räpissä vielä liikaa ole.
Minusta tuntuu, että nykyaikaan kuuluisi suhtautua jumalaa tai uskoa käsittelevään lyriikkaan vaivautuneesti. Se on eriytetty omaan gospel-ghettoon, asianharrastajille. Menneiden vuosisatojen ”gospelia” Hildegard von Bingenistä Bachiin ja Schubertiin pystymme kuitenkin kuuntelemaan vaikkemme usko. Se on hyvä, koska ne kertovat universaalista kaipuusta, johon järjestäytynyt uskonto on yksi vastaus.
Pijallin levyjä kannattaa kuunnella samalla ajatuksella. Ja pätkissä. Kahden levyn jatkumo on aika järkäle.
Uudet lyriikat olivat rukous, vastaus halulle jota tunsin musiikin tekemiseen.
Miksi aika oli kypsä paluulle tekemään omaa musiikkia?
– Olin mielestäni oppinut jotain tärkeää Jumalasta, Allahista, ja henkisten harjoitusten kautta saavuttanut tasapainon. Uudet lyriikat olivat myös rukous, vastaus halulle jota tunsin musiikin tekemiseen. Ilmassa oleva nostalgian huuma purkautui kolmeksi levylliseksi lyriikkaa, joista kaksi julkaistaan nyt.
Aikaisemmissa jutuissa – kuten Michael Black Electrossa – tuntuu, että käytät naamioita voidaksesi välttää henkisyydestä puhumista musiikissasi. Miksi se on nyt mahdollista?
– Harjoitteiden ja aktiivisen rukoilemisen tuloksena olen henkisessä jännitteessä kuin jousi, alati valmiina ylistämään luojaa lyriikoilla, kuin virsiä kirjoittaen. Ennen uskonnollisissa teksteissäni ei vain mainittu Jumalaa nimeltä. Koen myös kasvaneeni vasta nyt niihin saappaisiin, joista aiemmin kirjoitin. Metanoiassa puhun muutoksesta. 30 ja 40 ikävuoden välissä kasvoin aikuiseksi mieheksi, jolla on lapsi huollettavana ja vaimo vierellä tukena.
Onko sinulla lyyrisiä esikuvia?
– Ei ehkä esikuvia, mutta hengenheimolaisia, kuten Brother Ali. Hän ei saarnaa, mutta puhuu henkisyydestä aika avoimesti. Ja kotimaisista artisteista pidän Kalifornia-Kekestä ja Olpekkalevista suunnattomasti. Toivon heille menestystä uralla.
Arttu Tolonen
