KOSTAJAT: Kostajat

Pink Floydista kauan ennen kuun pimeää puolta ulos seonneen Syd Barrettin biisistä nimensä ottanut Kupruileva Elefantti oli yksi 80-luvun alun omituisimpia bändejämme. Olli-Erkki Makkosen pinnaltaan lapsekkaita ralleja saatiin tuolloin levylle hädin tuskin kourallinen, mutta nyt Makkonen palaa kostamaan entistäkin villimpänä. Makkosen ja vaihteeksi kosketinsoittajana näyttäytyvän Otra Romppasen eläimellisesti rytmittyviä sävellyksiä toteuttavat muun muasa pari entistä Elefantti-kumppania ja HC Andersenin ja Ismo Alanko Säätiön marimbataiteilija Teho Majamäki.
Kostajat antaa poppinsa pulputa kaikkea muuta kuin standardimaisena. Musiikki koikkelehtii Farfisan värisyttämästä nipistävän säröisestä rockista kilkattavaan jazziin ja Ismo Alangon viimeisimmistä töistä muistuttavaan moderniin etnoisuuteen. Hätkähdyttävästi svengaava Andalusialainen koira on kuin lisäaineilla vauhditettuun miesvokalistiin vaihtaneen Papu ja Pojat -yhtyeen ja Hanna Ekolan Villihevoset -hitin sokkotreffit. Ja ellei Julie Andrews jo olisi menettänyt laulukykyään, niin sen aiheuttaisi viimeistään Maija Poppasen nousu ja tuhon kuulemisen aiheuttama shokki.
Kostajat on pään pyörälle kieputtava levy paitsi soitannollisesti myös O-E Makkosen raadollisten avant pop -lyriikoiden ansiosta. Huolestuttavat sanakäänteet ja yllättävät assosiaatiot seuraavat toisiaan pelottavan vuolaina virtoina.