Jos juuret katkotaan, puu kuolee pystyyn ja lopulta kaatuu. Ihminen ei ole sen kummempi. Juurettomina emme ole paljon mistään kotoisin. Järin hyvin ei käy silloinkaan, jos juuret vain museoidaan.
Suistamon Sähkö on ylpeä juuristaan ja lietsoo niitä ujostelematta tämän päivän keinoin. Bändi on kehitellyt konseptiaan jo hyvän aikaa ja nyt soppa on hautunut kypsäksi. Bändin johtajan Anne-Mari Kivimäen pieni Notka-haitari tuo ugrilaista viestiä aikain takaa, mutta sillä ei ole mitään vaikeuksia panna ranttaliksi teknodiscossa räppäreiden kanssa. Jos Tuomas Juntusen, Reetta-Kaisa Ileksen ja elektroniikasta vastaavan Eero Grundströmin räpeissä aikaisemmin oli vielä vähän tapailun makua, niin nyt riimit irtoavat uskottavasti ja househtavat teknobiitit jytäävät tehokkaasti.
Paketin kruunaa Teemu Korpipään superdynaaminen miksaus, jossa bändille niin olennainen meininki pääsee todella oikeuksiinsa. Tilassa on huumaavaa syvyyttä ja kolmiulotteista tapahtumista.
Onneksi sitä ei saavuteta lyriikoiden kustannuksella. Teksteissä osutaan asian ytimeen, olipa kohteena rakastumisen aiheuttama endorfiinihumala tai ilmastonmuutoksen ja turbokapitalismin aiheuttama ahdistus. Parasta on se, että pateettinen saarnaus vältetään täysin. Pakoon koukkaa sukukansa mansien vanhan laulun kautta morsiamen ryöstöön ja pakoon. Eivät ne vanhatkaan ajat aina niin hyviä olleet.
