KOSTAJAT: Pimeää ainetta

KOSTAJAT
Pimeää ainetta
Hankikantotuotanto

Laulaja Olli-Erkki Makkosen Kostajat on projektina vanha, mutta levyttävä yhtye siitä tuli vasta kaksi vuotta ilmestyneellä albumilla. Jo silloin Kostajia markkinoitiin unohdettuna kulttibändinä ja sama virsi jatkuu edelleen, vaikka nyt pääpaino on "julkkisfanien" kuten Jarkko Martikaisen mukanaolossa. On myös annettu ymmärtää, että Makkosen tekstejä täytyy myös pitää merkittävinä, koska ne ovat hassuja ja nyrhähtäneitä.

Sulavasti Kostajat toki sopiikin Itä-Suomen bändiperinteeseen, jossa helpot ratkaisut ja sovinnaisuus eivät ole olleet tekemisen ohjenuorina. Mutta siinä missä varhainen HC Andersen tai Kumikameli riemastuttivat päättömyydellään ja kekseliäisyydellään, yrittää Kostajat olla samaan aikaan myös uskottava pop-yhtye haastavine ja rönsyilevine rakenteineen. Pimeää ainetta ei ole näin ollen hauska, mutta vielä vähemmän se on merkittävää musiikkia.

Suositeltavampi ura Makkoselle olisi runoilijana, sillä miehen teksteihin on mahdotonta saada otetta, kun taiteilija itse narisevalla äänellä puhelaulaa levyn läpi, mikä on lopputuloksen kannalta katastrofaalista. Määkimisen yli ei pääse millään ja kun sävellykset ovat vuoroin aivottomia lällätyksiä tai tupaten täynnä olevaa venkoilua, ei tarvitse ihmetellä miksi Kostajista ei aikoinaan tullut oikeaa bändiä. Välillä biiseissä on instrumentteja sietokyvyn rajoille asti, mutta samaan aikaan levyn sointia leimaa karu demomaisuus. Lastenlaulumaiset melodiat, täysin epäsuhdassa muun soiton kanssa olevat Otra Romppasen kilkuttavat koskettimet ja itsetarkoitukselliset hassuttelut kaikki yhdessä tekevät levystä hyvin raskaan kuuntelukokemuksen.