Levyarvio: Anarkiaa raja-Karjalasta – Suistamon Sähkö on pähkähullua nykykansanmusiikkia

Suistamon Sähkö
Etkot, pectopah ja etnoteknoa
Kihtinäjärvi

Suistamon Sähkö on yksi maamme kummallisimmista yhtyeistä. Jos luotaisiin roolipeli, jossa neuvostoajasta vapautuvassa raja-Karjalassa löydettäisiin sheffieldiläinen acid house, voisi lopputulos kuulostaa ehkä tältä.

Tämä on postmodernia, elektronista nykykansanmusiikkia, joka ei kuulosta teollisuushalleilta, vaan sorateiltä ja niiden laidalle ruostuvilta Ladoilta. Kappaleissa lauletaan ja räpätään rajan taakse kuihtuvista syrjäkylistä, jotka saavuttaakseen pitää ensin tuntea nimismiehenkihara persauksissa.

Tematiikka pohjaa haitaristi Anne-Mari Kivimäen tohtorintutkintoon, joka sivusi karjalaista haitariperinnettä. Suistamon Sähkö, ja etenkin sen uutuusalbumi, ovat tämän ”perinnelaboratorion” kenties pähkähulluimpia tuotoksia.

Etkot, pectopah ja etnoteknoa jalostaa aiempaa ideaa yhä valmiimmaksi. Kaikki kuulostaa huolitellumalta ja perustellummalta: Eero Grundströmin konehuone puhisee aiempaa voimakkaammin, räppeihin on saatu napakkuutta ja kappaleiden rakenteissa on leikkisyyttä.

Teemat eivät sinällään ole omaperäisiä; syrjäkylät vastaan virkamiehet -taistelua on ollut kotimaisessa taiteessa jo riittämiin. Tekstien modernit kielikuvat ovat sentään enimmäkseen nokkelia, ja onhan se aika neroa, kun tyhjenevien karjalaiskylien halvalla myytävä rappio rinnastetaan Viimeistä päivää -kappaleessa Huutokauppakeisari Aki Palsanmäkeen.